John Green: Arvoitus nimeltä Margo

John Green: Arvoitus nimeltä Margo
Englanninkielinen alkuperäisteos Paper Towns (2008)
Suomentanut Helene Bützow
WSOY 2015
400 s.

Arvoitus nimeltä Margo on sekoitus arvoitusdekkaria ja matkakertomusta, miksattuna nuorille aikuisille sopivaksi viihdyttäväksi kokonaisuudeksi.

Quentin ja hänen naapurinsa Margo ovat olleet lapsina ystäviä, mutta vuosien varrella ajautuneet eri piireihin koulussa. Margo on suosittu, palvottu, kuningatar, kun taas Quentin on huomaamaton, mitäänsanomaton, yhdentekevä. Eräänä yönä Margo ilmestyy Quentinin ikkunan taakse ja pyytää tämän mukaan. Yhden yön aikana Margo aikoo kostaa kaikille jotka ovat tehneet hänelle vääryyttä. 

Seuraavana päivänä Quentin haaveilee, miten hänen elämänsä muuttuu nyt kun heillä Margon kanssa on yhteinen salaisuus. Mutta Margo ei olekaan koulussa, ei tule koko päivänä, ei seuraavanakaan, ei ollenkaan. Missä hän on? Mitä on tapahtunut? Ystäviensä kanssa Quentin alkaa seurata salaperäisiä vihjeitä, joita Margo on jättänyt. Kuinka monta askelta Margo on heitä edellä, ja saavatko he hänet kiinni?

Tuli hiljaista, ja vähän ajan kuluttua Radar katsoi minuun taustapeilistä ja sanoi: "Se ovijuttu on ainoa, joka on merkitty eri tavalla kuin muut, eikä se avaudu mitenkään. Minusta tuntuu, että vihje on siinä. Miten se nyt menikään?"

"'Ruuvatkaa lukot irti ovista! / Nostakaa ovetkin saranoiltaan!'" minä vastasin.

"Jefferson Park ei varmasti ole paras mahdollinen paikka nostaa ahdasmielisyyden ovia saranoiltaan", Radar myönsi. "Ehkä Margo tarkoitti juuri sitä. Samaan tapaan kuin hän sanoi Orlandoa paperikaupungiksi. Ehkä hän kertoo lähteneensä siitä syystä."

Ben jarrutti punaisissa valoissa ja kääntyi katsomaan Radaria. "Veli", hän sanoi, "minusta tässä yliarvioidaan Margo Söpöläistä."

"Miten niin?" minä kysyin. 

"Ruuvatkaa lukot irti ovista", Ben sanoi. "Nostakaa ovetkin irti saranoiltaan!"

"Niin", minä sanoin. Valo muuttui vihreäksi, ja Ben painoi kaasua. Koko tärähteli kuin aikoisi hajota, mutta lähti kuitenkin liikkeelle. 

"Se ei ole runoutta. Se ei ole mikään kielikuva. Se on ohje. Meidän on tarkoitus mennä Margon huoneeseen, ruuvata lukko ovesta ja nostaa ovi saranoiltaan."

Radar katsoi minua taustapeilin kautta, ja minä katsoi häntä. "Ben on joskus niin jälkeenjäänyt, että se lähentelee eräänlaista neroutta."

Olen tykännyt John Greenin aiemmista suomennetuista kirjoista, ja tästä pidin myös. Sinänsä kostoretki ei ole hauska asia, eikä myöskään kadonneen henkilön jäljittäminen, mutta tässä asiat on esitetty humoristisesti. Nauroin muutaman kerran ääneen, ja sitä ei tapahdu usein. 

Henkilöhahmoista pidin myös, ainoastaan Margo on sellainen jolle en lämmennyt. Jostain syystä koin hänet aika ärsyttäväksi. Mikä oikeus hänellä on raahata Quentin yölliseen seikkailuun ja sen jälkeen häipyä? Ilmiselvästi hän on suunnitellut sitä kauan, koska on tehnyt joukon hankalia, suorastaan nerokkaita vihjeitä joiden perusteella hänen jäljilleen on mahdollista päästä. Tuo kaksijakoisuus, näennäinen spontaanius jonka takana on pitkäjänteinen suunnittelu, teki hänestä minulle etäisen hahmon. 

Kirjaa on luettu blogeissa paljon, arvion ovat tehneet ainakin Krista, Ellen, Pauliina, Reta Anna Maria, Mai Laakso, Jassu ja Jonna.