Patrick Modiano: Dora Bruder
Ranskankielinen alkuteos Dora Bruder (1997)
Suomentanut Lotta Toivanen
WSOY 2020
158 s.
Patrick Modiano, Pariisin miehitysajan muistaja, vähäisellä sivumäärällä niin paljon sanova. Onneksi hänen teoksiaan on saatu suomeksi, ja onneksi hän on kirjoittanut kirjoja joiden sanoma ei vanhene kahdessakymmenessä vuodessa.
Tarinan kertoja on törmännyt kahdeksan vuotta sitten lehtileikkeeseen, joka oli vuodelta 1941 ja jossa kaivattiin kadonnutta Dora Bruderia. Dora on jäänyt vaivaamaan hänen mieltään ja hän päättää yrittää selvittää, kuka Dora oli ja mitä tälle tapahtui. Kulkiessaan Doran jäljillä hän huomaa heidän tiensä risteävän: hän on ollut joissain samoissa paikoissa, kulkenut joitain samoja teitä kuin Dora tai tämän vanhemmat. Osittain onnekkaasti hän pääsee Doran jäljille, vaikka monia asioita jää myös piiloon. Kuitenkin asiat valkenevat sen verran, että kertoja ja lukija saavat kuvan Dorasta ja siitä, millaista elämä oli juutalaisena nuorena miehitetyssä Pariisissa.
Luulisi että paikoissa säilyy edes kevyt jälki niissä asuneista ihmisistä. Jälki: aukko tai kohouma. Ernest ja Cécile Bruderista ja Dorasta sanoisin: aukko. Minulle tuli aina poissaolon tai tyhjyyden tunne, kun liikun paikoissa joissa he olivat eläneet.
(...)
En tiedä, oliko Dora Bruderilla ystäviä Marian pyhän sydämen sisäoppilaitoksessa. Vai mahtoiko hän pysytellä erillään muista. Niin kauan kuin en ole haastatellut yhtäkään hänen silloisista koulutovereistaan, voin tehdä pelkkiä oletuksia. Pariisissa tai jossain lähiössä elelee taatusti vielä joku seitsemänkymppinen rouva, joka muistaa entisaikojen luokkatoverinsa tai kaverinsa makuusalista - 15-vuotiaan Dora-nimisen tytön, pituus 1 m 55 cm, soikeat kasvot, harmaanruskeat silmät, harmaa urheilutakki, viininpunainen villapusero, tummansininen hame ja hattu ja ruskeat urheilujalkineet.
(...)
Ajattelen Dora Bruderia. Mietin, että hänen karkumatkansa ei ollut yhtä yksinkertainen kuin se jonka minä tein parikymmentä vuotta myöhemmin, kun maailmasta oli jälleen tullut vaaraton. Joulukuussa 1941 koko Pariisi ulkonaliikkumiskieltoineen, sotilaineen ja poliiseineen oli hänelle vihamielinen ja halusi tuhota hänet. Hänellä oli 16-vuotiaana koko maailma vastassaan ilman että hän tiesi miksi.
(...)
Isä yrittää löytää tyttärensä, ilmoittaa tämän katoamisesta poliisiasemalla, ja illan lehdessä julkaistaan katoamisilmoitus. Mutta isääkin etsitään. Vanhemmat kadottavat lapsensa ja toinen heistä vuorostaan katoaa maaliskuun 19. päivänä, ikään kuin sen vuoden talvi olisi erottanut ihmiset toisistaan, sotkenut ja pyyhkinyt pois heidän reittinsä niin tyystin, että herää epäilys, ovatko he lainkaan olleet olemassa. Eikä apua heru mistään. Ne ihmiset, joiden on määrä etsiä teitä ja löytää teidät, kirjaavat teidän kortistoihinsa vain pyyhkiäkseen teidän sitten paremmin pois - lopullisesti.
Joskus mietin, onko todella tarpeen että monelta kustantamolta ilmestyy joka vuosi monta toiseen maailmansotaan liittyvää kirjaa, niin tietoa kuin kaunoa. Dora Bruderin kaltaiset kirjat painottavat minulle, että kyllä on. Meidän pitää muistaa ihmiset, yksilöt, niin että heitä ei ole vain niputettu osaksi persoonatonta nimilistaa.
Kirjassa on vähän sivuja, mutta siinä on valtava tunnelataus joka kestää ensimmäisestä sanasta viimeiseen. Luin sitä noin puolet päivällä, sitten illalla nukkumaan mennessäni luin alusta uudelleen, ja nyt luin sen vielä kertaalleen kun yritin päättää mitkä hienoista kohdista nostaisin sitaateiksi. Tarina on pohdiskeleva, lämmin, koskettava. Se nostaa esiin yhden monista, tytön jolla ei ollut mahdollisuutta elää normaalia nuoruutta, saada elää unelmiaan. Se muistuttaa meitä hirvittävästä ajanjaksosta, jolloin niin kovin monen ainoa niin sanottu rikos oli vain olla olemassa.
Tämä on tärkeä, intensiivisyydessään vangitseva kirja, jonka soisin mahdollisimman monen lukevan. Taidan hankkia tämän omaan kirjahyllyyni, sillä uskon palaavani tähän vielä monta kertaa.
Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 38, "kirja on käännetty hyvin". Lotta Toivasen suomennosta on ilo lukea, esimerkiksi sanavalinnat ovat monesti muita kuin niitä ilmeisimpiä. Muita sopivia kohtia ovat esimerkiksi 4, "joku kertoo kirjassa omista muistoistaan" ja 17, "kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti