Paula Nivukoski: Kerran valo katoaa
Otava 2022
414 s.
Kesä 1941. Kerttu Koskiluhta saa kirjeen; naapurikylän Johannes on matkalla jatkosodan rintamalle ja on päättänyt kirjoittaa, toivoen saavansa Kertulta vastauksen. Kuukausien kuluessa kirjeitä vaihdetaan ja samalla rakkaus kasvaa. Johannes ei kirjoita sodasta vaan kaipauksesta ja tulevaisuudesta, ajasta jolloin sota on ohi. Kerttu kirjoittaa tavallisista asioista, siitä mitä kotona tehdään - mutta myös tulevaisuudesta. Nuoret saavat lyhyitä yhteisiä hetkiä, sillä sota ei anna sotilaiden pysyä poissa rintamalta.
Kertun kotiväki seuraa uutisia radiosta yrittäen samalla tehdä niitä arkisia asioita, joita selviytymiseen tarvitaan. Pellot on kylvettävä ja lehmät lypsettävä. Sota tulee kuitenkin koko ajan lähemmäs. Kirkkoherra ja kaupan Irma tuovat surusanomia, ja pian kylässä on kovin monta taloa joista on menetetty nuori ihminen. Pommitusten uhka kasvaa, joten ikkunat on peitettävä eikä illalla voi lämmittää jottei savu näy. Taloihin tulee sotavankeja töihin, mikä sekin aiheuttaa kitkaa ja ristiriitaisia tunteita.
-Mitä me täällä herrasväen helmoos? Liisi kuiskaa. Minä en sano sille mitään, nostan vain etusormen huulilleni.
Rantaheinikossa on meidän kokoisemme tila, tähän ei näe muualta kuin joelta. Välillä on hyvä olla vähän lymyssä, vaikka ei mitään häpeäisikään.
Toviksi aika karkaa loitommalle, pilvet pehmenevät taivaalla. On vielä lämmintä. Napsautan mehupullon korkin auki.
-Kuinka sullon elämä? kysyn ennen kuin ehdin ajatella, mitä kaikkea se tarkoittaa.
Liisi poimii heinänkorren, pyörittää sormiensa ympäri.
En malta odottaa, että Liisi vastaa. On pakko puhua Johanneksesta.
-Mä orotan tavallisia päiviä sen kans. Sellaasiakin, kun on niin väsy, ettei meinaa saunahan jaksaa. Ja kummiski mentääs ja pestääs toistemme selät.
Minä puhun Johannesta pellonlaitaan, pöydän päähän. Puhun Johanneksesta juurikasvimaallekin, ehkä se on sellainen mies, joka ei niin piittaa tekeekö naisten töitä vai miesten vain.
-Sulle tuloo vielä helluunen elämä, Liisi sanoo ja ottaa pienen kulauksen mehua. Minua alkaa hävettää. Liisikin odotti arkea rakkaansa kanssa, odotti Olavia sodasta. Tieto kuolemasta tuotiin surureunaisessa kirjeessä keskellä kylmintä talvea.
Me istumme hetken hiljaa rinnakkain. Telkät kelluvat joella, lipuvat toisistaan kauas. Liisi huokaisee ja sanoo sitten:
-Enempi sitä ajatteloo jotaki, joka oli eikä niinkään mitä vois olla.
Valkeat pilvet kelluvat taivaalla, pappilan puutarha jää varjoon.
-Onko se surullinen ajatus? minä kysyn.
-Ei se oo, aika helluunen oikiastansa. Kun mä iltasin paan maate, nukahdan menneisiin päiviin ja ajatukseen, että Olavi on vielä elossa.
Liisi laskeutuu selälleen heinikkoon. Kellahdan Liisin viereen ja tartun kädestä. Maailmaa on liikaa kestettäväksi, jos ei mistään löydä leikkiä. On pakko uskoa ihmeeseen ja satuun.
Huh miten hieno kirja! Ihan käsittämättömän kauniilla kielellä kirjoitettu riipaiseva tarina. Talosta taloon kulkeva suru on kouriintuntuvaa. Vaikka tarina kertoo sota-ajasta, on siinä mukana myös rakkautta, toivoa ja lämpöä. Menetyksistä huolimatta elämä jatkuu, vaikka se onkin erilaista. Poissaolija jättää jokaiseen kanssakulkijaan loven, myös lukijaan.
Johanneksen kirjeet toivat mieleen vaarini kirjoittamat kirjeet. Yksi niistä alkaa: "Täällä jossaki 9.12.39. Rakas kotiväki." Vaarini tuli sodasta kotiin, mutta niin moni muu jäi palaamatta. Mielestäni Nivukoski sanoittaa äärettömän hienosti sekä rintamalla että kotona olevien tunteita ja kokemuksia. Eri ihmisillä on erilaisia velvollisuuksia, mutta yhdessä odotetaan aikaa sodan jälkeen. Tarina ei väistele mitään, päinvastoin. On hienoa ja tärkeää, että tarinassa tuodaan esiin myös sellaisia asioita kuten Kertun äidin lamaantuminen surusta tai Lahjan lähtö Kaatuneiden evakuointikeskukseen; asioita joista ei usein kirjoiteta ja joista moni ei välttämättä tiedä.
Lukemisesta jäi haikea ja surumielinen mutta toivonkipinöitä säkenöivä olo.
Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 14, "kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta". Muita sopivia kohtia olisivat esimerkiksi 1, "kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota" tai 34, "kirjailijan nimessä on luontosana".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti