Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut
Englanninkielinen alkuperäisteos All the Birds, Singing (2013)
Suomentanut Sari Karhulahti
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
Tammi 2016
285 s.






Olin ollut jalkeilla ja ulkona jo ennen aamunsarastusta ja puhunut itsekseni ja kuvaillut Koiralle päivän työlistaa mustarastaiden ryhtyessä laulamaan orapihlajissa. Olin kuunnellut omaa ääntäni kuin mikäkin höynähtänyt eukko, ja tuuli oli työntänyt sen takaisin kurkkuuni ja ujeltanut avoimen suuni ohi kuten jokaisena aamuna siitä lähtien kun olin muuttanut saarelle. Puut olivat natisseet tiheikössä ja lampaat määkineet takanani, aina samat puut ja lampaat, samassa tuulessa.

Evie Wyldin esikoisteos Kaikki laulavat linnut oli yksi odotetuista uutuuksista, mutta valitettavasti en lämmennyt sille niin paljon kuin olisin halunnut. Minun makuuni siinä on liian paljon avoimia kysymyksiä, liikaa aukkoja.

Jake Whyte asuu saarella ja hoitaa lampaita. Hän on asunut kylässä muutaman vuoden, mutta ei tunne juuri ketään. Hän viihtyy yksin eikä käy baarissa, jossa voisi hankkiutua eroon erakon leimasta. Yksinäisyyteen tunkeutuu Lloyd, salaperäinen mies jonka Jake yllättää eräänä yönä lampolastaan. Lloyd on etsimässä yösijaa, mutta Jake on epäileväinen. Onko Lloyd se, joka tappaa hänen lampaitaan? Jos ei, niin voiko tämä auttaa häntä syyllisen selvittämisessä?

Tarinan nykyaika pysyttelee saarella melko lyhyen ajanjakson puitteissa. Menneisyydessä sen sijaan liikutaan pitkälle taaksepäin, pätkä kerrallaan. Se on mielestäni oivallinen ratkaisu. Mennyttä ei lähdetä purkamaan alusta niin että sen jälkeen hypitään kohti nykyhetkeä. Ei, ajassa palataan jonkin verran taaksepäin, sitten lisää, taas jonkin aikaa, sitten isompi hyppäys ja niin edelleen, kunnes lopulta päästään aikaan ja tapahtumiin, jotka ovat tehneet Jaken yksinäiseksi sudeksi. Tämä oli koukuttavaa, koska jokaisella aikatasolla viitattiin johonkin aiemmin tapahtuneeseen mikä sitten selitettiin vasta monen sivunkäännön päästä. 

Kirjan ongelma on näissä hyppäyksissä menneisyyteen, niissä on liian paljon epäselvää. Ensin kerrotaan Jaken työskentelystä Gregin, Claren ja muiden kanssa. Sitten he yhtäkkiä häviävät kuvasta tyystin. Jake ei lähde Claren uhkailtua häntä, joten koska hän lähtee? Mitä hän sanoo Gregille lähtiessään vai lähteekö hän ilman että kukaan huomaa? Entä aiemmin Oton kanssa, miksi hän lähtee sieltä? Otto rajoittaa hänen vapauttaan mutta hän on sietänyt sitä kauan, mikä on se viimeinen niitti miksi hän häipyy? 

On varmasti monia lukijoita, joita aukot eivät haittaa. Minä kuitenkin kaipasin lisätietoa. Samalla kun manailin aukkoisuutta niin mietin että se toimisi elokuvamuodossa loistavasti, itse asiassa tämä tarina jos mikä olisi hieno nähdä elokuvaversiona. Lukiessa näin selkeästi mielessäni maisemat ja henkilöhahmot. 

Alun sitaatti antaa hyvän kuvan kirjan kielestä, se on paitsi visuaalista myös tavattoman kaunista ja voimakasta. Saari on tuulinen ja kylmänkostea, ihmiset siellä epäileväisiä ja hitaasti lämpiäviä. Erilaiset tunnelmat ja tunnetilat välittyvät niin että melkein tuntee tuulen hiuksissaan. Lisäksi on paljon lauseita, jotka laittavat miettimään, esimerkiksi sitaatin "aina samat puut ja lampaat, samassa tuulessa". Missä olet nyt? Tuuli ja lampaat pysyvät samana, pysytkö sinä?  

Kirjan on lukenut myös Krista.