Otava 2022
240 s.
Katselin jo aiemmin kirjastossa, että kirja Turun palosta voisi olla kiinnostava. No, sittenhän se nousi ehdolle Tieto-Finlandian saajaksi, joten kesti tovin ennen kuin sain sen uudelleen käsiini. En tiennyt Turun palosta ennestään juuri mitään, tietoni oli tasoa että sellainen on tapahtunut useampaankin kertaan. Nyt olen viisaampi.
Salmi kirjoittaa todella vetävästi hetkistä juuri ennen paloa, itse tragediasta ja mitä pahimman vuorokauden jälkeen tapahtui. Tapahtumat tulevat lähelle, kun niitä käsitellään muutaman keskeisen henkilön kautta. On muiden muassa Zachris Topelius, jonka kirjoitukset palosta ovat vaikuttaneet käsityksiin palon syttymissyystä - vaikka Topelius itse oli tapahtuman aikaan muualla. On Immanuel Ilmoni, joka uurastaa voimiensa äärirajoilla pelastaakseen ihmisten omaisuutta. On Emilia Julin, joka kaukana Englannissa lukee uutisia Turusta - viikkoja itse tapahtumaa myöhemmin - ja on huolissaan puolisostaan.
Suuri paloruisku saatiin paikalleen todennäköisesti jo ennen puoli kymmentä illalla. Ruisku täytti Aninkaistenkadun Hellmanin talon kohdalla, mikä vaikeutti muun palokaluston tuomista paikalle. Pohjoiskorttelin palomestari johti taistelua parhaan kykynsä mukaan, mutta seuraavan tunnin aikana olosuhteet kävivät sietämättömiksi. Luoteistuuli puhalsi entistä navakammin ja armottomammin.
Sammuttajien edessä oli tulimyrsky, keltaisen, punaisen ja sinisen sekamelskana loimuava liekkien meri, joka imaisi pumpusta suihkuavan veden syvyyksiinsä eikä tuntunut lainkaan talttuvan. Voimistuva puhuri puski lieskoja ruiskumiehiä kohti ja sai varmasti pelon ja kauhun tunteet pintaan. Puuskainen tuuli sieppasi kekäleitä mukaansa ja heitti niitä koko ajan taistelijoiden selkäpuolelle. Sammuttajat pälyilivät taaksensa. Tulimeri näkyi valuvan yhä alemmas Aninkaistenmäkeä.
Kun roihu levisi rajulla voimalla, huoli iski varmasti jokaiseen palomieheen. Oliko oma koti turvassa? Missä olivat läheiset, omat vanhemmat ja lapset? Samaan aikaan kun pakokauhu valtasi alaa, tulen ryske ja asukkaiden hätähuudot peittivät alleen ruiskumestarin komennot.
On tosi mielenkiintoinen kirja, ja paljon koin myös yllätyksiä. Iloinen asia on tietysti se, että suureen aineelliseen tuhoon nähden henkilövahinkoja oli hämmästyttävän vähän. Palo huomattiin riittävän äkkiä, jotta siitä ehdittiin varoittaa ihmisiä. Toki paljon kaupunkilaisia oli poissa; opiskelijat eivät olleet vielä saapuneet ja muuta väkeä oli markkinoilla. Silti etenkin kuolonuhreja oli vähän. Konkreettiset numerot hätkähdyttävät: kaupungin 14 000 asukkaasta peräti 11 000 oli palon jälkeen ilman kotia. Palo näkyi kauas, joten apua saatiin lähiseudulta. Suurin yllätys oli ehkä se, että paloon syylliseksi leimattu henkilö sai kantaa syytöksiä pitkästi yli vuosisadan, vaikka oikeudenkäynnissä oli todettu ettei syttymissyytä löytynyt. Huhut olivat entisajan some, kun joku on syyttänyt jotakuta, vaikkakin ilman konkreettisia todisteita, syytöstä jaetaan ja se leviää viruksen lailla. Ja vaikka syytös todistettaisiin perättömäksi, se ei joko päädy syyttäjien korviin tai he eivät piittaa siitä.
Helmet-haasteeseen tämä menee kohtaan 15, "kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää". Salmi viittaa jälleenrakennukseen, mutta sinne asti tämän kirjan aikajana ei riitä. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka samanlaisiksi talot tehtiin, ja oliko kaikilla kotinsa menettäneillä edes varaa rakentamiseen? Ilmeisen moni talo oli ollut vakuuttamaton. Kirjassa on myös paloon liittyviä arkkiveisuja, ja niiden myötä kiinnostuin siitä millaista suullista ja kirjallista perinnettä palosta on. Ja onko sellaista vain tästä Turun palosta, vai myös aiemmista tai muissa kaupungeissa tapahtuneista?
Kirja on luettu myös blogeissa Kirsin kirjanurkka ja Kirjat kertovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti