Pirkko Saisio: Signaali

Pirkko Saisio: Signaali
Siltala 2014
296 s.

Olen aina tykännyt Pirkko Saision kirjoista eikä Signaali tee poikkeusta. 

Kirja koostuu kymmenestä osiosta, tai luvusta, tai muistosta. Kaikissa niissä Saisio kirjoittaa jälleen Pirkko Saisiosta, ja jälleen kerran mietin kuinka paljon tarinassa on oikeaa Pirkko Saisiota, kuinka paljon fiktiivistä romaanihenkilöä nimeltä Pirkko Saisio. Tuntuu, että Saisio leikittelee lukijan kanssa, tämä minä olen, tai ehkä en olekaan. Tämän minä muistan, tai ehkä muistankin väärin. Täällä minä olin, tai ainakin sanon olleeni, sinä et voi tietää kerronko oikeita tapahtumia vai muokattuja tai täysin keksittyjä.

Vaikka oikeasti sillä ei ole mitään väliä.

Saision teksti soljuu eteenpäin, lukija istuu kuin soutuveneessä kesäisellä tyynellä järvellä nauttien lukemastaan. Hän pääsee osallistumaan kunniaprofessuurin vastaanottoon - suokaa anteeksi kammottava sanamuoto mutta en keksinyt parempaa. Hän pääsee Saision sekä Jenun ja Esan kanssa saarelle taiteelliseen luomistyöhön ja juhannusjuhliin. Hän pääsee Portugaliin, Unkariin ja Romaniaan, hän pääsee osallistumaan sukututkimuksen tekoon, hän joutuu todistamaan monia kiusallisia sattumuksia ja tilanteita. Hän pääsee osaksi jotain, joka on suurempi kuin siihen käytetty merkkimäärä. 

Ei jälkiä, ei minkäänlaisia.

Vesi huuhtoo kaiken.

Jää runnoo kaiken alleen, hävittää.

Tällaista ei voi kokea yksin.

Tämä saari musertaa ihmisen, ellei vierellä ole joku, joka laulaa, lukee runoa, polttaa tupakkaa, on hiljaa, enimmäkseen on hiljaa, jakaa tämän väistämättömyyden.

Kreivi jäi saarelleen yksin.

Kuulin viime viikolla kirjabloggareiden kuukausitapaamisessa käsitteen "henkisesti pitkä kirja", sanoja taisi olla Kulttuuri kukoistaa - blogin Arja. Signaali on nimenomaan sellainen. Vaikka sivuja on kolmisensataa, on sivuilla paljon fyysisesti tyhjää tilaa. Lukuisat tyhjät rivivälit eivät kuitenkaan ole tyhjiä, vaan ne kaikki ovat hyvin merkityksellisiä. Ne huutavat lukijaa huomaamaan ja lukemaan myös ne, havaitsemaan sen minkä ne haluavat kertoa. 

Lukemisesta jäi hyvä olo, sellainen kevyt ja leijuva, kupliva. Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että meillä on keskuudessamme Pirkko Saision kaltainen kirjailija. Kirjailija, jonka jokainen teos jättää lukijaan jäljen.