Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

maanantai 12. syyskuuta 2016

Max Seeck: Hammurabin enkelit

Max Seeck: Hammurabin enkelit
Tammi 2016
416 s.









Max Seeckin esikoisteos Hammurabin enkelit vaikuttaa olevan yksi syksyn odotetuimmista dekkareista, ainakin kun katsoo Helmet-kirjastojen varausjonoja ja lueskelee some-keskusteluja. Eipä siinä mitään, hyvää kannattaa odottaa!

En päässyt kirjassa vauhtiin, monta päivää meni niin, että luin luvun tai kaksi kerrallaan. Sen jälkeen menikin loput kaksi kolmasosaa parissa illassa. Mietin loppuun päästyäni, miksi en saanut luettua ensimmäistä kolmannesta putkeen. Keksin hyvin yksinkertaisen ratkaisun: pelkäsin että kirjassa on liikaa paikkoja ja liikaa henkilöitä. Alussa on italialainen Antonio Kroatiassa, suomalainen Raimo Helsingissä, suomalainen Daniel Helsingissä, kroatialainen Borko Kroatiassa... Olen lukenut Tom Clancya, Ilkka Remestä ynnä muita, joiden kirjoissa viipotetaan ympäri maailmaa ja henkilöhahmoja vilahtelee runsaasti, niinpä on vaikea muistaa kuka on kuka ja mistä kuka tuntee kenetkin ja keillä kaikilla on yhteistä historiaa. 

Tässä ei kuitenkaan ole niin. Keskeisiä henkilöitä on lopulta vain muutama, samoin tapahtumapaikkoja. Vaikka ollaan milloin Eduskunnassa, milloin Suomen suurlähetystössä Zagrebissa, milloin pakomatkalla eri puolilla Balkania, joka paikassa tavataan vain muutama henkilöhahmo ja heidätkin tipotellen. On helppo pysyä mukana, missä ollaan ja kenen matkassa. Se jos mikä tekee lukemisesta sujuvaa.

Daniel Kuisma on puolustusvoimien erityisasiantuntija, joka lähetetään Kroatiaan selvittämään Suomen suurlähetystön työntekijän katoamista. Tehtävä ei ole helppo. Juttua on tutkittu huolimattomasti ja useita asioita on jätetty kokonaan selvittämättä. Daniel sekä hänelle työpariksi osoitettu Annika Lehto ulkoministeriöstä saavat avukseen paikallisesta poliisista Josip Buvinan, ja yhdessä kolmikko yrittää saada selville, mitä Jare Westerlundille on tapahtunut. Kuten dekkarigenreen kuuluu, yllätyksiä riittää ja kukin joutuu tahoillaan pohtimaan, keneen loppupeleissä voi luottaa. Eikä piipahduksia menneisyyteen voi välttää, etenkään Daniel, joka on kokenut Bosnian sodan 1990-luvulla varsin läheltä.

"Aivan. Mutta oli miten oli, pöly ei ole vielä suinkaan laskeutunut. Veikkaan että viimeisessä vaihtoehdossa vastapuoli pyrkii tuhoamaan johtolankoja ja varmistamaan. että katoaminen jää ikuiseksi arvoitukseksi. Siksi pidän melko varmana, että saamme seuraa ennen pitkää joka tapauksessa." Daniel painoi huulensa tiukasti yhteen. Annika näytti yhtäkkiä pelokkaalta ja epävarmalta. Naisesta aikaisemmin huokunut itsevarmuus ja määrätietoisuus olivat ilmeisesti kokeneet kolauksen. 
"Älä huoli", Daniel jatkoi, "tyhmiä he eivät ole. Meidän vahingoittamisemme olisi pahin virhe jonka he voisivat tehdä. Heidän kannaltaan on tietysti järkevintä, että poistumme täältä tyhjin käsin. Mutta vahingoittumattomina. Muutenhan tänne lappaa lisää tutkijoita ja poliiseja." Hän katsoi rauhoittavasti Annikaan. 
"Kun sanoit, että kaikki tietävät tulostamme, tarkoititko, että joku suurlähetystössä vuotaa tietoja?" Annika kysyi lyhyen hiljaisuuden jälkeen.
"Täällä tieto liikkuu niille, jotka sitä haluavat ja ovat valmiita siitä maksamaan. En väitä, että kukaan suomalaisista diplomaateista raportoisi suoraan Westerlundin sieppaajille, mutta ketjuun mahtuu monta pikkulintua aina siivoojista autonkuljettajiin", Daniel sanoi ja näki WC:n oven avautuvan.

Viihdyin kirjan parissa mainiosti. Tarina on jännittävä, vauhdikas ja yllätyksellinen. Väkivalta ei ole liian veristä, enemmänkin kyse on takaa-ajosta ja kissa-hiiri -leikistä. Kroatia tapahtumaympäristönä on erikoinen mutta erinomaisen onnistunut valinta. 

Ainoa asia, mistä en pitänyt, on Annikan hahmo. Jo alussa hänet nähdään Raimo Hämäläisen silmin vartaloa myötäilevässä valkoisessa jakkupuvussa, kauniina, seksikkäänä ja itsevarmana. Vähän myöhemmin hän on Danielin silmin viehättävä ja siro. Josip Buvina tytöttelee häntä. Ja kuinka ollakaan, tuo ulkoministeriön määrätietoinen tutkija itkee silmät punaisena tultuaan höynäytetyksi ja huomattuaan ettei Daniel luota häneen kahden päivän tuttavuuden jälkeen. Ei! Miksi oi miksi ainoasta keskeisestä naishahmosta on tehty pillittävä objekti vartalonmyötäisissä vaatteissa? Miksei Annika tuijota mieshenkilöitä ja puntaroi heidän "hohdokkaita olemuksiaan"? Ehkä paisuttelen asiaa liikaa mutta sittenpähän paisuttelen :)

Muuten Hammurabin enkelit on kaikinpuolin mainio kirja. Samaa mieltä ollaan myös Lukutoukan kulttuuriblogissa ja Haikuarvioissa

2 kommenttia:

  1. Jaan täysin mielipiteesi tästä runsaati rummutetusta teoksesta. Mukavaa saada uutta verta suomalaiselle dekkaririntamalle. Mutta: naiskuva kirputti - ja lujasti - Annika herttaisine hymyineen, joka puhaltaa pois silmiensä eteen eksyneen hiuksen tai sutii karannutta hiuskiekuraa korvan taakse", joten herätys Seeck: hempulat hittoon on 2016!!!

    Kokonaisuudessaan helppolukuinen, reipasotteinen ja keskihyvä dekkari; tästä esikoisesta on kirjailijan hyvä jatkaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tästä on hyvä jatkaa, esikoiskirjaksi todella kovatasoinen. Tänään onkin näkynyt uutisia että maailmanvalloitus on käynnistynyt, hieno juttu!

      Poista