Kirjapaja 2022
204 s.
Arvostelukappale
Olen lukenut Björkmanin aiemmatkin essee-/kolumni-/kirjoituskokoelmat ja pitänyt niistä kovasti. Siksipä myös uusin kiinnosti. En tiedä onko maailmanaika nyt sellainen, että Björkmanin tekstit vaativat paljon aikaa ja useita lukukertoja. Pyysin ja sain kirjan arvostelukappaleena jo keväällä 2022, aluksi luin siitä osan, toisella kertaa reilun puolet ja vasta nyt kolmannella kerralla luin loppuun asti.
Tämän kirjan tekstit on julkaistu Eeva-lehdessä kolumneina. Yksittäinen teksti ei siten ole pitkä, mutta tuttuun tapaansa Björkman kirjoittaa painavaa asiaa. Sanojen sisältö on niiden fyysistä kokoa paljon suurempi, ja monet lauseet pysäyttävät pohtimaan asioita. Aiheet vaihtelevat, mukana on niin vuodenaikoja, taidetta, lapsuutta kuin arkisia hetkiä.
Se että kaikki vanhenisivat, oli kyllä tiedossani. Senkin aavistin, että talot purettaisiin ja tilalle rakennettaisiin uusia. Myös sen, että jotakin säilyisi. Jokunen pieni tupa siellä täällä, kipeänä ja haikeana, muistona menneestä. Tie on edelleen sama. Päällystämätön soratie, joka halkoo kylän, pellot ja metsäsaarekkeet. Yhä saapuu kesän ja syksyn jälkeen talvi ja routa, jäädyttää tien. Piirtää lumikukat kylmenneitten mökkien ikkunoihin. Ja yhä uudestaan saapuvat keväät, kurkiaurat metsien ylle.
Kesät ovat siellä, hämärät lämpimät illat. Aika ajoin palaan. Katson kaikkea ja katseeni hakee mennyttä. Täällä kaikki tapahtui. Tietoiseksi tuleminen. Elämään kiinni kasvaminen. Lähdön pakko ja paluun tarve. Kaipaus syntyi ja ikävä. Elämä vei minut muualle, sen oli vietävä. Tietä pitkin. Kevättietä.
Tekstit ovat kiireettömiä, ja ne myös vaativat lukijalta kiireettömyyttä, niitä ei voi lukea pikavauhtia harppoen. Esimerkiksi yllä olevan sitaatin pätkä "elämään kiinni kasvaminen", siitä voi tulla hyvinkin pitkä pohdinta jos lukija alkaa miettiä, mitä se hänen kohdallaan tarkoittaa. Missä ja miten minä kasvoin kiinni elämään, ja mikä pitää minut siinä kiinni nyt?
Björkman kirjoittaa kaunista kieltä, sitä lukee mielellään ja monet lauseet tulee luettua toisen tai useammankin kerran. Björkman osoittaa, että kielen ei tarvitse olla runollista tai koukeroista ollakseen kaunista, hän päinvastoin osaa pysäyttää ja vaikuttaa lyhyillä lauseilla.
Tunnelma on rauhallinen ja lämmin. Lukijana minut valtasi kiitollisuus siitä, että saan lukea näin hienoa tekstiä. Että nämä sanat ovat olemassa, etteivät ne katoa vaan voin palata niihin uudelleen ja uudelleen.
Metsä ei kuule neuvojani on luettu myös blogeissa Kirjakaapin kummitus, Ankin kirjablogi ja Kirjat kertovat.
Helmet-haasteeseen täyttyy kohta 17, "kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja".
Björkmanin teksti on eloisaa ja lyhyet lauseet toimivat hyvin.
VastaaPoistaTeos, josta jäi myönteinen ja positiivinen lukujälki.
Kirjailijan jutusteleva ja ajatuksia virittelevä, valoisa tyyli ottaa vaivihkaa myös lukijansa mukaan kiintoisaan dialogiin, mikä on osoitus Björkmanin herkästä otteesta pukea ajatuksiaan sanoiksi.
Metsä ei kuule neuvojani on teoksen nimi. Entä, onko minulle ja meillä ihmisillä, telluksen tallaajilla puolestamme herkkäkorvaisuutta ja malttia pysähtyä kuulemaan sen neuvot??
Kylläpä kirjoitat kauniisti sinäkin! :) Björkmanilla on omaleimainen tyyli, näennäisen helppolukuista tekstiä mutta ei kuitenkaan. Aika teflonia saisi lukija olla jos ei yhtään jäisi ajattelemaan lukemaansa.
Poista