Jørn Lier Horst: Det innersta rummet

Jørn Lier Horst: Det innersta rummet

Norjankielinen alkuteos Det innerste rommet (2018)

Ruotsiksi kääntänyt Marianne Mattsson

Wahlström & Widstrand 2019

368 s.

No niin, taas mennään! Jørn Lier Horstin ehkä tuorein ruotsinnos, ja tasaisen tappavan laadukasta yhä. Kannatti lukea tämä Koodin jälkeen, sillä tässä on siitä tuttu Adrian Stiller, ja Linen tytärkin on  jo taaperoiässä. 

Entinen ulkoministeri Bernhard Clausen on kuollut. Kuolemaan ei liity rikosta, mutta asunnosta löytyvät rahalaatikot herättävät kysymyksiä. Valtakunnansyyttäjä haluaa selvyyden siitä, mistä rahat ovat ministerille tulleet. Onko takana poliittinen vaikuttaminen, rikos, vai mikä? Tutkimuksen saa vastuulleen William Wisting. Hän saa itse valita ehdottoman salaisen tutkimusryhmänsä, pienen mutta parhaan mahdollisen. Rikospaikkatutkija Espen Mortensen on ykkösvalinta, lisäksi tytär Line kutsutaan mukaan. Toimittajana Linellä on mahdollisuus kysyä sellaisia kysymyksiä, jotka poliisin esittäminä herättäisivät epäluuloja. Ryhmään tulee matkalla pari tutkijaa lisää, kun käy ilmi että tutkimuksissa on peräännyttävä useita vuosia ajassa taaksepäin. Haasteena on pitää tutkimustyö salassa paitsi kollegoilta ja medialta myös selvityksen kohteena olevilta. 

"Branden handlade om att städa upp efter Bernhard Clausen", fortsatte han med en blick på Mortensen. "Allt var förberett för att utplåna det som fanns i stugan. Det behövdes bara en tändsticka."

"Det lyfter i så fall saken till en helt ny nivå", menade Mortensen. 

Wisting nickade. 

"Ta fram telefonen", bad han.

Mortensen gjorde som han sa. 

"Har du stoppur på den?" frågade Wisting.

"Ja, hur så?"

"Jag vill ta reda på hur lång tid det tar att köra härifrån till närmaste vägtullstationen."

Mortensen log och öppnade tidtagarfunktionen. Wisting satte bilen i rörelse. Det vore inte första gången en gärningsman avslöjades av de automatiska betalstationerna.

De körde de första tio minuterna in till Stavern under tystnaden ovh följde länsvägen vidare mot Larvik.

"Vem står i så fall bakom?" frågade Mortensen. "Riksåklagaren hade rådgjort med säkerhetstjänsten och de andra hemliga myndigheterna. De skulle väl ha informerat honom om det var de som låg bakom det här? Då skulle vi väl bara ha fått besked om att dra oss ur och låta saken bero?"

"Förmodligen", sa Wisting. "Om det var någon av dem som låg bakom."

"Har vi andra hemliga tjänster?" frågade Mortensen. "Utanför riksåklagarens kontroll?"

"Inte i Norge", svarade Wisting.

"Å fan", svor Mortensen tyst.

Kuten ennenkin, pidin tästäkin Wisting-kirjasta. Mietin, missä niiden salaisuus piilee, miksi sarjassa ei ole yhtään heikkoa osaa? Syynä on ehkä se, että tapahtumat etenevät aina tasaisen varmasti. Lukijana kokee usein turhautumista, jos kirjan alussa on rikos, sitten mitään ei tapahdu kolmeensataan sivuun ja sitten kaikki rysähtää kerralla yhteen viimeisellä enintään 50 sivulla. Horstilla ei koskaan ole niin, vaan tärkeitä osasia saadaan selville vähän väliä. Kun poliisit kuulustelevat jotakuta, kuulustelu ei etene tyyliin "tiedämme että teit sen, tunnusta!" vaan poliiseilla on jotain konkreettista selvillä. Lukiessa on olo, että Horst ei käytä dekkariklisettä toisensa jälkeen, vaan kirjoittaa persoonalliseen tyyliin. Kännyköissä on yleensä virtaa, eikä Wisting yleensä mene yksin paikkaan, jossa epäilee syyllisen olevan. Tämän kirjan pieni tutkimusryhmä vaihtaa tietoja aktiivisesti, mikä osittain edesauttaa tapahtumien tasaisen varmaa etenemistä. Ja kun ensin valtakunnansyyttäjä ja sitten Wisting haluaa tutkimusryhmäänsä jonkun, kyseisen henkilön pomo ei heittäydy hankalaksi vaan asia on ok. Lukijalla on koko ajan miellyttävä olo, kun päähenkilö(t) ei ole jatkuvasti kahnauksissa pomonsa tai työkaverinsa kanssa. 

Det innersta rummet ei ole hermoja repivää jännitystä eikä tiivistahtista toimintaa, mutta moinen ei Wistingille sopisikaan. Pidän myös siitä, että Wisting pystyy myöntämään olevansa jonkinlaisessa tilanteessa ensimmäistä kertaa, huolimatta pitkästä urastaan. Hänellä, kuten kenelläkään muullakaan, ei ole tarvetta esittää olevansa jotain muuta kuin mitä on. Pidän myös siitä, kuinka tarinaan tulee lisää langanpätkiä melkein vaivihkaa, mutta kaikki keriytyy loogisesti yhteen. Lukemisen loputtua tuntuu siltä, että kaikki on saanut selityksen, eikä tarinassa ole yhtään turhaa tai irrallista sivupolkua. 

Horst on jo saattanut kirjoittaa jotain lisää, mietin että pystyisinköhän lukemaan norjaksi? Voisin ainakin kokeilla :) Ei tähänkään asti ole haitannut, vaikka en ihan jokaista sanaa tiedäkään.