Torgny Lindgren: Dorén raamattu

Torgny Lindgren: Dorén raamattu
Ruotsinkielinen alkuperäisteos Dorén Bibel (2005)
Suomentanut Liisa Ryömä
Tammi 2006
242 s.







Kirjaston hyllyjen välissä iski runsaudenpula. Paikalla oli viisi Torgny Lindgrenin kirjaa, joista joka ikinen vaikutti kiinnostavalta. Nappasin mukaan Dorén raamatun. Se osoittautui olevan viimeinen osa triptyykistä, minkä harmikseni huomasin kansiliepeestä vasta kotona. Luin sen silti ja päätin lukea kaksi muuta osaa vasta tämän jälkeen.

Dorén raamattu on kiehtova ja hyvällä tavalla hieman kummallinen kirja. Päähenkilö on nimetön, lukutaidoton mies, joka vanhuudenpäivinään sanelee nauhuriin tarinaa elämäänsä eniten vaikuttaneesta henkilöstä, Gustave Dorésta. Dorén kuvittama punakantinen Raamattu on ainoa kirja jota mies on lapsuudenkodissaan selannut, tuntikausien ajan ja päivittäin. Hän on oppinut kuvat ja niiden takana olevat tarinat ulkoa, mutta kirjaimet pysyvät vieraina. Sanelu ei suinkaan keskity vain Dorén henkilöön ja kuvituksiin, vaan mies sivuaa toistuvasti omaa elämäänsä. Hän painottaa useaan kertaan, että ne ovat vain sivuhuomautuksia eikä niitä tarvitse huomioida siinä vaiheessa kun joku purkaa sanelun ja kirjoittaa sen kirjaksi. Lukijaa nämä sivupolut kyllä kiinnostavat, kovastikin.

Lukutaidottomuus on haitannut miehen elämää mutta vähemmän kuin voisi luulla. Toisin kuin monet olettavat, hän on hyvin älykäs ja äärettömän hyvämuistinen. Esimerkiksi ripille pääsy on onnistunut, koska kuulustelutilanteessa hän on sekä muistanut kuulemansa tekstit ulkoa että osannut keskustella papin kanssa syvällisesti. Hän on kyennyt olemaan myös työelämässä ja hoitamaan arkiset asiat itse. Aikanaan hän on kehittänyt itselleen nimikirjoituksen, eikä ole sen lisäksi tarvinnut kuin hyvän muistinsa ja perimänsä varallisuuden pärjätäkseen kelvollisesti.

Jo samana iltana istuin sängyssä paperi ja kynä kädessä ja keksin itselleni nimikirjoituksen. Se oli pieni rannanpätkä Avabäckenin rannalla, kolme pientä pensasta, kaksi kulmikasta kiveä ja loppupäässä vielä kaksi melkein matavaa pensasta. Olen sittenmmin käyttänyt koko elämäni tuota nimikirjoitusta. Se on yksinkertainen ja tyylikäs, liitän sen tähän. Tässä on minun nimeni:

[Kuva nimikirjoituksesta.]

Tämä kuvio on nykyisin lähes lukemattomissa paikoissa. Olen raapustanut sen laskemattomia kertoja pankin papereihin, veroilmoituskaavakkeisiin, viranomaisten lomakkeisiin, erilaisiin hakemuksiin ja kuitteihin. Ummistaen silmäni kirjainten pyörremyrskyltä olen piirtänyt sen ja oivaltanut samalla äkkiä ja ällistyneenä että tämä olen minä.

Kolme pajupuskaa Avabäckenin varrella, pari terävää kivenlohkaretta ja kaksi maata viistävää katajaa, sellaisia joista isä tahtoi minun tekevän jousipyssyjä. Nuolet minun piti tehdä pajusta.


Kirjan kiehtovuus tulee päähenkilön nimettömyydestä ja hänen kummallisesta luonteestaan. Hän on vaikuttunut voimakkaasti Dorén kuvista, eikä pääse niistä yli tai eroon koskaan. Kun kotona ollut alkuperäinen kappale tuhoutuu, hän piirtää ulkomuistista kuvat uudelleen. Käsittämättömän muistinsa kanssa hän saa luvut lähes täsmäämään, mutta vain lähes. Hän piirtää 7000 kuollutta, mutta tietää Dorén piirtäneen niitä parisataa enemmän. Hän hämmästelee, mikä häneltä on jäänyt huomaamatta vuosien saatossa, montako piirrosten viivaa on lipunut silmien ohi jättämättä muistijälkeä.

Mikä jää Dorén kuvituksen ulkopuolelle, pysyy siellä eikä herätä miehessä juuri minkäänlaisia tunteita. Äidinisän kuolema ja tämän ruumiin näkeminen tuntuvat olevan yhdentekeviä, samoin lapsuudenkodin ja vanhempien tuhoutuminen tulipalossa. Parisuhde ja ero ovat asioita, joita hänelle tapahtuu mutta joihin ei kannata uhrata aikaa ja ajatuksia. Kaikki mitä mies tekee, tähtää siihen että hän ymmärtäisi Dorén raamatulliset kuvat täydellisesti.

Luettuani Dorén raamatun aion ehdottomasti lukea lisää Lindgrenin kirjoja. On aina niin palkitsevaa löytää kirjailija, jota ei ole ennen lukenut ja josta ei ole juurikaan mielikuvia. En muista lukeneeni Lindgrenin kirjoista lehtikritiikkejä tai blogipostauksia, enkä muista lukeneeni yhtään kirjailijahaastatteluakaan. Nyt on sellainen olo, että suurelle valkoiselle taululle on tullut ensimmäinen täplä, kirkkaanpunainen. Ilolla ja innolla odotan, millaiseksi kuva lopulta muodostuu.