John Williams: Stoner

John Williams: Stoner
Englanninkielinen alkuperäisteos Stoner (1965)
Johdanto John McGahern
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Bazar 2015
306 s.

Stoner on varmasti yksi kirjakevään puhutuimmista teoksista. Se on ollut vuosikymmeniä unohduksissa mutta Anna Gavaldan ihastuttua siihen se on noussut lentoon ja lähtenyt valloittamaan maailmaa. Epätavallinen historia sai minut kiinnostumaan kirjasta. 

Lukemisesta jäi hyvin ristiriitainen olo. Ensimmäiset sivut olin ihastunut. Yksi syy on kieli; kiitos suomentajalle sanavalinnoista! Eletään 1900-luvun alkua niin silloin ollaan kyökissä, kerätään kanankuikkaloiden munia, pukeudutaan palttooseen  ja niin edelleen. 

Noin puoliväliin asti luin Stonerin tarinaa innostuneena. Tuntui, että tässä on todella hieno kuvaus nuoren Williamin lähdöstä kotitilalta opiskelemaan, oman alan löytämisestä, aikuiseksi kasvamisesta, perhe-elämästä. Nautin tunnelmasta, joka on vahva ja vangitseva. Kirja on intiimi ja intensiivinen, samalla hyvin aistivoimainen.

Stoner teki peltotöitä päivän tai pari auttaen isää ja tämän pestaamaa mustaa renkiä, mutta lämpimänkosteiden multapaakkujen pehmeys jalkojen alla ja vastakynnetyn maan haju sieraimissa eivät herättäneet hänessä kotiinpaluun tai tuttuuden tunnetta. Hän palasi Columbiaan ja käytti loppukesän valmistellen uutta luentosarjaa, jonka aikoi pitää tulevana lukuvuonna. Hän vietti suurimman osan kustakin päivästä kirjastossa, palasi kohti asuntoa ja Edithiä joskus vasta myöhään illalla, kun kuusaman sakea tuoksu leijui lämpimässä ilmassa ja sirot kanukanlehdet kahisivat ja värisivät aavemaisesti pimeässä. Stonerin silmiä kirveli heikosti erottuvien tekstien tuijottamisesta, hänen mielensä oli raskas siitä mitä se oli omaksunut ja hänen puutuneita sormiaan pisteli vanhojen nahkakansien ja lehtien pitelemisestä, mutta hän oli vastaanottavainen maailmalle, jonka läpi hän hetken aikaa käveli, ja sai siitä iloa. 

Puolenvälin jälkeen tapahtui jotain. Hermostuin ja kyllästyin. Ärsyynnyin  henkilöhahmoista, tai hahmoille. Mietin, miksei Stonerin ympärillä ole juuri yhtään ihmistä, kenen kanssa olisi luontevat suhteet. Hänellä on muutama ystävä, mutta ystävyyssuhteet näyttävät kovin pinnallisilta. Mietin myös, miksi Stoner on sellainen vässykkä että antaa kohdella itseään miten tahansa. Tuntui, että petyin uudelleen ja uudelleen. Ehdin miettiä olisiko Grace erilainen mutta ei, petyin siihenkin mitä hänestä tulee. 

Kaksijakoinen fiilis tulee varmasti juuri tästä. Tarina on sinänsä hyvä mutta kun en pidä yhdestäkään henkilöhahmosta. Itse Stoner väläyttää joskus mutta ei riittävästi jotta pitäisin edes hänestä. Olisin kaivannut enemmän ilon hetkiä. 

Mietin, kuinka paljon tämänhetkinen elämäntilanteeni vaikutti lukukokemukseen. Toista kertaa vuoden aikana olen vaihtamassa paikkakuntaa, asuntoa ja työpaikkaa. Asunnon etsiminen stressaa, ärsyttää jo valmiiksi kun taas pitää pakata tavarat, roudata ne uuteen paikkaan, purkaa laatikot ja etsiä tavaroille paikat, yöunet ovat jääneet monena yönä vähiin. Tässä tilanteessa Stoner saattoi olla väärä valinta luettavaksi. 

Kirjabloggaajien facebook-ryhmästä muistan lukeneeni, että Stonerin alun saatetta ei kannata lukea aluksi vaan lopuksi. Onneksi muistin. En ymmärrä, miksi saate on laitettu kirjan alkuun. Siinä paljastetaan kaikki kirjan tapahtumat ja pohditaan teemoja. Eli suoraan sanottuna pilataan lukukokemus kun mitään ei jätetä lukijan itsensä tulkittavaksi. 

Stoneria on luettu blogeissa paljon ja useimmiten myös tykätty hurjasti. Siitä ovat kirjoittaneet muun muassa Lukutoukka, Leena Lumi, Arja,  Ulla, Suketus ja Tiina.