Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

perjantai 16. heinäkuuta 2021

Jo Nesbø: Mustasukkainen mies ja muita kertomuksia

 

Jo Nesbø: Mustasukkainen mies ja muita kertomuksia

Norjankielinen alkuteos

Sjalusimannen og andre fortellinger (2021)

Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen

Johnny Kniga 2021

301 s.


Jo Nesbø on yksi suosikkikirjailijoitani osin siitä syystä, että hän ei ole pitäytynyt ikuisesti yhdessä sarjassa ja hahmossa vaan on tehnyt myös yksittäisiä kirjoja. Tällä kertaa hän on ehkä hieman yllättäen kirjoittanut novellikokoelman, jonka seitsemän kertomusta käsittelevät keskenään hyvin erilaisia murhia. Harry Hole -sarja etenkin on melko väkivaltainen, tämä sen sijaan on varsin veretöntä ja lähes jännityksetöntä toimintaa. Novelleissa on kuitenkin kaikissa joku erikoinen juttu, jonka lukija saattaa oivaltaa tarinan edetessä tai sitten ei.

Pidin kaikista tarinoista, on vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta valita suosikkia. Avausnovelli Lontoo kertoo elämäänsä pettyneestä naisesta, joka on tilannut oman murhansa. Hän ei tiedä koska ja missä se tapahtuu, mutta sen hän tietää että seuraavan kolmen viikon kuluessa kuitenkin. Lentokoneessa matkalla Lontooseen hän avautuu vierustoverilleen, josta saa ymmärtäväisen kuuntelijan. Ennen naisen kuolemaa Lontoo on oleva heidän. Mustasukkainen mies kulkee kiipeilyn maailmassa, päähenkilö kertaa oman elämänsä tragediaa etsiessään ensin yhtä ja sitten kahta kadonnutta miestä. Jonon päähenkilö saa tarpeekseen etuilijoista. Jätteitä seuraa Ivaria krapulapäivänä töissä, kun hän on epävarma siitä mistä on saanut haavan otsaansa. Tunnustus on ehdottoman ovela tarina siitä, kuinka syyllinen paljastaa miten aiheutti toisen henkilön kuoleman. Odd kertoo kirjailijasta, joka saa yhtäkkiä tarpeekseen ja haluaa muuttaa niin elämänsä kuin kirjoitustapansa. Mitä tapahtuu kirjoituskyvylle, kun elämään tulee uusia ihmisiä? Korvakoru kierrättää lukijaa mustasukkaisessa mielessä, epäilyn ja siitä vapautumisen ja uuden epäilyn kierteessä.

Hän pudisti päätään. Mutta käsi piti yhä kiinni köydestä. ”Sinä et selvästikään ole mikään tarinankertoja, Nikos.”
”Pitää paikkansa.”
”Sinulla ei esimerkiksi ole mitään todisteita.”
”Mikä saa sinut uskomaan niin?”
”Jos sinulla olisi todisteita, et olisi tullut tänne yksin, siinä tapauksessa minut olisi pidätetty kauan sitten. Ja satun tietämään, että olet lopettanut työsi poliisin palveluksessa. Nykyään istut Kansalliskirjastossa ja luet kirjoja, eikö totta?”
”Ei”, minä sanoin, ”Istun Gennadius-kirjastossa.”
”Mistä tässä vierailussa siis on kysymys? Onko vanha mies tullut kalastelemaan todisteita jutussa, joka ei anna hänelle rauhaa, koska hän ei enää olekaan aivan varma siitä, että löysi totuuden?”
”On totta, etten saa rauhaa”, minä sanoin. ”Mutta se ei johdu tästä jutusta. Eikä pidä paikkaansa, että olen täällä kalastelemassa todisteita, sillä ne minulla on jo.”
”Valehtelet.” Köyttä pitelevän käden rystyset muuttuivat valkoisiksi.

Novelleja yhdistää kuoleman ja elämän häilyvä raja. Yksi päätös, yksi nopea teko, ja monen ihmisen elämä saattaa muuttua pysyvästi. Avausnovellin naista lukuun ottamatta kukaan ei odota kuolevansa, ja toisinaan kuolema on yllätys sen aiheuttajallekin. Hämmentävää on se, mitä tappajille käy tekojensa jälkeen.

Olen lukenut muutamia nuivia arvioita kirjasta, mutta minä tykkäsin siitä todella paljon. Jännitystä ei juuri ole, mutta tarinoina kaikki ovat hienoja. Pidän siitä, että kaikissa on joku kohta, joku hetki jolloin tarinan maailma vinksahtaa vinoon eikä paluuta enää ole. Muutamassa novellissa arvasin tai tiesin käänteen etukäteen, toisissa en, mutta yhtään ei haitannut oli kummin päin vain. Yllätyksellisyys syntyy myös siitä, että joskus käänne tapahtuu aikaisin, joskus ihan lopussa. Pidän nimenomaan siitä vinksahtaneisuudesta, mikä saa päähenkilöiden toiminnan tuntumaan ihan loogiselta paitsi heille itselleen myös minulle lukijana. Murha on kauhea asia, mutta novelleissaan Nesbø käsittelee niitä niin absurdilla huumorilla, että välillä tekee mieli hihkua ja nauraa.

Kokoelma on luettu myös blogissa Kirjarouvan elämää.


2 kommenttia:

  1. Nesbota en ole lukenut, mutta ehkäpä tästä voisi aloittaa? Vähän uuvuttaa ajatus taas uudesta pitkästä dekkarisarjasta, niitä on kesken niin monia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile toki tätä, on melko erilaista ja vähäväkivaltaista verrattuna muuhun tuotantoon. Toisaalta, sehän on hyvän kirjailijan merkki, että osaa kirjoittaa monipuolisesti :) Harry Hole -sarja on jakanut mielipiteitä, toiset pitävät liiankin väkivaltaisena.

      Poista