Otava 2014
349 s.
Virpi Hämeen-Anttila on tehnyt uuden aluevaltauksen. Intellektuellit rakkaustarinat ja perhedraamat ovat ainakin väliaikaisesti vaihtuneet historialliseen dekkariin. Valtaus on onnistunut; sarjan avausosa on erittäin hyvä.
Virkamies Karl Axel Björk toimii vapaa-ajallaan yksityisetsivänä auttaen lapsuudenystäväänsä, ylikonstaapeli Martti Ekmania, selvittämään henkirikoksia. Hän ei ole virallisesti poliisin avustaja, vaan tekee asioita omin päin, osan niin että on sopinut siitä Ekmanin kanssa ja osan tältä salaa. Ekman on välillä helisemässä ja menettämässä hermojaan Björkin joutuessa hengenvaaraan useammankin kerran.
Björk katsoi ruumiin kasvoja. Pää ammotti auki toiselta sivulta, mutta August Siltalan ilme oli sama kuin löydettäessä, levollinen ja raukea. Björk ajatteli Siltalan kotia, kauniita verhoja, mattoja ja huonekaluja, pehmeää vuodetta, kylpyammetta, tuoksuvesiä. Kuivattua ruusua, kirjeitä. Ede, bibe, lude, post mortem nulla voluptas. Syö, juo, leiki, kuoleman jälkeen ei ole nautintoja. Epikuroksen kerrotaan lausuneen nuo sanat. Schopenhauerin mielestä niin puhuu turmelus. Mutta ihmisessä on korkeampi siemen, tahto, joka on ikuinen, joka ei kuole. Björk oli lukenut Schopenhaueria vähän aikaa sitten eikä ymmärtänyt, mitä filosoofi tarkoitti tahdolla, jos se ei ollut yhtä kuin elämänvietti. Hän ajatteli paitoja kaapissa, kuvitteli niiden kosketuksen ihollaan ja kapinoi ikuista tahtoa vastaan. Miten siitä sai tiedon, miten siitä saattoi olla varma? Kun taas elämä on tässä ja nyt, se tuntuu ja näkyy, se on kaunis, kaunis... He olivat samanlaiset, tämä mies ja hän. Hänen kävi kiihkeästi sääliksi Siltalaa, joka oli rakastanut ja nauttinut ja makasi tässä nyt näin ja lemusi tukahduttavasti, ja samalla hänessä syttyi entistä kitkerämpi, polttavampi vimma saada vastuuseen se, joka oli sammuttanut Siltalan elämän liekin.
Vaikka Björkillä on tuttavia, hän on pohjimmiltaan yksinäinen susi. Naisten kanssa hän menestyisi hyvin, mutta ei halua päästää ketään lähelleen. Tutkimuksissaan hän joutuu kosketuksiin useammankin naisen kanssa, mutta kaikki toiminta pohjautuu hänen päämääräänsä saada murhaaja tai murhaajat kiinni. Virkamies- ja etsiväurien ulkopuolella hänellä on vain vähän sosiaalista elämää, ja sekin vähä tuntuu hänestä usein ylivoimaiselta. Lisäksi häntä vaivaavat kadonnut isä sekä vanhat sukuriidat.
Kirjaa oli miellyttävä lukea. Hämeen-Anttila on saanut herätettyä henkiin historiallisen Helsingin ja siellä elävät ihmiset. Vaikka henkilögalleria on runsas, se on hallittavissa eli lukija pysyy kärryillä siitä kuka on kuka. Päähenkilö Björk on melkoisen mainio tapaus, jonka edesottamuksia on sekä jännittävää että hauskaa seurata. Etenkin hänen huolellinen naamioitumisensa varjostus- ynnä muita tehtäviä varten on varsin hupaisaa luettavaa.
Kautta linjan näkyy Hämeen-Anttilan vahva osaaminen kirjoittajana sekä asiantuntemus. Teksti on alusta loppuun harkittua, tasapainoista ja sujuvaa. Paikat, esineet ja ihmiset on kuvattu uskottavasti. Pidin etenkin siitä, että kieli on autenttista; on pick-nick, gummi, intuitsio, fuchsi, bufetti ja niin edelleen. Ainoa asia, mikä minua hiukan häiritsee, on Björkin - oppineen miehen - tapa käyttää ihmisistä pronominiä se. Voisi olettaa, että kaiken viimeisen päälle huolellisesti tekevä puhuisi ja ajattelisi ihmisiä hänenä ja heinä, ei sinä ja niinä.
Muuten kirja on erinomainen ja odotan kovasti jatkoa. Sitä on varmasti luvassa, sillä sen verran paljon asioita jää vielä auki odottamaan selitystä. Toivon silti, ettei Hämeen-Anttila keskity vain tähän vaan jatkaa myös aiempaa tuttua tyyliään.
Yön sydän on jäätä on luettu myös Ja kaikkea muuta - blogissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti