Kuvittanut Anne Vasko
S&S 2020
32 s.
Päiväkoti-ikäisellä Einolla on erikoinen ominaisuus, kun jokin surettaa, huvittaa tai muuten herättää voimakkaita tunteita, hän menee palasiksi. Itse hän osaa kiinnittää takaisin vain pari pientä osaa, muuten aikuisten on autettava. Aikuiset sanovat, ettei hänen pitäisi kokea tunteita niin vahvasti, mutta Eino ei voi sille mitään.
Päiväkodissa on usein vaikeaa, koska siellä on tavallisten lasten lisäksi Gorilla. Iso, ilkeä, muita pelotteleva, joka jahtaa Einoa kunnes tämä hajoaa. Eräänä päivänä päiväkotiin on tullut uusi poika, Väinö, jolla myös on tapana mennä palasiksi. Yhdessä pojat huomaavat, että Gorilla ei olekaan yhtä pelottava kuin ennen. Vaan mitä tapahtuukaan Gorillalle sitten, kun Eino ja Väinö menevät tervehtimään sitä?
Vielä illallakin Eino repesi, kun hän huomasi pellenenän piirongin päällä. Hän nauroi katketakseen ja katkesikin. Isää ja äitiä ei enää huvittanut, kun he korjasivat Einon ties kuinka monetta kertaa samana päivänä.
(...)
Joskus Gorilla nappasi osan Einosta ja kiipesi sen kanssa johonkin. Yhtenä iltana isä huomasi, että Einolta puuttui hanskan sisältä käsi. Äiti kävi kiipeämässä käden talteen päiväkodin lipputangosta.
(...)
Gorilla yritti yhä säikytellä Einoa ja Väinöä, muttei onnistunut siinä enää yhtä hyvin. Joskus pojista irtosi palanen tai kaksi, nänni, pikkuvarvas tai kynsi, mutta ei mitään sen isompaa.
Olen aivan myyty tälle kirjalle. Kiusaamisesta on kirjoitettu monta kuvakirjaa, mutta tämä on ehdottomasti yksi parhaista. Palasiksi hajoaminen on melkoisen karua, mutta ei pelottavaa koska se on kirjoitettu ja kuvitettu hauskasti.
Tarina on tärkeä muistutus siitä, että kiusaamista tapahtuu jo päivähoidossa, ei vasta koulussa. Samalla se näyttää, että vastukset voi voittaa yhdessä. Yksikin ystävä riittää siihen, että tilanne paranee huomattavasti, ehkä jopa muuttuu kokonaan.
Luulen, että kiusaamisaihetta on helppo lähestyä tämän kirjan avulla. On hienoa, että Eino ei mene rikki vain kiusaamistilanteissa, vaan myös hauskoissa. Se osoittaa lapsille, että on ihan okei tuntea vahvasti, tunteita ei tarvi piilottaa.
Se mikä minua järkyttää, on aikuisten sokeus. Että vaikka Eino on jatkuvasti palasina päiväkodissa, hänelle sanotaan vaan että älä eläydy niin vahvasti, mutta kukaan ei mieti mistä hajoaminen johtuu. Että vaikka joskus palasia puuttuu, aikuiset eivät havaitse jonkun olevan vialla. Kukaan ei kysy, mikä on niin hauskaa tai kamalaa, että Eino pitää koota vähän väliä uudelleen. Onneksi mukaan tulee Väinö, ja onneksi tarina päättyy onnellisesti.
Hieno kirja, jota suosittelen lukemaan lapsille niin päivähoidossa, eskarissa kuin miksei eka-tokaluokkalaisillekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti