Cathy Cassidy: Vaahtokarkkitaivas

Cathy Cassidy: Vaahtokarkkitaivas
Englanninkielinen alkuperäisteos The Marshmallow Skye
Suomentanut Ulla Selkälä
WSOY 2013
260 s.





Tässä yksi nuortenkirja, jota odotin kovasti kevään kirjakatalogin perusteella. Vaahtokarkkitaivas on toinen kirja Suklaamuruset-sarjassa, avausosa Kirsikkasydän ilmestyi viime vuonna. Kirja ei ole suoraa jatkoa ykkösosalle, mutta ne kannattaa lukea järjestyksessä, sillä tässä viitataan Kirsikkasydämen tapahtumiin ja henkilöihin.

Sarja kertoo uusperheestä, jossa ovat äiti ja neljä tytärtä sekä äidin uusi mies tyttärensä kanssa. Jokainen kirja kertoo eri tapahtumista ja eri ajasta eri tytön näkökulmassa. Avausosassa puheenvuoro on Cherryllä, joka muuttaa isänsä uuden naisystävän luo ja yrittää ystävystyä neljän tulevan siskopuolensa kanssa. Vaahtokarkkitaivaassa äänessä on 12-vuotias Skye.

Tanberry-Costellon perheen vanhemmat pyörittävät täysihoitolaa ja siinä ohessa myyvät käsintehtyjä suklaaherkkuja. Tytöt auttavat minkä koululta ja harrastuksiltaan ehtivät. Skye rakastaa vintagevaatteita ja on kiinnostunut historiasta. Kun hän saa omakseen ullakolta löytyneitä vanhoja vaatteita, koruja ja kirjeitä hän alkaa kokea outoja asioita. Tavarat ovat kuuluneet Clara Traversille, jonka on kerrottu kohdanneen traagisen lopun vuosikymmeniä aiemmin. Surullinen tarina ja vanhat esineet saavat Skyen näkemään outoja unia, unia joissa hän on vuoroin Clara, vuoroin oma itsensä. Unissa hän kohtaa pojan, johon ihastuu, melkein rakastuu. Claran tarina vetää hänet mukanaan, niin että hän etääntyy etenkin kaksoissiskostaan mutta myös muista ystävistään.

Mieleni täyttyy mahdollisuuksista. Olin melkein unohtanut Claran ja kirjeet, kun kotonakin oli ollut draamaa omiksi tarpeiksi, mutta rouva Lee on palauttanut kaiken uudestaan mieleen. Voisinko minä  aistia jonkin menneisyydessä koetun surun, joka tulee uniini? Onko suru ja synkkyys kietoutunut samettimekkoihin ja puuvilla-alushameisiin samalla tavalla kuin niissä viipyvä vaahtokarkin tuoksu?

En kuitenkaan usko, että kyse on siitä. Unet eivät tunnu surullisilta tai pelottavilta - täysin päinvastoin. Minun on vaikea repiä itseni unimaailmasta, jossa elämä on helpompaa. Ehkä vaatteissa, joita on joskus käyttänyt, voi säilyä jotain sen ihmisen energiasta ja muistoista monien, monien vuosien jälkeenkin...mutta jos Claran vaatteissa painoi suru ja tuska, eikö minun pitäisi aistia myös ne tunteet, jos todella olen niin herkkä kuin rouva Lee väittää?

Pidän Vaahtokarkkitaivasta hyvänä ja myös koskettavana kuvauksena lapsuuden vaihtumisesta teini-ikään, kaikkeen siihen epävarmuuteen mitä murrosikä tuo tullessaan. Siihen, kun jotkut tuntuvat jo melkein aikuisilta siinä missä toiset ovat vielä täysiä lapsia. Siihen, kuinka vaikeaa on itsenäistyä, olla oma itsensä ja löytää oma paikkansa sekä perheessä että ystäväpiirissä. Skyen unimaailmassa tapaama poika sekä Clara ovat hänelle saavuttamattomuudessaan turvallista romantiikkaa, jotain mitä ei tarvitse kohdata ja käsitellä oikeasti.

Hyvällä tavalla yllättävää oli, että kakkososa on hyvin erilainen verrattuna ykkösosaan. Tässä liikutaan ajallisesti laajalla alueella ja hahmogalleria kasvaa reilusti perheen ja muutaman ystävän ulkopuolelle. Molemmissa osissa päähenkilön persoona tulee esille niin, että kumpikin osa on selkeästi oma kokonaisuutensa. Tästäkin voi sanoa, että odotan innolla myöhempiä osia.