WSOY 2022
284 s.
Elna Suorajärvi on opettajaksi vanha ja väsynyt. Vakipaikkaa ei ole saatavilla, hänelle ei ole ollut koskaan. Korkeintaan muutaman lukuvuoden kerrallaan hän on saanut olle yhdessä paikassa, sitten on pitänyt lähteä pois. Tässä kirjassa seurataan hänen lukuvuottaan 1947-48 Niemen koulussa, tiettömän taipaleen takana Kuusamon rajaseudulla.
Koulurakennus on huonokuntoinen parakki, jossa on luokkahuone ja opettajan asunto. Juuri mitään tavaroita ei ole valmiina opetusta varten, ei edes tietoa kuinka monta oppilasta eri luokille tulee. Supistetussa koulussa eri-ikäiset oppilaat käyvät koulua eri ajan, sillä näin pian sodan jälkeen heitä tarvitaan apuna kotona.
Elna on stressaantunut ja yksinäinen. Hän haluaisi jo päästä eläkkeelle, mutta koossa ei ole tarpeeksi virkavuosia siihen. Hän tekee pitkää päivää valmistellakseen oppitunteja usealle luokka-asteelle, jotka kaikki ovat samaan aikaan samassa luokkahuoneessa. Oppilailla on sodasta traumoja, ja monen kotiolot ovat kurjat. Lukuvuodesta kuitenkin selvitään, ja on mukana joitain hauskojakin hetkiä.
Aina pitäisi niin paljon. Pitäisi korjata alkuviikon laskennon pistokokeet ja muistella valmiiksi sopiva runonpätkä ensi tunnin sanelua varten. Aloittaa Kalevalan päivän kuvaelma, johtokunnan mielestä pitäisi järjestää se käsityökerho. Pitäisi lähettää viesti Seijan kotiin sairauspoissaoloista sekä kehnoista kengistä. Kirjoittaa kunnanvaltuustoon. Osuuskassaan. Verotoimistoon. Nimismiehelle. Pitäisi mennä nukkumaankin jo, sillä kello on herranen aika varmasti pitkälle yli kahden.
Männyt rasahtelevat, kun pakkanen tarttuu niihin kiinni. Tunnen nenässäni sen raudanviileän tuoksun. Rinteitä valuva kylmyys huuhtelee mielestäni kiireen ja velvollisuudentunteen. Minuun jää vain tämä hetki, tämä työ, Vain ranteen liike ja sormien ymmärtämä puuron vastus. Vielä hiukan ennen kuin on valmista.
Maailma olisi täynnä hyviä neuvoja, äideiltä saatuja, jotka kaikuvat pään sisällä, vaikka niiden sanoja olisi jo aikaa sitten lahonnut: Älä vilustu. Älä kylmetä jalkojasi. Huomenna olet varmasti väsynyt. Mene nukkumaan jo. En tottele niistä yhtäkään vaan vispaan. Ei nukuta.
Varmaankin vilustun, mutta se on oma valintani. Saan tehdä kaikki ne virheet, jotka itse valitsen. Makaan tässä kinoksessa halutessani vaikka aamuun asti ja katselen, miten tähtien kalvas loisto heijastuu valkoisilta hangilta. Yö on pitkä kuin järvenselkä.
Alussa en heti lämmennyt tälle, mutta mitä pidemmälle tarina eteni sen tiukemmin se veti minut mukaan. Elna vaikuttaa varsin kylmältä hahmolta, mutta suurimmalta osalta se taitaa olla hänen suojamuurinsa maailmaa vastaan. Hänellä on myös omat painolastinsa raskauttamassa elämää, tekemässä häntä niin kodittomaksi kuin työttömäksi. Kuitenkin hänen työmoraalinsa on korkea; vaikka hän ei annakaan itselleen lupaa kiintyä oppilaisiin niin hän haluaa heidän oppivan, haluaa että he pärjäävät elämässään.
Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 4, "kirja, jonka aioit lukea viime vuonna". Ostin tämän Helsingin kirjamessuilta itselleni, mutta luin kuitenkin vasta nyt. Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen muutos on vuodenajan vaihtuminen.
Pimeät kuut on luettu myös esimerkiksi blogeissa Kirjaluotsi, Sheferijm - ajatuksia kirjoista, Kirjojen kuisketta ja Kirjailuja.
Niin kaunista tekstiä ja koskettava tarina sodan jälkeisestä ajasta. Luin Kinnusen ja Rytisalon Huokauksia luokasta kirjasta, että Kinnunen kirjoitti Pimeät kuut teoksessa omaa uupumusta ulos ja Elnahan sitä sai kantaa.
VastaaPoistaMyös tästä teoksesta nousee esille Kinnusen huikea draaman käyttö. Ihailen. t. Mai Laakso Kirjasähkökäyrä-blogista
Mä luin ensin Huokauksia luokasta, ja sitten kun luin tämän niin heti ajattelin ettei Kinnusen uupumus ja turhautuminen ole mihinkään kadonnut. Mielenkiintoista nähdä, mitä ensi keväänä julkaistava Kaarna sisältää.
Poista