Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä: kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä

Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä: kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä
Saksankielinen alkuperäisteos Das Geheime Leben der Bäume. Was sie fühlen, wie sie kommunizieren - die Entdeckung einer verborgenen Welt (2015)
Suomentanut Pirkko Roinila
Gummerus 2016
257 s.

Olin alkuun hiukan varauksellinen Puiden salattua elämää kohtaan, tai nimenomaan alaotsikossa mainittuja tunteita ja viestintää kohtaan. Häh, onko puilla tunteet ja jos on niin miten niitä muka voi tutkia? Pelkäsin, että tässä on "hörhösarjan" kirja, jossa tutkija väittää kommunikoivansa puiden kanssa joidenkin ihmeellisten yliluonnollisten voimien ansiosta, tai sanoo olevansa ihmiseksi inkarnoitunut puu.

Onni, onni että olin väärässä! Puiden salattu elämä pysyttelee biologiassa, siinä miten valo ja lämpö vaikuttavat puun käyttäytymiseen, miten puu suojautuu tuholaisilta, mitä puulle tapahtuu kasvun vuosisatoina, mistä tietää puun olevan elinkaarensa loppupäässä ja niin edelleen. Tunteet ja viestintä tulevat esiin inhimillistämällä puita hauskalla ja hiukan leikillisellä tavalla.

Puutoverien avuliaisuuden ratkaisee pikemminkin yhteenkuuluvuuden aste, jollei peräti kiintymys. Sen voi helposti todeta kohottamalla katseen ylös latvustoon. Keskivertopuu kurottaa oksiaan ulospäin niin kauan kunnes niiden kärjet osuvat samankorkuisen naapurin oksankärkiin. Leveyskasvu loppuu siihen, koska ilmatila tai pikemminkin paikka auringossa on jo varattu. Silti puu vahvistaa ulospäin kasvavia oksiaan niin, että syntyy mielikuva yläilmoissa käytävästä käsikähmästä. Todelliset ystävykset sen sijaan varovat kasvattamasta kovin paksuja oksia toistensa suuntaan. Ne eivät halua riistää toisiltaan mitään vaan muodostavat vahvan latvuksen ainoastaan kumppanista poispäin, siis "ulkopuolisten" suuntaan. Tällaisten parien juuristot ovat niin vahvasti sidoksissa toisiinsa, että puut saattavat jopa kuolla yhdessä.

Vaikka kyseessä on tietokirja, sitä voi lukea eräänlaisena novellikokoelmana. Jokaisessa luvussa on eri aihe, kuitenkin usein palataan jo aiemmin mainittuun. Joissakin luvuissa tavataan uusia päähenkilöitä, toisissa ollan tuttujen kanssa mutta eri vaiheessa elämää. Ajoittain puiden elämä on kuin parhaimmasta jännityskirjasta. Ja vaikka kyseessä on tietokirja, on se helppolukuinen, koska Wohlleben on karsinut tieteellisen sanaston minimiin. Lukijan ei tarvitse olla biologi tai edes luontoharrastaja pysyäkseen kärryillä. 

Uskallan väittää, että kirjan luettuaan ei katso metsää ja puita samalla tavalla kuin ennen. Mielessä saattaa vilahtaa, mitä kauheuksia "katulapsi"-puut ovat kärsineet, onko umpilaholta näyttävä kanto sittenkin vielä varsin hyvinvoiva, mitkäs puut ovat jo valmistautuneet talveen... 

Syksyllä kolmikko kuitenkin osoittaa tilanteen olevan toinen. Kun oikeanpuoleinen tammi alkaa sonnustautua syksyn väreihin, keskimmäinen ja vasemmanpuoleinen pysyvät täysin vihreinä. Ne seuraavat toveriaan talviunille vasta parin viikon päästä. Mikä saa puut käyttäytymään eri tavoin samalla kasvupaikalla? Lehtien varistamisajankohta on todellakin luonnekysymys. Kuten edellisessä luvussa kerroin, lehdet on pakko pudottaa ennen pitkää. Mistä puu sitten tietää oikean hetken tulleen Se ei voi aavistaa talven lähestyvän eikä tiedä, tuleeko siitä ankara vai leuto. Puu reikisteröi päivien lyhenemisen ja lämpötilan laskun - sikäli kun ilma edes viilenee, sillä syksyt ovat usein kesäisen lämpimiä. Tässä tilanteessa tammikolmikko joutuu ratkaisun eteen. Pitäisikö niiden käyttää leppeät päivät hyväkseen, jatkaa yhteyttämistä ja varastoida viime tipassa muutama ylimääräinen kalori? Vai kannattaisiko pelata varman päälle ja pudottaa lehdet siltä varalta, että pakkanen iskee odottamatta ja puun on käytävä heti levolle? Kukin tammi ilmeisesti tekee asiassa oman ratkaisunsa. Oikeanpuoleinen tammi on vähän pelokkaampi tai positiivisesti ilmaistuna järkevämpi kuin toverinsa. Mitä hyötyä on ylimääräisistä varastoista, jos lehtiä ei ehdi pudottaa ajoissa ja talvesta tulee hengenvaarallinen? Siis lehdet ajoissa maahan ja unten maille! Kahdella muulla tammella on hieman rohkeampi lähestymistapa.

Toki välillä tulee sellainenkin olo, että Wohlleben ei aina ole ihan tosissaan, että inhimillistäminen ja leikillisyys menevät vähän yli. Että puista on tehty liian ihmismäisiä, kuin romaanien henkilähahmoja ajatuksineen, tunteineen ja tapoineen. Se ei ainakaan minua haitannut, luin tätä viihteellisenä ja kansantajuisena opuksena, en tiukkana faktakokoelmana.

Kirja on luettu myös blogeissa Kaisa Reetta T, Lumiomena ja Kirjatimpuri.