Matti Rämö: Rengasrikkoja Saharassa. Polkupyörällä Pakilasta Pohjois-Afrikkaan

Matti Rämö: Rengasrikkoja Saharassa. Polkupyörällä Pakilasta Pohjois-Afrikkaan
Valokuvat ja kartat Matti Rämö
Piirrokset ja fotomontaasit Cira Almenti
Minerva 2009
330 s.

Hyvää alkanutta vuotta, olkoon se hyvien kirjojen täyteinen!

Oma "lukuvuoteni" alkaa Matti Rämön ensimmäisellä pyöräilykirjalla. Uutta Himalaja-kirjaa odotellessa (ilmestyy maaliskuussa) aloitin vanhojen uusintakierroksen. Luin Rengasrikkoja Saharassa ehkä noin kolme vuotta sitten, ja saman tien menivät muutkin siihen mennessä ilmestyneet.

Rämön pyöräretki ei ole koskaan mikään pikku polkaisu, mutta tämä ensimmäinen kirjaksi päätynyt on erityisen hurja, peräti neljä kuukautta kestävä. Matka alkaa toukokuun puolivälissä ja päättyy syyskuun puolivälissä. Mukaan mahtuu monta raskasta ajoviikkoa, rutkasti katkenneita pyöränpinnoja, täpäriä tilanteita autojen kanssa, pikainen kuumesairaus ja tulehtuneita pintahaavoja, kuumia päiviä ja kylmiä öitä, hiekkaa ja räntää, monia ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä mutta myös epätietoisuutta, byrokratiaa ja kieliongelmia, huonoja uutisia kotimaasta... Rämön asenne pysyy koko ajan positiivisena ja hän liikkuu sillä mielellä, että kaikki otetaan vastaan mitä tulee, ja mille ei mahda mitään niin sen annetaan olla. Hän havainnoi ja pohtii kulttuurieroja, mutta ei arvota eikä korosta minkään paremmuutta. Hän on maantieteilijä, seikkailija, tarkkailija, joka piirtää lukijan eteen monta isoa ja pientä asiaa niin Euroopasta kuin Afrikasta.

Puolan ja Liettuan raja on kulttuuriraja, sen huomaa ensimmäisten satojen metrien matkalla. Baltiassa markkinointiviestinnän perinteet ovat sen verran ohuita, että välillä on vaikea tunnistaa edes ruokakauppaa. Puolan puolella häpeilemätön markkinataloushenki hyökkää sen sijaan heti aggressiivisesti mainoskylteistä. Myös tienvarsialttareiden määrä vähintäänkin satakertaistuu. 

(...)

Megapolkaisuni Tunisia-osuudella on useampiakin kantavia teemoja. Määränpää, Chott El Jeridin valtava suolajärvi kutkuttaa olemassaolon ääritilana. Se on ympäristö, jossa on elämää niukasti, kaiken olemassaolon olemus ikään kuin pelkistyy helpommin hahmotettavaksi. Toinen idea on palata nuoruuden vaellusmaisemiin, parhaassa tapauksessa jopa löytää häivähdys samasta energisestä uteliaisuudesta.

(...)

Kun normaalioloissa tunisialaismiehet haluavat ryypätä, he hankkivat valtavan määrän juotavaa ja lähtevät isossa ryhmässä maaseudun rauhaan. Koska alkoholi on tabu, katseilta pitää päästä piiloon. Loppu Giovannin kuvauksesta kuulostaakin sitten suomalaiselta juhannukselta.

Vaikka Rämö on liikkeellä lähes koko ajan - lepopäivinäkin hän tutkii kaupunkeja ja lähialueita -, on kirjoissa jotain rauhoittavaa, suorastaan meditatiivista. Voi vain kuvitella, kuinka tehokasta pään nollaamista on puskea ylös vuorenrinnettä tai lasketella rinnettä alas kuudenkympin nopeudella. On vain se hetki, raskas polkaisu tai ohikiitävä maisema kerrallaan. 

Oli hauska lukea Rengasrikkoja Saharassa toistamiseen; huomasin kuinka paljon olin unohtanut. En enää muistanut edes sitä, kuinka pitkä reissu oli. Varmaan se johtuu siitä, että viikkoja, jopa kuukausia kestävällä matkalla tapahtuu niin paljon että kaikkea on liki mahdoton muistaa. Joitain tuttuja kuvia, tilanteita ja tunnelmia oli. 

Kyllä nämä tämmöiset kirjat herättävät matkakuumeen. En kaipaa rannalla makaamista en hotellin uima-allasta, en ahtaita turistikatuja. Kaipaan polkuja, kiivettäviä ylämäkiä, eväsreppu selässä vaeltamista tai pyöräilemistä. Rämön kirjat helpottavat hetkeksi mutta samalla ne lisäävät kipinää. Ehkä joskus minäkin, vaikka ihan kotimaassa ja pienemmässä mittakaavassa. 

Rengasrikkoja Saharassa on sohvamatkailua parhaimmillaan. Samaa mieltä ovat ap, Nadia ja Miia.