Anna Gavalda: Karkumatka

Anna Gavalda: Karkumatka
Ranskankielinen alkuperäisteos L'Échappée belle (2009)
Suomentanut Lotta Toivanen
Gummerus 2010
120 s.

Uskomatonta mutta totta, sain sittenkin vuoden 2017 Helmet-lukuhaasteen valmiiksi, ja aikaakin jäi vielä viisi ja puoli tuntia! :D Karkumatka sopii viimeiseen puuttuvaan kohtaan, "kirja jossa kukaan ei kuole". Lähellä on, mutta niin vaan loukkaantunut koira jää henkiin. 

Tarina kertoo neljästä sisaruksesta, ja sitä kerrotaan Garancen näkemänä ja kokemana. Garance ja Simon matkaavat autossa serkkunsa häihin, mukana on Simonin kuivakka ja bakteerikammoinen vaimo Carine. Sisaruksista kolmas, Lola saadaan mukaan kesken matkaa. Perillä sisaruksia odottaa pettymys; joukkion neljäs palanen, Vincent, ei ole töiden takia päässyt tulemaan. Kun ihmiset alkavat valua kirkkoon odottamaan seremonian alkua, Simon saa idean: Karataan! Mennään Vincentin luo! Garance ja Lola ovat heti juonessa mukana. 

Pannaan se väsymyksen piikkiin, mutta yllätin itseni hempeilemästä. Koin yhtäkkiä syvää hellyyttä noita kolmea kohtaan ja tunsin, että saimme nyt nauttia viimeisistä lapsuuden voileivistä...

He olivat liki kolmekymmentä vuotta riemastuttaneet elämääni. Mitä minusta tulisi ilman heitä? Ja milloin elämä vihdoin meidät erottaisi? 

Sillä niin se on. Aika erottaa ne, jotka rakastavat toisiaan, eikä mikään ole pysyvää.

Nämä yhteiset hetket - olimme kaikki siitä tietoisia - olivat vain pikku bonus. Aikalisä, sivuaskel, armonhetki. Muutama muilta varastettu tuokio.

Miten kauan meillä riittäisi tarmoa tempaista itsemme irti arjesta ja lähteä tämänkaltaisille karkumatkoille? Montako vapaahetkeä elämä meille vielä soisi? Montako ähäkuttia? Montako lyhyttä jatkoaikaa? Milloin kadottaisimme toiselle ja millä tavoin siteet höltyisivät?

Montako vuotta vielä, ennen kuin olisimme vanhoja?

Minä tiedän, että tiedostimme kaikki asian. Minä tunnen meidät hyvin. 

Häveliäisyys esti meitä puhumasta siitä, mutta sillä nimenomaisella hetkellä me tiesimme.

Että koimme tämän raunioituneen linnan juurella erään aikakauden lopun ja että nahanluonnin hetki lähestyi. Että pitäisi irrottautua tästä toveruudesta, hellyydestä, hieman karheasta rakkaudesta. Pitäisi päästää irti. Avata kämmen ja kasvaa vihdoin isoksi. 

Pitihän Daltonin veljestenkin lähteä kunkin omalle suunnalleen auringon laskiessa...

Olen lukenut Anna Gavaldalta kaiken suomennetun. Tein graduni Kimpassa-kirjasta. Gavalda kirjoittaa usein perheestä, mutta Karkumatka on sikäli poikkeava, että tässä läheisyys on nimenomaan biologisten sisarusten välinen. Muuten hänen tuotannossaan on usein niin, että perhe on itse valittu pikemmin kuin biologiaan perustuva, että ystävät ja työkaverit täyttävät vanhempien ja sisarusten roolin verisukulaisia "paremmin". Tässä emme näe sisarusten vanhempia juurikaan, äiti sanoo yhden lauseen mutta siinäpä se. Koko kirja on sisaruutta, yhteenkuuluvuutta. Lapsuusajasta kerrotaan vähän, enemmän ollaan nykyhetkessä, siinä kuinka hauskaa on nyt. 

Tämä on piristävä poikkeus Gavaldan kirjoissa. Monesti henkilöhahmot ovat vähän eksyksissä, ja perheen tapaaminen tuottaa pahaa oloa. Karkumatka on lämminhenkinen ja kujeileva, samalla silti  hitusen haikea. Sisarukset eivät elä tätä päivää kuin viimeistä päivää, mutta he tietävät että näitä mahdollisuuksia olla nelistään ei tule paljoa. Kun ollaan yhdessä, ollaan kunnolla. Kiusoitellaan toisia, nauraa räkätetään yhdessä, päätyvätpä he puolittaisiksi kuokkavieraiksi häihin - ihan jonkun muun kuin serkkunsa. Vaikka kirjan sivumäärä ei ole iso, saa lukija hyvän kuvan sisaruksista ja heidän elämäntilanteistaan. 

No niin, tämän kirjan myötä laitetaan vuosi 2017 pakettiin ja aletaan keskittyä tulevaan. Lukuhaasteista osallistun varmasti vain Helmet-lukuhaasteeseen. Vähän myös houkuttaa Lukupinon Yhdysvallat-haaste. Enkä varmasti edes tiedä kaikkia bloggaajakollegoiden keksimiä haasteita, täytyy tutkailla ensi viikolla ja miettiä, mihin rahkeet riittävät. Tänä vuonna luin aiempaa vähemmän kirjoja, suoranainen lukujumi vaivasi useampaan kertaan ja lisäksi oli vaan niin kiire, melkein kaikki viikonloput täynnä ohjelmaa niin ei oikein ollut lukurauhaa. Tavoite on, että ensi vuonna ainakin yksi viikonloppu kuukaudesta on täysin rauhoitettu, ilman ohjelmaa. Jospa saisi kirjapinoja madallettua...