Johanna Hasu: Ei hyvä hylätyn

 

Johanna Hasu: Ei hyvä hylätyn

Reuna 2023

215 s. 

Aamos ja Jürgen tutustuvat lapsina, vähän sattumalta. Molemmat ovat kesänvietossa maalla, kilometrin päässä toisistaan. Ehkä hieman yksinäisinä, kunnes selviää että samanikäinen kaveri on lähellä. Aamos soittaa pianoa ja Jürgen laulaa, mutta kesänvietossa musiikki on pienessä roolissa. Tärkeämpää on ulkoilla, leikkiä, kilpailla. Kesien välissä kirjeenvaihto pitää kaveruutta yllä, vaikka Aamos pian ymmärtääkin että Jürgen on musiikin kanssa enemmän tosissaan kuin hän. 

Iän ja taitojen kasvaessa keskinäinen kilpailu kiristyy vähitellen. Jürgen on varakkaasta perheestä, joten hän pyytää Aamosta muuttamaan luokseen Berliiniin. Keikkoja ja kiertueita alkaa tulla. Lied on heidän juttunsa, niillä he hurmaavat yleisön. Vähitellen ystävyyteen alkaa tulla säröjä. Toinen alkaa ärsyttää, mutta tilannetta piilotellaan. Lopulta Jürgen saa tilaisuuden laulaa Metropolitanissa, ilman Aamosta. Teiden on aika erota. Aamos katkeroituu hylkäämisestä, Jürgen puolestaan tunteen jopa viha kun toinen elänyt vuosikausia siivellä. Mutta mitä he olisivat olleet ilman toisiaan? 

Toisessa ajassa seurataan Alma ja Toivo Kuulaa, heidän rakkauttaan ja Toivon mustasukkaisuutta, kaiken voittava musiikkia. 

Aamos kulkee Toivon jäljillä, niin Berliinissä kuin muuallakin. Toivon sävellykset olivat se alkujuuri, joka johdatti miehet liedin mestareiksi. 

Lukujen nimissä kulkevat säkeet laulusta Tuijotin tulehen kauan, jonka Kuula sävelsi Eino Leinon runoon. 

Aamos oli täynnä energiaa. Ilta oli kääntymässä yöksi, mutta häntä ei nukuttanut. Ideat törmäilivät toisiinsa. Hän oli jonkin suuren äärellä, tämä olisi käännekohta hänen urallaan. Hän ei olisi enää vain Jürgenin pianisti, hänellä olisi omaa sanottavaa, omia ideoita. Olisiko konsertissa vuorotellen pianoteoksia ja lauluja? Entä jos soittaisi ensin soolona laulujen piano-osuudet ja sitten esittäisi saman kappaleen Jürgenin kanssa? Ihmiset saisivat kuulla, kunnolla kuulla, miten upeaa pianosatsia Toivo kirjoitti. Jürgen ei kyllä suostuisi siihen. Jürgen oli puritaani, pyhän taiteen puhdasoppinen palvelija. Lied oli kirjoitettu laulun ja pianon yhteiskudokseksi, ei siitä voinut irrottaa osia, se oli yhtä. Mutta olisiko pelkän pianostemman soittaminen sen kummallisempaa kuin se, että usein alun perin pianolle ja laulajalle kirjoitettua musiikkia esitettiin orkesterin kanssa? Sävyt, värit, koko se maailma, jonka säveltäjä oli kirjoittanut mielessään nimenomaan piano ja sen mahdollisuudet, muuttuivat aivan toisiksi, kun ne sovitettiin orkesterille.

Ei, Jürgen ei ymmärtäisi sitä. Se on eri asia, hän sanoisi. Perustelisi ties millä traditiolla, tai hyvällä maulla. Eikö Jürgen ymmärtänyt, että se juuri oli kaiken kehittymisen este? Ettei mitään saanut muuttaa ja tehdä uudella tavalla, ajatella uusiksi. Ainakaan sitä ei sallittaisi hänelle, Aamos oivalsi. Hän oli väärin ja huonosti koulutettu. Jos joku saisi aikaan muutoksia, se olisi joku sellainen kuin Jürgen. Sellainen, jonka visioita ei kyseenalaistettaisi. 

Tarinassa on oikeastaan ihan alusta asti pahaenteinen tunnelma, ehkä siksi kun se alkaa kaksikon viimeisestä konsertista. Lukija tulee pian miettineeksi, oliko ystävyys koskaan aitoa? Aamos halusi soittaa muttei opiskella, siksi hän tunsi suuren osan ajasta epävarmuutta ja alemmuutta. Jürgen opiskeli asioita jotka olivat vasta tulossa; kun ei saanut vielä laulaa jotain niin hän opetteli sanoja ja puhui laulutekstit. Hän oli omistautunut, ja ihmetteli kun Aamos ei halunnut opiskella koko aikaa. Oliko kummallakaan vaihtoehtoa? Mielestäni ei. Lapsuuden kesät sitoivat heidät niin tiiviisti yhteen, että heistä oli pakko tulla duo. Sitä ei kuitenkaan voinut kestää aikaansa enempää, sillä Jürgen haluaa mennä uralla ja elämässä eteenpäin, haluaa enemmän kuin Aamos. Siispä Aamos tulee leikatuksi pois, jää mainitsematta silloinkin kun kaikki muu Jürgenin urasta nostetaan esiin. 

Eino Leinon runo ja Toivo Kuulan sävellys ovat minulle vieraita, mutta tuskin se haittaa. Kirjassa on paljon musiikkia, mutta lukeminen ei vaadi musiikin tuntemista. Pidin kovasti kirjan rakenteesta, siitä että laulun säkeet ovat lukujen nimiä ja lukujen alussa on sitaatti Alman ja Toivon kirjeistä. Vuosiluvut helpottavat hahmottamaan niin ajankohtaa kuin Aamoksen ja Jürgenin kulloistakin ikää. 

Aamos ja Jürgen ovat vahvoja hahmoja, pidin siitä että tarina etenee molempien näkökulmasta. Kumpikaan ei hallitse liikaa. Muut hahmot ovat sitten ihan statisteja, niin tiivis on kaksikon keskinäinen suhde.

Kirja on luettu myös blogeissa Kirsin kirjanurkka, Kirjojen kuisketta ja Kirjavinkit. 

Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa laitan tämän muutoskohtaan maaltamuutto / maallemuutto. Kun Aamoksen ura konsertoivana pianistina on vähintään tauolla jos ei kokonaan loppunut, hän muuttaa pois Helsingistä ja asettuu maalle isovanhempiensa taloon, juuri siihen jossa vietti lapsena kesiään.