Sidney D. Kirkpatrick: Natsien pyhä aarre

Sidney D. Kirkpatrick: Natsien pyhä aarre
Englanninkielinen alkuperäisteos Hitler's Holy Relics
Suomentanut Kari Koski
Gummerus 2012
359 s.







Jaaha. Mitäs tästä sanoisi? Mielestäni hyvin kaksijakoinen kirja sisältäen paljon hyvää ja paljon huonoa. Hyvää on ensinnäkin se, että toisesta maailmansodasta kertovaan kirjaan on saatu uusi persoonallinen näkökulma. Keskiössä on oikea aarre, Pyhän roomalaisen keisarikunnan kruununjalokivet, jotka natsit omivat sodan aikana. Liittoutuneiden miehitettyä Nürnbergin asiantuntijat huomaavat kokoelman olevan vajaa. Amerikkalaistunut saksalainen Walter Horn aloittaa intensiivisen tutkinnan pyrkien parissa viikossa löytämään puuttuvat esineet.

Vaikka kirja on tietokirja, siinä on dekkarimaista kerrontaa. Luvut päättyvät jännittävästi, usein niin että on päästy askel lähemmäs kalleuksia. Ja vaikka henkilöt ovat olleet oikeasti elossa, heidän ajatuksiaan ja toimintaansa tuodaan esiin ja kuvataan päähenkilön kokemana. Romaanimainen kerrontatyyli lienee syy siihen, miksi kirja on koukuttava, miksi haluaa kiirehtää eteenpäin tietääkseen mitä sitten tapahtui.

Tärkeää ja hyvää on sekin, miten kirjassa nostetaan esiin aiemmin tuntemattomaksi jääneitä kauheuksia. Keskitysleireistä on kirjoitettu paljon, mutta vähemmän sellaisista, joita natsijohtajilla oli omaan käyttöönsä. Herrojen linnoja rakennettiin orjatyönä, mikä vaati kymmeniä tuhansia uhreja lisää.

Huonoa on aiheen yleinen käsittelytapa; usein arvataan motiiveja ja tapahtumakulkuja. Horn etenee tutkimuksissaan valiten itselleen sopivimmat vaihtoehdot. Asiat esitetään tyyliin "näin saattoi tapahtua" tai "tämä saattoi olla syy tiettyyn toimintaan". Koskaan ei tuoda esiin vaihtoehtoa, että mitä jos tapahtuikin toisella tavalla tai toisista syistä.

Välillä kirjassa sorrutaan melkoisiin ylilyönteihin Hornin pohtiessa, perustiko Himmler uudelleen keskiaikaisen Saksalaisen ritarikunnan tai haaveiliko Hitler keisarin virasta. Kaikkein huvittavin ja ehkä säälittävin kappale koko kirjassa oli tämä:

Tähän satujen kuningaskuntaan, jonka Hitler lähipiireineen oli luonut Nürnbergiin, Hitler toi Pyhän keihään ja kruununkalleudet. Trochen mielestä tapahtuma oli verrattavissa siihen, että pyöreän pöydän ritarit olisivat palanneet Avaloniin ja kuningas Arthur, tai hänen ilkeä kaksoisveljensä, olisi astellut Merlinin - johon Himmler olisi varmasti verrannut itseään - saattelemana Camelotiin kantaen Excalibur-miekkaa kädessään.

Mielestäni tämä menee jo liian pitkälle. Pitkin matkaa esitetään viittauksia natsien kiinnostuksesta okkultismiin mutta todisteet puuttuvat. Loppuun on listattu eri luvuissa käytetyt lähteet, ja hyvin usein ne ovat haastatteluita, kirjeitä, suullisia muistelmia ynnä muuta vastaavaa. Toki Kirkpatrick on käyttänyt myös raportteja ja lehtiartikkeleita, mutta ainakaan minua ne eivät vakuuta vaan koko tarina jää heilumaan olettamusten varaan. Ainoa varmasti tosi on se, että Horn onnistui selvittämään aarteen kohtalon.