Sampo Terho: Stalingradin viemärit

Sampo Terho: Stalingradin viemärit

WSOY 2024 

895 s. 

Kiinnostuin Stalingradin viemäreistä jo viime syksynä, kun katselin tänä keväänä ilmestyvien kirjojen listoja. Kun kirja äskettäin saapui kirjastoomme, kauhistuin sen kokoa. Liki 900 sivua ja melko pientä tekstiä! Kuinkahan käy, ajattelin, pysyykö kiinnostus yllä koko ajan?

Elokuussa 1928 veljekset Valter ja Werner Greiser muuttavat Berliiniin opiskelemaan. Pikkukaupungin kasvatit ovat hetken ihmeissään, mutta sitten he tapaavat Horst Wesselin. Tämä saa heidät mukaan kansallissosialistien toimintaan, ja pian veljesten elämänpolut ovat selvillä. Valter innostuu välittömästi, liittyy puolueeseen ja päätyy ensin SA:n ja sitten SS:n jäseneksi. Werner epäröi, mutta koska hän ei saa toimittajan töitä muualta niin hän alkaa kirjoittaa puolueen Angriff-lehteen. Puolueeseen liityttyäänkään hän ei ole yhtä vakaumuksellinen kuin Valter, ja etenkin juutalaiskysymys tuntuu hänestä liioitellulta. Mutta mitäpä yksinäinen epäilijä voi mahtavalle koneistolle? Etenkään tilanteessa, jossa hän toimii Goebbelsin lähipiirissä ja vastaa ennen pitkää koko maan lehdistön ohjailusta. Hän ymmärtää, että ollakseen menestyvä hänen on oltava kovapintainen. 

Veljesten elämää seurataan vuoteen 1943, sodan loppuun saakka. Sota on lopulta erottanut heidät, eikä mikään ole enää entisellään. 

Pimeys syveni hämärillä kaduilla. Kymmeneltä Goebbels kiirehti juhlinnan välissä pitämään lyhyen radiopuheen. 

"Me olemme aloittaneet taistelun työn ja leivän, kunnian ja vapauden puolesta", hän julisti. "Me viemme tämän taistelun loppuun saakka. Jo tänä päivänä olemme nähneet uuden kansanyhteyden syntyvän. Hitlerin editse marssii yhtenäinen Saksa, jossa maanviljelijät, opiskelijat, sotilaat ja työläiset ryhmittyvät saman lipun alle tasavertaisina saksalaisina. Siksi kysyn jokaiselta saksalaiselta tänään kysymyksen: kuka sinä olet, jollet saksalainen, kenen joukossa seisot, jollet meidän kaikkien, ja oletko sinä valmis rakastamaan maatasi ja kansaasi yli kaiken?

Juhlat jatkuivat yön laskeuduttuakin. Goebbels palasi radiopuheen jälkeen Führerin luo Valtakunnankansliaan. Johtaja ilmaantui aika ajoin parvekkeelle tervehtimään kannattajiaan ja vastaanottamaan hänelle heitettyjä ruusuja. Aamuun saakka onnelliset massat juhlivat ja lauloivat kanslian alapuolella ja ympäri kaupunkia.

Saksa oli herännyt.

Toisesta maailmansodasta on kirjoitettu paljon, mutta äkkiseltään en muista yhtään muuta tarinaa, jossa kerrotaan tavallisten kansalaisten "hurahtamisesta" kansallissosialismiin. Tässä kirjassa ei piileksitä, ei tehdä vastarintaa, ei salakuljeteta juutalaisia rajan yli. Tässä tähdätään absoluuttiseen valtaan, hyväksytään väkivalta, kitketään tarvittaessa omistakin pois ne jotka koetaan minkäänlaiseksi uhaksi. 

Terho on nostanut mukaan monia merkittäviä tapahtumia, jotka kaikki ovat vaikuttaneet natsipuolueen menestykseen sitä vahvistaen tai heikentäen. Horst Wesselin murha, Geli Raubalin kuolema, parlamenttitalon palo, toukokuun 1933 kirjarovio, Ernst Röhmin tuomitseminen petturiksi, Itävallan sekä Tsekkoslovakian sudeettialueiden liittäminen Saksaan, Rudolf Hessin lento Englantiin... Tapahtumat ja osa henkilöistä ja heidän puheistaan on tosia, mutta tärkeintä on fiktiivinen veljeskaksikko. Heidän erilainen suhtautuminen kannattamaansa puolueeseen ja sen rakentamaan järjestelmään kannattelee jännitettä läpi kirjan. 

Luin kirjaa pätkissä, noin 50 sivua kerrallaan, joinain päivinä yhden ja joinain useamman pätkän. Kohtaukset ovat selkeitä, ja yhden tapahtuman jälkeen siirrytään ajassa kuukausia eteenpäin. Välissä on muutaman sivun pätkiä Valterin ja hänen joukkonsa hetkistä syvällä Neuvostoliitossa. On siis helppo löytää paikkoja tauoille. Ensimmäiset 200 sivua olin kirjan vankina, sen jälkeen keskittymisessäni tapahtui pientä herpaantumista mutta vain niissä kohdissa, joissa pidetään (lähinnä Goebbelsin toimesta) pitkiä paatoksellisia puheita. Kertaakaan kirja ei tuntunut liian pitkältä, vaan halusin pienen sulattelutauon jälkeen palata kiireesti takaisin tarinan pariin. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 17, "kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo". Minulla niitä on kaksikin, jostain syystä en tykännyt ollenkaan Karl Hankesta ja Melitta Krausista.