Helena Waris: Nuorgamin vettä

 

Helena Waris: Nuorgamin vettä

Like 2019

334 s.

Suhtauduin tähän kirjaan hiukan ennakkoluuloisesti; mietin, että noinkohan idea kuljettaa ämpärillistä vettä halki Suomen kantaa loppuun asti. Turhaa mietin, hyvin kantaa! 

Mikke Korhonen on lyönyt kaverinsa kanssa satasesta vetoa, että hän kuljettaa ämpärillisen vettä Nuorgamista Helsinkiin. Ja vieläpä niin, että ei kanna itse vaan hankkii kantajat matkan varrelta. Eikä siinäkään kaikki, vaan kantajien pitää maksaa hänelle kantamisesta. Ei sentään rahalla, vaan maksuksi käy mikä tahansa. Alku on hankalaa, tietenkin. Onhan se nyt aivan pöljä idea lähteä tallustelemaan ämpärin kanssa. Mutta Miken kaveri Jere keksii tehdä projektille Facebook-sivun, ja julkisuus saa asioihin vauhtia. Kun lampaantaljoja on toistakymmentä mutta patjoja ei yhtään, somen voima saa tilanteen muuttumaan. Kaikki ei suju mutkattomasti, sillä matkaajia uhkaavat monet vaarat. Ehtiikö Mikke pelastaa ämpärin janoiselta koiralta? Jääkö Mikke naisiin ja unohtaa projektinsa? Onko somen ja muun median luoma paine Mikelle liikaa? 

Lähden ajamaan norjalaisen perässä. Ämpäri kiikkuu ja kallistelee uhkaavasti, kun hiihtäjä työntää toisessa kädessään olevilla sauvoilla lisää vauhtia, vaikka mielestäni sitä on jo ihan tarpeeksi. Tyyppi sivakoi kolmeakymppiä, vaikka on lievä ylämäki. Pitkän suoran päässä näkyy loput porukasta sinipunaisissa trikoissaan. He ovat jääneet odottamaan toveriaan ja tuulettavat kuin parhaissakin kisoissa. Norjanpoika ojentaa sangon lähimmälle kaverilleen, ja ennen kuin ehdin irrottaa turvavyötäni, porukka lehahtaa taas liikkeelle.

(...)

Enkä sitä paitsi tahdo jättää ämpäriä noiden ihmisten käsiin. Ajan vain kilometrin, pari, niin että näen kantajan peräpeilistäni edes pienenä pisteenä. Minun ja ämpärin välillä on side, joka ei veny kolmeakymmentä kilometriä. Ei edes kymmentä. En luota noihin lappalaisiin, jotka ovat kuin kuumeessa, liian kiinnostuneita vedestäni. Pesevät varmaan käsiään siinä kun valvontani pettää. Jos he vaihtaisivat veden, en huomaisi sitä. Minun täytyy vain toivoa, ettei minua kuseteta. Eikä kukaan kuse ämpäriini.

Kirja on hauska lukukokemus, siinä on toinen toistaan uskomattomampia kommelluksia. Moni asia menee pieleen, mutta usein on onnepotkujakin. Moni hahmo on hupaisa, ja ilokseni jotkut tavataan useammankin kerran. Somekeskustelu on myös huvittavaa luettavaa.

Tarina on riemukas, mutta ei kuitenkaan pelkkää huumorihöttöä. Mukana on monia isoja ja vakavia asioita parisuhteista yksinäisyyteen, lapsettomuudesta mustasukkaisuuteen. Miken ja ämpärin tielle osuu monia ihmisiä kummallisuuksineen, ja erilaisia sattumuksia riittää jokaiselle päivälle. 

Matka taittuu enemmän tai vähemmän hitaasti, suunta on välillä hukassa, reittivalinta muuttuu - ja somekansa odottaa, milloin ämpäri tulee juuri heidän asuinpaikkaansa. Tarina on hyvä ajankuva siitä, miten jostain tulee ilmiö, kuinka ilmiö räjähtää käsiin ja kuinka somekeskustelu karkaa ohi aiheesta. Jos ämpäri katoaa näkyvistä, vaaditaan heti selityksiä. Reittivalinnoista kinastellaan, koska jokainen haluaisi nähdä ämpärin ja Miken livenä. Unohdetaan ihmis-Mikke ja hypetetään julkkis-Mikkeä. Jokainen vaatii osansa, eikä kukaan huomaa kysyä Mikeltä että mitä hän haluaa. Onneksi hän itse pysyy järjissään ja tietää, missä rajat ovat.

Tästä saisi muuten (oletettavasti) hyvän elokuvan tehtyä, niin herkullisia rooleja olisi tarjolla. 

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 35, "kirjassa käytetään sosiaalista mediaa". Se sopii myös esimerkiksi kohtiin 2, "iloinen kirja" ja 34, "kirjan nimessä on luontoon viittaava sana".

Nuorgamin vettä on luettu myös blogeissa Lukutuikku, Annelin lukuvinkit ja Kuristava kirsikka.