Boheemipokkarit 2017
148 s.
Kirjailijalta saatu arvostelukappale
Tapasin Marjo Pajusen kirjamessuilla Helsingissä, jutustelimme hetkisen ja sain mukaan uutuuskirjan Todellista matematiikkaa. (Huom! En ottanut kirjaa kohteliaisuudesta :D Luin takakansitekstin ja selailin vähän, totesin että vaikuttaa kiinnostavalta. Oikeassa olin.)
Paikka oli oikea, mutta aika väärä. Sattumalta olin valinnut kohteeni oikein, sillä Atlantin aalloissa höyryävä ja kukkiva saari oli ihme. Alkuun huomasin olevani muutaman viikon myöhässä, seuraavaksi puhuttiin, että minun olisi pitänyt tulla jo kaksi vuotta aiemmin. Minua eivät puheet kiinnostaneet, sillä ensimmäisen oman ulkomaanmatkani piti olla irtiotto aikatauluista. Aikomukseni oli kierrellä minulle tuntemattomia saaria, tietämättä tarkalleen mikä päivä kulloinkin horisontissa sarasti. Matkasin uuteen maailmaan, ja kaukana kotoa elin hetken kuin olisin ollut joku toinen. Mutta todellisuus tulee vastaan jokaisessa maailman kolkassa. Kun tapahtumien kulku saavuttaa saturaatiopisteensä, kaikki pysähtyy, ja se mikä ei ole tarkoitettu, palautuu ensiselleen. Tai kuten tässä tapauksessa, räjähtää käsiin.
Näin alkaa tarina, jossa kuljemme nimettömäksi jäävän päähenkilön matkassa. Kansanedustajan avustajana työskennellyt nainen on päätynyt pienelle Santa Marian saarelle, Azoreille. Hän päättää alkaa matkabloggariksi, kirjoittaa yksin matkustavan näkökulmasta. Suunnitelma kuitenkin muuttuu pian. Kun paikalliset kuulevat hänen olevan Suomesta, heidän olemuksensa muuttuu. Yhä useammin kuuluu lause pari suomalaisesta Kristianista, ja tapahtumista kaksi vuotta sitten. Nainen kiinnostuu: kuka oli Kristian, miksi hän oli Santa Marialla ja mitä tapahtui kaksi vuotta aiemmin?
Saari on pieni, mutta Kristian pysyy mysteerinä. Jokainen tietää jotain, mutta kukaan ei halua olla se, joka kertoo. Tarina keriytyy auki pieni pala kerrallaan. Kristian oli valovoimainen persoona, joka onnistui siinä mihin ryhtyi. Hänen muassaan pikkuinen saari sai oman viisitoistaminuuttisensa julkisuudessa, hetken se oli SE saari. Mutta jos eteneminen on liian vauhdikasta, edessä on äkkipysäytys.
Kirjan mukana on helppo paeta loka-marraskuun pimeyttä ja kylmeneviä päiviä. Santa Maria vaikuttaa kodikkaalta, lämpimältä, ystävälliseltä. Pienet kylät ihmisineen ovat suorastaan idyllisiä. Vastakohtana on luonto; pauhaava meri ja jylhät vuoret. Suuri ja pieni kohtaavat, yhdistyvät:
Aamuinen paahde ei yltänyt Atlantin reunalle asti. Suolaiset pisarat lensivät ilmassa. Ei ihme, että puutarhat näyttivät vehreiltä ja hyvinvoivilta. Kun mereltä nousi puhuri, siniset törmänkukat ja mehikasvit vuoroin painautuivat maahan, vuoroin yrittivät lähteä lentoon. Sitruspuiden oksat keinuivat tuulen mukana kuin olisivat nauttineet kyydistä. Rantaa suojaavat kivijärkäleet taltuttivat suurimmat tyrskyt tehden poukamasta uintikelpoisen."
Lukiessa heräsi matkakuume, halu päästä johonkin lämpimään, silti paikkaan joka ei pursua turisteja. Vaikka kirjan nainen ei ollut ainoa turisti Santa Marian saarella (Porto de Vilan kylässä), tuntui kuin hän olisi ollut yksin.
Poissaoleva Kristian on kiinnostava hahmo. Kaksi vuotta aiemmin hän teki suuren vaikutuksen saareen ja saarelaisiin, mutta silti oikeastaan kukaan ei tuntenut häntä kunnolla, eikä kukaan tiedä mitä hänelle on tapahtunut. Hän on mysteeri, jopa hiukan myyttinen hahmo, joka kuitenkin on ollut olemassa ja vieläpä äskettäin.
Olisin kaivannut kirjaan lisää sivuja, hiukan enemmän taustoitusta päähenkilöstä, siitä miksi hän on ottanut irtioton ja lähtenyt matkaan. Ja ehkä myös vähän enemmän siitä, mitä tapahtui sen jälkeen kun nainen palasi kotiin. Nyt Santa Marialla vietetty aika on lyhyt tuokio naisen elämässä, tosin erityisen merkittävä sellainen.
Tarina on tunnelmaltaan vangitseva. Vaikka paikka ja aika on nimetty, niihin ei tartuta vähän väliä, ja sen ansiosta tarina on ajaton. Saaren sijainti on syrjäinen, elämä kiireetöntä ja kellonajasta piittaamatonta. Sekin osaltaan luo mystistä tunnelmaa, oloa että ollaan kaukana kaikesta, ollaan kuin toisessa ajassa. Unohtuu että päähenkilöllä on ammatti ja kiireinen työ, unohtuu että maailmassa on muutakin kuin tämä ihastuttava saari.
Pajunen kirjoittaa kaunista, eläväistä kieltä. Näin paikkoja hyvin selkeinä mielessäni, melkein haistoin tuoksut.
Todellista matematiikkaa on luettu myös blogissa Unelmien aika.
Paikka oli oikea, mutta aika väärä. Sattumalta olin valinnut kohteeni oikein, sillä Atlantin aalloissa höyryävä ja kukkiva saari oli ihme. Alkuun huomasin olevani muutaman viikon myöhässä, seuraavaksi puhuttiin, että minun olisi pitänyt tulla jo kaksi vuotta aiemmin. Minua eivät puheet kiinnostaneet, sillä ensimmäisen oman ulkomaanmatkani piti olla irtiotto aikatauluista. Aikomukseni oli kierrellä minulle tuntemattomia saaria, tietämättä tarkalleen mikä päivä kulloinkin horisontissa sarasti. Matkasin uuteen maailmaan, ja kaukana kotoa elin hetken kuin olisin ollut joku toinen. Mutta todellisuus tulee vastaan jokaisessa maailman kolkassa. Kun tapahtumien kulku saavuttaa saturaatiopisteensä, kaikki pysähtyy, ja se mikä ei ole tarkoitettu, palautuu ensiselleen. Tai kuten tässä tapauksessa, räjähtää käsiin.
Näin alkaa tarina, jossa kuljemme nimettömäksi jäävän päähenkilön matkassa. Kansanedustajan avustajana työskennellyt nainen on päätynyt pienelle Santa Marian saarelle, Azoreille. Hän päättää alkaa matkabloggariksi, kirjoittaa yksin matkustavan näkökulmasta. Suunnitelma kuitenkin muuttuu pian. Kun paikalliset kuulevat hänen olevan Suomesta, heidän olemuksensa muuttuu. Yhä useammin kuuluu lause pari suomalaisesta Kristianista, ja tapahtumista kaksi vuotta sitten. Nainen kiinnostuu: kuka oli Kristian, miksi hän oli Santa Marialla ja mitä tapahtui kaksi vuotta aiemmin?
Saari on pieni, mutta Kristian pysyy mysteerinä. Jokainen tietää jotain, mutta kukaan ei halua olla se, joka kertoo. Tarina keriytyy auki pieni pala kerrallaan. Kristian oli valovoimainen persoona, joka onnistui siinä mihin ryhtyi. Hänen muassaan pikkuinen saari sai oman viisitoistaminuuttisensa julkisuudessa, hetken se oli SE saari. Mutta jos eteneminen on liian vauhdikasta, edessä on äkkipysäytys.
Kirjan mukana on helppo paeta loka-marraskuun pimeyttä ja kylmeneviä päiviä. Santa Maria vaikuttaa kodikkaalta, lämpimältä, ystävälliseltä. Pienet kylät ihmisineen ovat suorastaan idyllisiä. Vastakohtana on luonto; pauhaava meri ja jylhät vuoret. Suuri ja pieni kohtaavat, yhdistyvät:
Aamuinen paahde ei yltänyt Atlantin reunalle asti. Suolaiset pisarat lensivät ilmassa. Ei ihme, että puutarhat näyttivät vehreiltä ja hyvinvoivilta. Kun mereltä nousi puhuri, siniset törmänkukat ja mehikasvit vuoroin painautuivat maahan, vuoroin yrittivät lähteä lentoon. Sitruspuiden oksat keinuivat tuulen mukana kuin olisivat nauttineet kyydistä. Rantaa suojaavat kivijärkäleet taltuttivat suurimmat tyrskyt tehden poukamasta uintikelpoisen."
Lukiessa heräsi matkakuume, halu päästä johonkin lämpimään, silti paikkaan joka ei pursua turisteja. Vaikka kirjan nainen ei ollut ainoa turisti Santa Marian saarella (Porto de Vilan kylässä), tuntui kuin hän olisi ollut yksin.
Poissaoleva Kristian on kiinnostava hahmo. Kaksi vuotta aiemmin hän teki suuren vaikutuksen saareen ja saarelaisiin, mutta silti oikeastaan kukaan ei tuntenut häntä kunnolla, eikä kukaan tiedä mitä hänelle on tapahtunut. Hän on mysteeri, jopa hiukan myyttinen hahmo, joka kuitenkin on ollut olemassa ja vieläpä äskettäin.
Olisin kaivannut kirjaan lisää sivuja, hiukan enemmän taustoitusta päähenkilöstä, siitä miksi hän on ottanut irtioton ja lähtenyt matkaan. Ja ehkä myös vähän enemmän siitä, mitä tapahtui sen jälkeen kun nainen palasi kotiin. Nyt Santa Marialla vietetty aika on lyhyt tuokio naisen elämässä, tosin erityisen merkittävä sellainen.
Tarina on tunnelmaltaan vangitseva. Vaikka paikka ja aika on nimetty, niihin ei tartuta vähän väliä, ja sen ansiosta tarina on ajaton. Saaren sijainti on syrjäinen, elämä kiireetöntä ja kellonajasta piittaamatonta. Sekin osaltaan luo mystistä tunnelmaa, oloa että ollaan kaukana kaikesta, ollaan kuin toisessa ajassa. Unohtuu että päähenkilöllä on ammatti ja kiireinen työ, unohtuu että maailmassa on muutakin kuin tämä ihastuttava saari.
Pajunen kirjoittaa kaunista, eläväistä kieltä. Näin paikkoja hyvin selkeinä mielessäni, melkein haistoin tuoksut.
Todellista matematiikkaa on luettu myös blogissa Unelmien aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti