Christian Rönnbacka & Lars Candolin: Riskiretki: seikkailu muinaisilla reiteillä

 

Christian Rönnbacka & Lars Candolin: Riskiretki: seikkailu muinaisilla reiteillä

Bazar 2020 

261 s.

En voi sille mitään, mutta minulle tuli mieleen Aku Ankka lukiessani hikistä mutta hersyvää tarinointia Christian Rönnbackan ja Lars Candolinin veneensiirtoretkistä. Kun on saatu idea ajaa vene vettä pitkin Tammisaaresta Pietarsaareen, idea muovataan suunnitelmaksi ja sitä noudatetaan kaikista mahdollisista vastoinkäymisistä huolimatta. 

Tarina alkaa siitä, että Candolin löytää veneen. Koska kukaan ei kysele sitä poliisin löytötavaroista puoleen vuoteen, hänestä tulee sen omistaja. Hän haluaa siirtää sen Tammisaaresta mökille Hiidenvedelle, ja tekee ensimmäisen reissun ystävänsä Johnin kanssa. 10 vuotta myöhemmin hän tekee saman matkan Christianin kanssa, mutta kaksikko jatkaakin matkaa Hiidenvedeltä Hämeenlinnaan ja edelleen aina Pietarsaareen asti. Reissu jaetaan useaan lyhyempään pätkään, ja sitä toteutetaan monen vuoden aikana. Vene viedään välissä jonnekin säilytykseen, mutta matka jatkuu aina samasta kohtaa mihin edellisreissu lopetettiin. Vaikka joka retkellä sattuu vaikka mitä kummallista, miehet eivät lannistu vaan palaavat aina jatkamaan matkaa. Siinä on lukijakin huojentunut, kun kaksikko saavuttaa lopulta määränpään. 

Jos tämän maakaistaleen sahaisi poikki, koko Länsi-Suomi kelluisi irtonaisena, sillä tämä on ainut pätkä kiinteää maata Tammisaaren ja Pietarsaaren välissä. Siinä koko kaistale kelluisi merellä, kunnes tärmäisi Ahvenanmaahan. Meillä ei kuitenkaan ollut lapioita mukana, joten emme alkaneet kaivaa kannasta irti.

(...)

Olimme päässeet tietä vetämämme kilometrin lisäksi noin 500 metriä. Se oli selkeästi paska saldo, kun siihen lisätään vielä aamulla ajettu yli 350 kilometriä ja sama takaisin. Hyötysuhde oli olematon. Emme kuitenkaan vaipuneet itsesääliin. Olimme toivoneet parempaa, ja toivon ruoskimana ahnehtineet tänne uskomatta tiedustelutietoa. Veneessä oli ollut kaksi jääräpäätä, ehkä pässinpäätäkin, ja he olivat päässeet juuri niin pitkälle kuin he sillä kertaa ansaitsivat. Eikä päivämme ollut vielä ohi. Jätimme veneen odottamaan toimittajaa ja kuvaajaa ja menimme huoltoautolle.

(...)

Penkalla näkyi auto, joka oli joskus ehkä ollut sininen. Se näytti olevan hyvinkin vanha. Siitä olisi varmaan joku mobilisti ollut innoissaan, mutta siellä se on varmaan vieläkin. Vettä ei ollut vieläkään kuin selässä ja otsassa. Veneestä jäi maalia ja lasikuitua hirveitä määriä, kun raahasimme sitä pohja rahisten eteenpäin. Pitkästä aikaa löytyi kivetön kohta. Vihreän tiheän ruohikon juuret olivat juuri ja juuri veden peitossa, ja tuntui kuin olisimme raahanneet venettä riisipellossa.

On uskomatonta, mitä kaikkea reissuilla sattui! Ratkeavat housut ja veneen moottoriongelmat lienevät jossain määrin odotettuja juttuja, sen sijaan runsas moottorisahan käyttötarve, käden murtuminen ja monet vähävetiset joet ovat ikävämpiä yllätyksiä. Minulle hauskimpia pätkiä olivat ne, jossa venettä vedettiin kärryllä maalla, milloin kaupunkien keskustojen milloin peltojen halki. Kirjan kansikuva on muuten sellaiselta reissulta, jossa sää toi yllätyksenä jäätä ja lunta, reitillä jossa veden ulkopuolista kulkua tuli useita kilometrejä.

Hyvä ettei itselleni tullut hiki lukiessa, kuinka monet vesiväylät olivat melkein umpeen kasvaneita ja kuinka paljon lihasvoimaa matkanteko vaati. Pitkät päivät, heikohko ruuan määrä, auringon paahde tai kastuneet vaatteet loivat vielä lisähaasteita matkaajille. Lukiessa sai monesti todeta, että tätä se suomalainen sisu on, että jatketaan etapin loppuun vaikka väsyttää ja matka-aika on ollut ehkä kolminkertainen odotettuun nähden. Toisaalta, sisun mukana kulki myös järki, ja jotkut ratkaisut todettiin viisaiksi tehdä vaikka olisikin haluttu tehdä toisin. 

On ollut mielenkiintoinen idea ajaa veneellä vanhaa ristiretkien reittiä, ja on mielenkiintoista lukea matkan sattumuksista. Veikkaan, että monella ei kantti kestäisi tehdä tuollaista retkeä, ja aika moni matkaan lähtenyt olisi varmasti luovuttanut kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Mutta lukijoiden iloksi Candolin & Rönnbacka hoitivat homman maaliin. Samalla minulle jäi olo että tässäkö tämä nyt oli, eikö tule enää uusia retkiä? Jatko-osaa toivotaan! 

Helmet-lukuhaasteeseen ruksitan kohdan 25, "kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa". 

Riskiretki on luettu myös Kirjavinkeissä.