Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

maanantai 27. marraskuuta 2017

John Boyne: A History of Loneliness

John Boyne: A History of Loneliness
Doubleday 2014
380 s.









Voi sinua John Boyne, mitä teetkään kirja toisensa jälkeen! Aina niin vangitsevia tarinoita, joissa käsitellään valtavan isoja asioita pienen ihmisen kokemana. Poika raidallisessa pyjamassa on ollut yksi parhaista lukukokemuksistani, The Boy at the Top of the Mountain jatkoi linjaa, ja nyt A History of Loneliness oli huikean hyvä. 

Kirjassa seurataan katolisen papin, isä Odran Yatesin elämää vuosikymmenien ajan. Jokainen luku kertoo eri vuodesta, ja luvut hyppivät eteen- ja taaksepäin. Kaikkiaan kuljetaan vuosien 1964 ja 2013 välillä. Joissakin vuosikymmenissä pysähdytään lyhyesti, nähdään ehkä vain yhden vuoden tapahtumat. Toisissa viivytään pidempään. Yhteistä joka ikiselle luvulle on, että niissä tapahtuu jotain järkyttävää. On Odran Yates lapsi tai aikuinen, hän näkee tai kokee jotain pahaa. Paha ei ole ilmiselvää, vaan saattaa tapahtua hyvinkin yllättäen, säikäyttäen lukijan. 

Pohjavireenä on pedofilia. Odran Yates ei (onneksi) ole pedofiili, mutta hänen elämänsä on hankalampaa ja uskonsa koetuksella kun virkaveljiä jää kiinni yhä enenevässä määrin. Pikkuhiljaa skandaalin laajuus valkenee; paavista lähtien on tiedetty mitä tapahtuu, mutta ongelmia on ratkottu siirtämällä pedofiilipappeja seurakunnasta toiseen. Lopulta on tullut aika kohdata maallinen oikeus. Yksi Odran Yatesin opiskelukavereista ja ystävistä on syytettynä, eikä Odran enää tiedä, miten suhtautua toiseen - tai itseensä. Hän kelaa elämäänsä taaksepäin miettien, mitä hän on tehnyt ja mitä jättänyt tekemättä. 

Thirty-five years of friendship. And if, during that time, I felt that I had never really got to the heart of the man, then it wasn't for the want of trying. Yes, I knew that he had struggled to fit into the seminary, that he hadn't come to the priesthood of his own volition, but did that make him a monster in the way that the papers portrayed him? The photographers with their telescopic lenses must have taken hundreds of shots of him as he arrived back in Dublin and was brought to the holding cells in anticipation of the trial, but they always chose to publish the ones that made him look like the most predatory, the most fiendish. Did that make him guilty? The pictures I saw in the paper did not look like the man I knew.

And yet, and yet... there were so many contradictions in my head. So many suspicions. Events over the years, things I had noticed and ignored that sat uneasily with me. Did I have blame of my own to carry here? I pushed ideas like these far to the back of my head. I could not think about such things. Not yet.

En tiedä, ehkä vaikuttavuus tulee siitä, että asioita pohtii pappi, ei yksi hyväksikäytetyistä lapsista. Kirja ei kerro kostosta ja raivosta. Se ei kerro myöskään pelkästään pedofiliasta, ei, mukana on perhetragediaa, ihastumista ja rakastumista, suuria unelmia, onnistumisia ja pettymyksiä... Tämä on tarina lapsuuden murheista, ja musertavasta syyllisyydestä, ja toiveista joiden on mahdoton toteutua, ja anteeksiannosta. Tässä on koko tunneskaala ääripäästä toiseen. Lukijan on helppo kulkea Odranin mukana, mutta mukana ollessaan hän joutuu kohtaamaan samat vaikeat asiat kuin tämä.

Tämä ei ole mikään välipalakirja. Se vaatii lukijan täyden huomion, olematta kuitenkaan painostavan raskas tai ahdistava. Sitä lukee mielellään eteenpäin, vaikka ennen pitkää huomaakin miettivänsä, mitä järkytyksiä seuraavassa luvussa on. Joku toiveikas vire siinä on, sillä lukiessa huomasin olevani luottavainen sen suhteen, että päähenkilölle käy lopulta hyvin.

Helmet-lukuhaasteessa tämä menee kohtaan "kirja käsittelee uskontoa tai uskonnollisuutta".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti