Ensikosketus Jyrki Vainosen tuotantoon ja samalla kotimaiseen fantasiakirjallisuuteen on iloinen yllätys. Swiftin ovella (Tammi 2011) koostuu aikamatkailusta nykyajan ja 1700-luvun alkupuolen välillä. Lennart Beren seuraa edesmenneen kollegansa jalanjälkiä siirtyessään 1700-luvulla eläneen henkilön ruumiiseen. Aikamatkustus on yksisuuntaista siinä mielessä, että 1700-luvun henkilö ei tiedä luovuttaneensa ruumiinsa tulevaisuudesta tulevalle vierailijalle. Toisaalta nykyajasta menneeseen matkustava ei siirtymän jälkeen muista nykyaikaa vaan elää täysin silloisessa ajassa ja paikassa. Kuitenkin palattuaan nykyaikaan matkaajan on suljettava kaikki ovet, jottei 1700-luku pääse tunkeutumaan nykyhetkeen ja sekoittamaan sitä.
Tutkija Johannes Kelps on halunnut selvittää pappi-kirjailija Jonathan Swiftin elämän mysteerejä. Hän on rakentanut taloonsa salakammion ja sinne betonianturan, jonka välityksellä hän siirtyy vuosisatoja taaksepäin. Hän kuitenkin sairastuu ja kuolee. Testamentissaan hän on määrännyt talonsa ja tutkimuksensa Berenille, joka aineistoon perehdyttyään haluaa saattaa Kelpsin tutkimuksen valmiiksi kirjaksi. Aikamatkailunsa aikana hän saa selville yhtä sun toista, mutta ei koskaan saa kirjaa valmiiksi.
Olin kuullut ensimmäisen äänen yhdeksän jälkeen. Yhdentoista tienoilla kuulin sen uudestaan: jossain kävi ovi. Tiesin lukinneeni talon etu- ja takaoven ja sulkeneeni kaikkien huoneiden ovet. Siitä oli tullut minulle tapa. Silti joku tai jokin kuului kulkevan talossa, pitkästä aikaa. Makasin selälläni ja pinnistin kuuloani. Pian ääni toistui. Lisäksi talo tuntui vavahtavan, kun ovi painettiin tai vedettiin kiinni. Vähän ennen puolta yötä hevosen kaviot kopisivat, metalliset kengät katukiviä vasten. Musiikkiakin kuului: huilu ja tinapilli soi, rumpu kumisi, pehmeästi. Hetken aikaa erottui myös tulen ääntä: humisi, rätisi ja paukahteli. Sen jälkeen kuulin yhden ainoan sanan, joka jäi kaikumaan ilmaan niin kuin korkeassa huoneessa: Acushla, cushla, ushla, hla, la, a. Puolilta öin talo rauhoittui, eikä ääniä enää kuulunut.
Teos ei ole tyypillinen fantasiakirja, koska siinä ei esiinny haltioita, örkkejä tai muita yliluonnollisia olentoja. Yliluonnollisuus ja jännitys syntyvät aikamatkailusta, siitä että kerta kerralta on vaikeampi ja fyysisesti kivuliaampi palata nykyhetkeen. Lukija voikin pohtia sitä, että jos olisi mahdollista matkustaa mihin tahansa aikaan ja mihin tahansa paikkaan, niin minne haluaisit kuulua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti