Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

John Williams: Butcher's Crossing

John Williams: Butcher's Crossing
Englanninkielinen alkuperäisteos Butcher's Crossing (1960)
Johdanto Michelle Latiolais
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Bazar 2016
334 s.






Kuten Stonerissa, tässäkin varoituksen sana on paikallaan: ei kannata lukea alun johdantoa ennen kuin vasta lopuksi. Muuten lukunautinto voi olla pilalla, koska siinä kerrotaan juonen keskeiset tapahtumat kokonaisuudessaan lisättynä ripauksella kirjallisuustieteellistä analyysiä. Ja taas kyseenalaistan, miksi tällainen paljastus pitää olla johdantona, miksei sitä voisi laittaa loppusanoiksi?

Stoner ei noussut minulle erityisen suureksi lukukokemukseksi, toisin kuin suunnilleen kaikilla muilla. Sen sijaan Butcher's Crossing vei täysin mukanaan heti ensimmäisestä sivusta, tai siis sivulta 21 missä itse tarina alkaa...

William Andrews on jättänyt opinnot Harvardissa ja matkustanut länteen. Hän ei oikein tiedä miksi, ei tiedä mitä etsii, mitä kaipaa. Sen hän tietää, että sen jonkun täytyy olla jotain erilaista, jotain muuta kuin yliopisto, jotain muuta kuin Boston. Ja sitä hän totisesti saa. 

Butcher's Crossing on pieni unelias kylä, jossa tapahtuu harvakseltaan. Kylä elää puhvelinmetsästäjistä, metsästyskauden tahdissa. Andrews etsiytyy herra Millerin seuraan, miehen joka kertoo tarinaa suunnattoman suuresta biisonilaumasta, laumasta joka elää kaukana ja vain odottaa tulevansa ammutuksi, nyljetyksi. Andrews antaa rahat metsästysretken valmisteluihin, Miller hankkii tarvikkeet ja miehistön. Kun kaikki on valmista, neljän miehen joukko lähtee uhkarohkealle matkalle vuoristoon.

Katsellessaan alavaa, piirteetöntä preeriaa, johon hän tunsi virtaavansa ja sulautuvansa vaikka seisoi liikahtamatta, hän oivalsi, että hänen Millerin kanssa sopimansa metsästysretki oli pelkkä juoni, pelkkä yritys höynäyttää häntä itseään, pelkkää lumetta, jolla päästä irti pinttyneistä tavoista ja tottumuksista. Hänellä ei ollut mitään pakottavaa asiaa sinne minne katsoi, minne aikoi lähteä; hän menisi sinne omaasta vapaasta tahdostaan. Hän menisi vapaasta tahdostaan läntiseen taivaanrantaan ulottuvalle tasangolle, joka vaikutti jatkuvan yhtäjaksoisesti kohti laskevaa aurinkoa, eikä hän uskonut, että tuolla tasangolla oli niin isoja kyliä ja kaupunkeja että ne hetkauttaisivat häntä. Hänestä tuntui, että asui hän missä hyvänsä nyt ja myöhemmin, hän jättäisi suurkaupungin yhä kauemmaksi taakseen ja vetäytyisi villiin luontoon. Hän tunsi, että tämä oli se keskeinen merkitys, jonka hän pystyi löytämään elämästään, ja ajatteli silloin, että kaikki lapsuuden ja nuoruuden tapahtumat olivat johdattaneet häntä hänen tietämättään tähän hetkeen, jossa hän seisoi jännittyneenä kuin aikoen lähteä lentoon. Hän katsoi jokea uudestaan. Tällä puolella on asutus, hän ajatteli, ja tuolla puolella luonto. Ja vaikka minun on palattava, paluukin on omanlaisensa keino jättää asutus, lähteä sieltä yhä kauemmaksi. 

Matka on raskas, etenkin kun Miller ei ole varma reitistä. Eikä paluukaan ole varmaa, koska vuoriston ilma on yllätyksellinen.

Luin kirjaa fiktiivisenä matkakertomuksena, ja pidin siitä hurjan paljon. Andrews matkustaa fyysisesti pitkän matkan Butcher's Crossingiin ja sieltä vuorille, mutta samalla hän tekee ainakin yhtä pitkän henkisen matkan. Biisoneiden löytäminen on tärkeää, mutta ei niin tärkeää kuin oman itsensä löytäminen ja sisimpänsä tunnistaminen. 

Tarina sijoittuu 1870-luvulle mutta lukiessa ei tullut kertaakaan mieleen että tapahtumat sijoittusivat tiettyyn aikaan, tiettyihin vuosiin. Miesten päättäväisyys, turhautuminen, intohimo, omistautuneisuus ovat ajattomia, yleismaailmallisia tunteita. Ihmisten ja luonnon kohtaaminen, keskinäinen voimien mittely on kuvattu vahvasti, niin vahvasti että lukija tuntee  olevansa metsästysretkellä yhdessä näiden hurjapäiden kanssa. 

Hän oivalsi, ettei ollut kääntänyt selkäänsä biisonille siksi, että olisi tuntenut naismaista pahoinvointia kohdatessaan verta, löyhkää ja sisälmyksiä; hän oivalsi, että hän oli pahoinvoivana kääntynyt pois, koska häntä oli järkyttänyt se, miten biisoni oli hetkeä aiemmin ollut ylpeä, jalo ja täynnä elämän arvokkuutta mutta sitten alaston ja avuton, untelo riippuva ruho, minuutensa menettänyt, tai käsityksensä omasta itsestään menettänyt, ja irvokas, pilkkaavana huojuva hänen edessään. Biisoni ei ollut enää oma itsensä tai se, joksi hän oli sen kuvitellut. Sen minuus oli murhattu, ja Andrews oli aistinut tuon murhan tappavan jotain hänestäkin eikä ollut kestänyt kohdata sitä. Ja niin hän oli kääntänyt selkänsä.

Ilkka Rekiaron suomennos on jälleen kerran erittäin hyvää työtä. Vaikka pitkiä lauseita on todella paljon, teksti on sujuvaa, helposti luettavaa. Pidin myös siitä, että suomennoksessa on käytetty paljon - mutta ei liikaa - vanhahtavia tai muuten oudompia sanoja, kuten esimerkiksi yllä olevan sitaatin "untelo". 

Kirjaa on jo ehditty lukea blogeissa, arvion ovat tehneet ainakin Kaisa Reetta T., Ulla, Takkutukka, Jenni, Krista ja Katja Jalkanen.

6 kommenttia:

  1. Hei, minulla tämä on juuri luvussa. Ihan Stonerin jälkihehkussa halusin tutustua - Stoner oli pieni suuri arkikertomus (minulle).

    Luen BCn loppuun ja vertaan kokemusta tekstiisi. Hmm mielenkiintoista. Samaa mieltä liian pitkästä johdannosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin lähes häpeissäni, kun Stoner ei noussut minulla ylistettävien kirjojen joukkoon, tuli sellainen olo että mikä minussa on vialla kun kaikki muut ovat haltioissaan. Pitäisi vaan muistaa että kaikki eivät tykkää kaikista. Minä tykkäsin tästä hurjasti, kun taas monilla muilla tämä ei ole ollut yhtä huippu kuin mitä Stoner oli. Toisaalta, ehkä hyvä näin, jokainen kirja löytää ihailijansa :)

      Poista
    2. Minäkin pidin tästä enemmän kuin Stonerista. Stonerin henkilössä ärsytti liika lammasmaisuus, olisin toivonut edes vähän särmää.

      Preerian ja biisonilaumojen kuvaukset sekä miesten vaikeudet erämaan armoilla veivät kertakaikkiaan mennessään! Itse asiassa yllätyin kun niin pidin :)

      Poista
    3. Eikö olekin kummallinen juttu? :) Jos olisin tiennyt luvassa olevan biisonien nylkemistä ja tolkutonta palelua lumikinoksissa, olisin varmaan epäillyt ettei ole mun kirja, ja se olisi saattanut jäädä hyllyyn. Onneksi ei jäänyt!

      Poista
  2. Williams on kyllä uskomaton pystyessään sijoittamaan kaksi ykkösluokan romaania toisen akateemiseen maailmaan ja toisen preerialle miehisten miesten eloon; molemmat tyylipuhtaasti. Minä olin ihan myyty; voi kunpa saataisiin vielä tuo "Augustus" suomeksi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina ilahduttavaa että kirjailija tekee tyylillisesti tunnistettavia mutta kuitenkin erilaisia kirjoja, eikä kirjoita samaa aina uudelleen ja uudelleen hiukan erilaisin henkilöin ja maisemin. Luulisin että Augustuskin käännetään, toivotaan että saataisiin se viimeistään ensi keväänä!

      Poista