Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Koti kunnossa - vihdoin!


Muutin Vantaalle toukokuun alussa. Ehkä hieman naiivisti ajattelin tavaroita roudatessa, että olisipa pian kesäkuu, silloin kaikki on valmista. Enpä osannut aavistaa että melkein valmista on vasta nyt, neljä kuukautta muuton jälkeen. 


Iso asia on ollut se, että asuntoni vaihtui yksiöstä kaksioon. Tarkoittaa sitä, että huonekaluja piti hankkia lisää. Ennen huonekalujen hankintaa halusin kuitenkin perusasiat kuntoon eli nimeni asunnon oveen, toimivat netti- ja puhelinyhteydet sekä astianpesukoneen asennuksen. Nämä, sekä polkupyörän takarenkaan paikkaus, vaativat yhteensä kaksi ja puoli kuukautta sekä 2-5 puhelinsoittoa / sähköpostiviestiä / käyntiä myymälässä per asia. Lisättynä siihen, että töissä tuli päivittäin uusia ihmisiä ja asioita, ei ollut hirveästi voimia ja intoa lähteä ostoksille.


Kun lopulta sain mentyä huonekalukauppaan - Maskuun -, kävikin niin että valitsemallani sohvalla oli toimitusaika kuukausi. Tai siis haluamallani värillä, ruskeana olisi saanut jo seuraavalla viikolla mutta kun halusin mustan. Lisää odottelua siis. Uusi sänky tuli samaan kuljetukseen. Viikkoa ennen luvattua toimituspäivää tajusin, että olisi kiva saada kirjat pois lattialta, että kuljettajilla on tilaa kantaa sohva paikalleen. Epätoivoisesti selasin nettikauppoja ja yritin löytää kirjahyllyä, sellaista jossa on paljon tilaa kirjoille eikä yhtään televisiolle. Yllättävän vaikeaa. Lopulta kun löysin hyllyn, oli nettikaupan sivulla huoltokatko enkä saanut tehtyä tilausta. Toisaalta onneksi, koska saman ketjun toisessa nettikaupassa - Kodin Ykkönen - oli alennetut hinnat, joten sain sekä kirjahyllyt, jalkalamput että verhot hiukan halvemmalla. 


Onneksi kirjahyllyillä oli luvattu toimitusajaksi 2-4 arkipäivää; sunnuntaina tein tilauksen niin hyllyt saapuivat torstaina. Kokoamisohje oli selkeä, sain yllättävän vähällä kiroamisella koottua ensimmäisen ja seuraavana päivänä kaksi muuta. Sängyn ja sohvan piti tulla perjantaina, toisaalta hyvä etteivät tulleet niin sain viikonlopun aikana järjestettyä kirjat lattialta hyllyihin. Olen todennut jo aiemmin, että kasvavan kokoelman takia aakkosjärjestys ei toimi (pieni kriisin aihe kirjastontädille) joten nyt laitoin ne värin mukaan.


Vähän mietityttää, että riittääkö hyllytila sittenkään. Ohjeen mukaan kukin hylly kestää 18 kg, mutta en uskaltanut latoa kirjoja reunasta reunaan. Hyllyjä ei ruuvattu sivuseiniin, vaan ruuvit kiinnitettiin sivuseiniin ja hyllyissä on koko ruuveille, eli hyllyt vain loksautettiin paikalleen. Epäilyttää, että nousevatko hyllyjen takaosat irti kun paino on kirjojen takia etureunassa. Siksi käytin cd-levyjä kirjatukina ja hyödynsin myös hyllynpäällistä. Voi olla, että tämä muuttuu jossain vaiheessa mutta toistaiseksi näin.

Seuraavan viikon alussa tulivat sänky ja sohva, joista edellä mainittu oli kasattu alle puolessa tunnissa, jälkimmäinen on vielä kesken. 



Sohvan palaset ovat paikoillaan mutta ruuvit irti. Johtuu siitä, että en saanut vuodeosaa irti. Oletan että sen kuuluisi irrota, jotta käsi mahtuu alle ja saa käsinojaa varten tarvittavat ruuvit kiinni. Ehkä en uskaltanut vetää tarpeeksi kovaa. Tärkeintä kuitenkin on, että sohvalla voi jo istua. Ennen ensimmäisiä yövieraita se täytyy toki saada kuntoon.



Vielä on pientä sisustuspuuhaa mutta  onneksi suuret linjat ovat jo kunnossa. Tarvitsen vielä jonkinlaisen yöpöydän sängyn viereen, keittiöön ja kylpyhuoneeseen pienet matot, uuteen aiempaa leveämpään sänkyyn lisää lakanoita sekä olohuoneeseen ainakin yhden lampun lisää. Ostin kaksi jalkalamppua mutta niiden valoteho on sen verran heikko, että lukemista ajatellen olisi hyvä saada lisää valoa.


Tuollaiset pienet hienosäädöt hoituvat pikkuhiljaa, pääasia että huonekalut ovat saapuneet ja asunto on kokenut muutoksen kämpästä kodiksi. Nyt on sellainen olo, että tämä on minun näköiseni paikka. Toivon tietysti, että vuokra ei kallistu jotta minulla on varaa asua tässä, sen verran viihtyisiä ovat sekä asunto että alue. 


9 kommenttia:

  1. Oi, ihanan avaran ja valoisan oloinen asunto! Muuttaminen on niin rankkaa, mutta on ihanaa laitella tavaroita paikoilleen kun on enemmän tilaa kuin ennen.

    Minulla on samanlainen kirjahylly kuin nuo sinun leveät ovat. Toinen on jotain vanhempaa mallia, mutta Kodin1:stä myös. Surutta ladoin kirjat laidasta laitaan ajattelematta sen kummemmin mitään painorajoja, toistaiseksi hyllyt kirjoineen ovat pysyneet ylhäällä :D Eniten huolestuttaa se jos hyllylevyt alkavat taipua / mennä notkolle kirjojen painosta, vanhemmassa hyllyssä niin on käynyt (tosin ostin sen käytettynä ja levyt olivat taipuneet jo silloin hieman).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan vielä hyllyt eivät notku yhtään, tosin taitavat olla sen verran kapeat että olisi hankalaa saada 18 kilon painosta kirjoja. Toki suunnittelin värijärjestyksen niin että isokokoisimmat kirjat tulivat alemmille hyllyille. Tässä muuten on kolme samankokoista kirjahyllyä, ajattelin että näyttäisi kivemmalta kun pari on yhdessä ja yksi erillään. Olisin tuon erillisen viereen laittanut lipaston mutta ei onnistunut koska silloin jalkalampun johto ei ylety pistorasiaan. Enkä ole vielä tavannut tyylikästä jatkojohtoa :)

      Poista
    2. Onpas se sitten illuusio, taitava kuvakulma :D Minustakin vähän tuntuu, ettei tuota 18 kiloa saa varmaan kovin helpolla saavutettua. Siinä käytettynä ostetussa hyllyssäni oli säilytetty jotain ihan muuta kuin kirjoja (!!), joten voinut sitten olla jotain painavaa tavaraa. Mutta turvallisinta varmaan laittaa paksuimmat ja painavimmat kirjat alimmalle hyllylle, minäkin olen tehnyt niin :)

      Poista
  2. Onpa kauniin näköinen asunto! Ei kyllä sulla ole ollut muuttohommat helppoja, mutta jospa nyt voisit viimein nauttia uudesta kodista ihan kunnolla? Ja miten hyvä idea laittaa kirjat värin mukaan, kirjahyllykin näyttää hirveän kauniilta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin miten järjestäisin kun aakkostus ei toimi, työkaveri mainitsi että hänellä on värin mukaan niin sujuvasti kopioin idean :) En arvannut kuinka kivalta näyttää. Ainoa vaan että täytyy opetella missä mikäkin kirja on...

      Poista
  3. Oi kuinka kaunista :) On aina mukavaa kun saa ison urakan valmiiksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ja kerrankin tuntuu että on ihan omannäköinen koti :)

      Poista
  4. Urakka takana, joten onnea & oloisuutta omannäköisessä! Jotenkin näinhän tuo menee, että vasta kun kirjat ovat hyllyssä koti on Koti; aakkosittain, aiheittain tai väreittäin - yks'lysti. Niitä yksitellen asetellessa on kuin hipaisisi vanhaa hyvää ystävää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koti on heti rauhallisempi kun kirjat ovat hyllyssä eivätkä pinoissa lattialla. Aika monta siinä on niitä minkä kohdalla mietin "tästä en ikinä luovu" :)

      Poista