Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

lauantai 30. tammikuuta 2016

Ros Wynne-Jones: Sade lankeaa

Ros Wynne-Jones: Sade lankeaa
Englanninkielinen alkuperäisteos Something is Going to Fall Like Rain (2009)
Suomentanut Einari Aaltonen
Like 2010
366 s.






Kaikella on vaikutuksensa. Kaikella on tarkoituksensa. Torilla maanneet kuolleet dinkat ymmärsivät sen pysähtyneiden sydämiensä sopukoissa. Mutta te huomasitte vain käsivarsienne ihokarvojen nousevan pystyyn ja luulitte sen johtuvan jäätävästä tuulenhenkäyksestä kesäilmassa. Hetki meni teiltä ohi. Ette kuulostelleet rummunpärinää taivaalta.

Huh mikä kirja. Raaka, koskettava, ahdistavakin. Väkivaltaa, pelkoa, kuolemaa. Toivonmurusia.

Englantilainen lääkäriopiskelija Maria lähtee avustustyöntekijäksi Sudaniin. Hänen äitinsä on kuollut syöpään, ja Maria kyseenalaistaa elämän tarkoituksen. Kun yliopiston ilmoitustaululla kerrotaan mahdollisuudesta lähteä kolmeksi kuukaudeksi Afrikkaan, Maria tarttuu tilaisuuteen. Äiti on puhunut usein Afrikasta, ja se on ollut Marialle eräänlainen unelma. 

Unelma muuttuu hyvin nopeaksi karuksi totuudeksi. Sudanissa soditaan, ihmiset joutuvat pakenemaan kodeistaan ja nälkä vaivaa kaikkia. Aluksi Maria ajattelee avustusryhmän voivan oikeasti auttaa, mutta pian hän alkaa menettää uskoaan. Nälkäisiä on liian paljon, ruokaa liian vähän. 

Suunnitelma on, että tiimi kiertää kylissä arvioimassa asukkaiden ravitsemustilaa. Toisin käy. Kahden päivän visiitti Adekissa venyy, kun lentokenttä pommitetaan hajalle. Ruokalähetyksiä tulee harvoin, eikä niistä riitä kaikille, etenkin kun lähikylistä tulee koko ajan lisää ihmisiä. Pommit, miinat, taudit ja nälkä tappavat ihmisiä, ja Maria alkaa vaipua toivottomuuteen. Mitä hän pakeni Afrikkaan, miksi hän kuvitteli voivansa auttaa? Mitä yksittäinen avustustiimi mahtaa maassa, jossa hallitus ja kapinalliset taistelevat elintilasta? Mitä Maria voi tehdä unelmiensa Afrikassa, jonka avuntarpeeseen ei vastata?

Kupin kaatuminen sai minut hyppäämään pystyyn, ja katsoin arvokkaan liemen leviävän pressulle kolmeksi sameaksi nestesormeksi, joilla olisi voinut ruokkia kolme pikkulasta.
"Mikä häntä vaivaa?" kysyin Bolilta ja yritin turhaan kaapia nestettä hyödyttömiin käsiini: nektari valui sormieni välistä sortseilleni.
"Hän itkee, koska luuli olevansa kuollut", Bol sanoi ja nosti kupin maasta. Hän otti taskustaan vuohennahkaisen liinan ja pyyhki käteni. 
"Hän toivoo olevansa kuollut", Bol sanoi minuun katsomatta. "Hänellä ei ole enää voimia elää."
"Roskaa", sanoin äänellä, jota en tunnistanut omakseni. Tempaisin liinan Bolin käsistä ja pyyhin kosteat polveni ja sortsini. Käteni tärisi raivosta. "Jos hänellä on voimia itkeä, hänellä on voimia elää."
Bol pudisti päätään. Hän häpesi minua. 
"Mutta vauva..." sanoin. Vaihdoin taktiikkaa, yritin löytää oikeutuksen raivolle, jota tunsin kuolevaa naista kohtaan. "Lapsi tarvitsee häntä. Hän ei saa antaa periksi..."
Lapsi ei liikkunut maatessaan pressulla naisen vieressä, pienokaisen pikkuruinen, timantin muotoinen suu liikehti hieman kivusta, ikään kuin hän olisi kuiskannut laulun sanoja tai rukoillut. Muistin oppineeni, että jossain nälkiintymisen vaiheessa keho alkaa syödä itseään.
"Lapsi tekee kuolemaa", Bol sanoi. "Nainen toivoo hänen vapautuvan tuskastaan."

Wynne-Jones on toimittaja, joka on työskennellyt monissa maailma kriisipesäkkeissä. Tämä tausta varmasti vaikuttaa siihen, kuinka syvälle tarina iskee. Lehdissä ja uutisissa näkyy kuvia ja välähdyksiä ihmisten hädästä, mutta tässä se on kirjoitettu auki. Sade lankeaa kuvaa sodan keskellä olevien paikallisten ja avustustyöntekijöiden tuskaa siitä, kuinka ihmisiä ja ympäristöä tuhotaan järjestelmällisesti. Kuinka ihmisellä ei ole merkitystä muuten kuin vihollisena tai vihollisen tappajana. Kuinka länsimainen toimittaja tulee paikalle helikopterilla, kopterin lastina ruuan sijasta aseita. Kuinka heikoimmista heikoimpia kuvataan, koska vain kaikista haavoittuvimmat saavat lompakot aukeamaan.

Kaiken kurjuuden keskellä Maria kokee joitakin yksittäisiä ilon ja onnistumisen hetkiä, vaikka nekin turhauttavat häntä. Hylätty sairaala remontoidaan, vaikka lääkkeistä ja sidetareista on pulaa. Joidenkin ihmisten elämä pelastetaan, tai ainakin kuolemaa viivytetään. Maria liikuttuu paikallisista, jotka tanssivat ja kiittävät siitä mitä heillä on, vaikka oikeastaan heillä ei ole mitään muuta kuin sydän joka vielä toistaiseksi lyö. 

Soisin, että tämä kirja saisi mahdollisimman paljon huomiota. Senkun kutsutte "suvakkihuoraksi", mutta aika monen ihmisen olisi syytä tutustua kirjaan, joka avaa sisällissodassa olevan maan oloja. 

Kirjan ovat lukeneet myös Leena Lumi, Tiiku, Susa P., Nadia, Katja Jalkanen ja Omppu.

Tällä hurjalla, hurjalla kirjalla kuittaan Kirja joka maasta - haasteestani Sudanin sekä Helmet-lukuhaasteesta kohdan "2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja". 

6 kommenttia:

  1. Luin tämän muutama vuosi sitten enkuksi ja pääasiassa pidin, vaikka hieman kummastelin Marian naiiviutta ja kyvyttömyyttä (?) ottaa selvää asioista. Melko heppoisin tiedoin hän lähti reissuun: voisi kuvitella, että ihminen ottaa kulttuuriin liittyvistä asioista selvää ennen avustustyöhön lähtemistä. Kaiken kaikkiaan kyllä koskettava kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi Marialle riittää se että pääsi Afrikkaan, maasta viis. Olihan siinäkin tiettyä naiiviutta, että vähän piti muiden vääntää rautalangasta että mikä se tilanne onkaan, miksi hänen ideansa eivät aina ole hyviä ja toimivia, niin paljon hyvää kuin niillä ehkä saisi aikaan toisenlaisissa olosuhteissa.

      Poista
  2. Kuulostaa rankalta ja aiheensa puolesta ajankohtaiselta kirjalta. Täytyypä pistää muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihe oli ajankohtaisempi kuin mitä osasin odottaa. Oikein hyvä muistutus siitä mitä inhimillisyys on ja mitä se ei ole.

      Poista
  3. Kiitos lukuvinkistä, olinkin miettinyt mitä lukisin tuohon Helmet-haasteen kohtaan. Kuulostaa kiinnostavalta joskin rankalta kirjalta, siirrän sen lukemisen tässä vuodessa vähän eteenpäin mutta vaikuttaa yhtäkaikki lukemisen arvoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä varsin raskas. Tai no, mikäpä sota-aiheinen kirja ei olisi. Mutta ehkä tässä painaa myös se, että tapahtumat sijoittuvat oman sukupolven aikaan, ei vuosikymmenien taakse.

      Poista