Johnny Kniga 2020
262 s.
Kun miettii eläinaiheisia tietokirjoja, valkohai ei ole se tyypillisin aihe. Sitä ehkä sivutaan petoeläinkirjoissa, ja esitellään lyhyesti haikirjoissa. Taisikin olla korkea aika saada valkohaille ihan oma kirja, niitä kun ei juuri suomeksi taida olla.
Harri-Pekka Pietikäinen näki Tappajahai-elokuvan aivan liian nuorena, ja siitä aiheutui valtaisa haipelko. Järki ehkä sanoi, että uimahallin altaassa ei voi uiskennella valkohaita, mutta tunne oli toinen. Aikuisena Pietikäinen päätti kohdata haipelkonsa silmästä silmään. Neljä retkeä Etelä-Afrikkaan ja häkkisukellukset mereen aiheuttivat sen, että pelko vaihtui toiseksi. Enää häntä ei pelota valkohain kohtaaminen vaan se, että erinäisistä syistä valkohait katoavat kokonaan. Maailma ja meret muuttuvat nopeaan tahtiin ja eri lajien elinolosuhteet muuttuvat, eikä aina ollenkaan hyvään suuntaan.
Olen kuluneen puolentoista vuoden aikana opiskellut valkohaita ja ahminut siitä tietoa. Eksploitatiivinen valkohaielokuva on tylsä. Bisnes on vanginnut valkohain ja luonut sille imagon. Imago on tuottava, ihmiset haluavat hirviöitä ja ovat valmiita maksamaan nähdäkseen sellaisia. Tuskin yhteenkään muuhun eläimeen liitetään yhtä paljon erilaisia myyttejä ja ennakkoluuloja kuin valkohaihin. Lajin tutkimisen mahdollistava teknologia on kehittynyt vasta viime vuosikymmeninä siihen pisteeseen, että vallalla olleita uskomuksia on pystytty kumoamaan. Ennen uskottavan lajitutkimuksen kehittymistä viihdeteollisuus ehti brändätä valkohaimyytistä itselleen rahakkaan sammon. Vaikka tutkittua tietoa on jo runsaasti, ei kuvaa tappajahaista ole saatu taottua ulos.
Voiko olla niin, että hingumme myyttejä ja tarinoita ihmisiä saalistavista pedoista, koska ne auttavat meitä pysymään valppaina? Tarinoiden myötä saavutamme niitä tunteita ja viettejä, joita turvallisessa arjessamme emme saa enää kokea, mutta jotka on koodattu meihin alusta saakka. Petojen avulla - olkoot vaikka valkokankaalla - keräämme rohkeutemme ja luotaamme vaistojamme. Entisaikoina voimaa mitattiin hyppäämällä mereen ja haastamalla hai kaksintaisteluun. Tänä päivänä mereen hypätessä oleellisinta on varmistua rautaisen häkkikehikon kestävyydestä ja keskittyä pitämään märkäpuku sisältä siistinä.
Koin kirjan mieltä avartavana ja jossain määrin yllätyksellisenä. En ole nähnyt Tappajahaita mutta eipä minulla ollut ennestään mitään faktatietoakaan valkohaista, en olisi esimerkiksi osannut arvioida ollenkaan sen kokoa, levinneisyyttä tai ruokavaliota. Tässä saa nyt paljon tietoa paitsi valkohaista itsestään, myös siihen liittyvästä turismista ja sitä uhkaavista asioista.
Kirjan rakenne on erinomaisen toimiva. Siinä on neljä osaa, joista jokainen kertoo yhdestä Etelä-Afrikan reissusta. Monen yksittäisen luvun lopussa on tietolaatikko, missä on koottuna erilaista haitietoa, kaikkea mahdollista haiden sähköaistista Shark Week - tv-ohjelmakampanjan kautta mikromuoviin. Paljon mielenkiintoista ja myös ajatuksia herättävää!
Hai surmaa vuosittain 10-15 ihmistä. Ihminen surmaa vuosittain yli 100 miljoonaa haita.
(...)
Pelkästään tonnikalan pyydystämisen yhteydessä arvioidaan kuolevan vuosittain yli kaksikymmentä miljoonaa haita.
Tonnikalapurkeissa lukee usein, että pyydystäminen ei ole vahingoittanut delfiinejä, pitäisikö alkaa kysellä että mites hait?
Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 33, "kirjassa tapahtuu muodonmuutos". Se sopii myös esimerkiksi kohtiin 9, "kirjassa kohdataan pelkoja", 20, "luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja" ja 34, "kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana".
Kirja on luettu myös Kirjavinkeissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti