Ruostsinkielinen alkuteos Je m'appelle Agbeta (2021)
Suomentanut Saara Kurkela
WSOY 2022
343 s.
Agneta on kyllästynyt elämäänsä. Lapsilleen hän on lähinnä rahapussi, miehelleen harrastuskaveri - miehen lainkaan tajuamatta, ettei Agneta ole kiinnostunut kyseisistä harrastuksista. Niinpä, törmättyään lehti-ilmoitukseen jossa etsitään au pairia ranskalaiseen pikkukylään, Agneta pakkaa laukkunsa ja ottaa irtioton.
Ranskassa vastassa ei olekaan lasta vaan kahdeksankymppinen muistisairas Einar. Tämän ystävät ovat päätyneet hakemaan lehti-ilmoituksella apua, sillä muistisairauden myötä Einar on alkanut puhua yhä enemmän ruotsia, jota ystävät eivät ymmärrä. Agneta puolestaan ei ymmärrä ranskaa, mutta kielimuurista huolimatta ja alkujärkytyksen mentyä ohi hän alkaa viihtyä. Einarin ystävistä tulee hänenkin ystäviään, ja vähitellen mennyt harmaa arki väistyy ja tuo Agnetan elämään värit takaisin.
Lähijunassa. Herranjestas, mitä minä olen tehnyt?
Aamupalaverissa. Herranjestas, mitä minä olen tehnyt?
Kahviautomaatilla. Herranjestas, mitä minä olen tehnyt?
Lounastauolla. Herranjestas, mitä minä olen tehnyt?
Kun Lotta S. kysyy, mikä minun horoskooppimerkkini on. Herranjestas, mitä minä olen tehnyt?
Kun sähköpostikansioon kilahtaa uusi viesti ja näen, että Fabien on vastannut. Herranjestas, mitä minä olen tehnyt?
(...)
Yötanssit tuntuvat sopivan meille molemmille. Einar nukkuu paremmin, enkä minä joudu enää aamuisin siivoamaan keittiöstä hänen jälkiään. Olen iloinen, etten nähnyt itseäni viime yönä. Jos olisi terapeutti, huudahtaisin "iiihanaa Agneta, nyt alat päästä estoistasi!" Jos taas olisin koreografi, heittäytyisin ikkunasta ja toivoisin osuvani pää edellä maahan. Minä vain tanssin kuin huomispäivää ei olisi. Eihän sitä olekaan, ei ainakaan Einarille. On vain nykyhetki. Ihan kuin olisin löytänyt mielikuvituskaverin, joka on kuitenkin ihan oikea kaveri. Ystävän, joka ei koskaan juorua selän takana, koska ei pysty. Ystävän, jonka kanssa voi vatvoa mitä asiaa tahansa kerran toisensa jälkeen, ja hänestä se on aina yhtä kiinnostavaa. Ystävän, joka kyselee minulta kaikenlaista ja on kiinnostunut vastauksistani. Ja siksi vastaan hänelle ääneen enkä vain pääni sisällä.
Leppoisa ja lämminhenkinen tarina, jossa hauskuus ja surumielisyys vuorottelevat. Tilannekomiikkaa on paljon, mutta myös apeutta ja epävarmuutta. Einarin elämä ei ole ollut helppo ennen muistisairauttakaan, mutta hän on osannut ottaa ilon irti hetkestä ja opettaa sitä myös Agnetalle.
Minua ärsytti tässä, kuten monessa muussakin kirjassa, se että neljän-viidenkympin välissä oleva nainen kokee elämänsä olevan ohi, kokee että hän on liian vanha unelmoimaan tai muuttamaan elämäänsä, että on vaan tyydyttävä siihen mitä on. Ei näin! Unelmia saa ja pitää olla. Mietin että olen nyt 43-vuotias, ja olisi kertakaikkisen kauhistuttavaa ajatella että "tässä tämä nyt oli, elämäntilanteeni ja ulkomuotoni varmaankin pysyvät samanlaisina seuraavat 43 vuotta, mitä nyt ryppyjä tulee lisää ja hiukset valkenevat". Jotenkin ärsyttää se yhä uudelleen toistuva kuvio, että keski-ikäiset naiset nähdään ja he myös itse näkevät itsensä pelkkinä vaimoina ja äiteinä. Jos naisella on työpaikka, se on todennäköisesti tylsä ja mitäänsanomaton. Onneksi Agneta tutustuu kahdeksankymppiseen Bonnibelleen ja huomaa, että muutakin voi olla.
Helmet-haasteeseen täytän kohdan 32, "kirja kertoo asiasta josta haaveilet". Haluaisin mennä joksikin aikaa ulkomaille töihin, eikä rähjääntynyt mutta samalla idyllinen pikkukylä olisi yhtään huono vaihtoehto. Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen muutos on muodonmuutos / ulkonäön muutos.
Je m'appelle Agneta on luettu myös esimerkiksi blogeissa Kirjojen kuisketta ja Kirjakaapin kummitus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti