Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

tiistai 26. joulukuuta 2017

Ingar Johnsrud: Metsästäjä

Ingar Johnsrud: Metsästäjä
Norjankielinen alkuperäisteos Kalypso (2016)
Suomentanut Arja Kantele
Like 2017
425 s.







Vaikka olen epäillyt kyllästyneeni dekkareihin, jatkan vielä muutamalla. Ainakin Metsästäjän kohdalla kyse on siitä, että saan Helmet-lukuhaasteeseen taas yhden kohdan ruksattua (kirja kirjailijalta jolta olet aiemmin lukenut vain yhden teoksen). Kirja on Johnsrudin toinen kirja, ja samalla toinen suomennos. 

Esitän haukut heti alkuun, jotta pääsen lopuksi kehumaan. Ensinnäkin miinuspisteitä saa päähenkilön päihdeongelma, tällä kertaa kyse on pillereistä, lähinnä masennus- ja unilääkkeistä joita Fredrik Beier napsii miten sattuu. Ja aika paljon palstatilaa saa se, mitä pillereistä seuraa. Booooriing! Perhe-elämä olisi voinut olla kiinnostavaa, esimerkiksi Jacob-pojan soittoharrastus. Mutta kun kaikkea katsotaan pilleriongelmien läpi, ei se jaksa innostaa. 

Toinen miinus tai ehkä pikemminkin kysymysmerkki menee kirjan suomenkieliselle nimelle. Miksi Metsästäjä? Minulle jäi epäselväksi, ketä sillä tarkoitetaan? Fredrik Beieriä vai jotain muuta poliisia? Narkkari-Kainia joka listii porukkaa minkä kerkiää? Pääpahista? Tarinan varjoissa hiipivää heppua? Katsoin kirjan alkuperäisen nimen vasta lopuksi, ja tuntui että se avasi täysin uuden näkökulman tarinaan. Miksi suomenkielinen nimi ei voi olla Kalypso? Kuitenkin Kalypso on tärkeä osa tarinaa, ja on sillä nimellä myös suomeksi. Pieni miinus myös takakansitekstille, joka on hiukan harhaanjohtava. Kaikkihan eivät sitä lue, mutta minä luen ja odotan sen olevan tapahtumien mukainen. Takakannessa kerrotaan pojan kuolemasta sanoen että se tapahtuu "samaan aikaan". Ei, se on tapahtunut neljä vuotta aiemmin. Lisäksi kuolemasta kerrotaan sivulla a, ja kun kirja on edennyt a + 150 sivua ei poliiseilla ole mitään hajua tapahtuneesta. Tuli olo, että turhaan tässä odottelen että milloin asia tulee poliisien tietoisuuteen. 

Tarina ei sinänsä ole mitenkään uusi tai persoonallinen. Ollaan vakoilun, entisen Neuvostoliiton, pelottavan aseen ja salaisen sotilasoperaation alueella. Pidän kuitenkin tavasta, jolla se on kerrottu. Yllätyksiä koetaan niin 1990-luvun kuin nykyhetken aikatasossa; yllätykset ovat toisaalta isoja mutta toisaalta riittävän pieniä ollakseen uskottavia. Uskottavuus onkin yksi tärkeä tekijä siinä, miksi tämä on hyvä kirja. Vakoiluosuudessa ei käytetä toinen toistaan mielikuvituksellisimpia viestintäkeinoja eikä jahdata korruptoituneita poliitikkoja valtaisan salaliiton keskellä. Ei, tässä ollaan pienen ja tiiviin ihmisjoukon mukana, joukon, jossa on tilaa yksilöille. 

Hiljaisuus.
Suuta kuivasi. Luotiliivi painoi hartioita, kiristi vyötäisiltä, keuhkoja ei millään saanut vedettyä täyteen. Kädelle läikähti lämpöä. Kafan käsi. "Valmis?"
Kafa nykäisi aseen kotelosta. Kun Heckler & Koch -pistooli oli vankasti kahden käden otteessa, hän suoristi selkänsä ja lähti jämäkästi ääntä kohti. 
Joinakin hetkinä eläin meissä palaa takaisin. Tuhannet sivilisaation vuodet kuoriutuvat pois, ja ruumis reagoi kuin olisimme ihmisapinoita, tai sikoja. Ihohuokoset tulvahtavat täyteen liejua. Karvasta pelon lemua. Sitä löyhähti sieraimiin, kun Kafa ja Fredrik pääsivät portaiden päähän. 
Tässäkin kerroksessa he astuivat ensin pimeään betonikäytävään. Täälläkin ammotti jokaisen oviaukon takana ikkuna-aukkoja. Kamanoiden edessä lunta ja jäätä, sisään puhalsi kylmä, läpitunkeva viima. Mutta seiniä oli sotkettu, niihin oli täherretty sanoja joista ei saanut selvää. Ja piirrelty: ruumis ja sen vieressä reikäinen kallo, väkevä nyrkki ja sen alla tikku-ukko-tyylillä raapustettu lapsi kaksin kerroin.
Kain seisoi heidän edessään, muutaman askeleen päässä. Suu oli kysyvästi raollaan, hupun alta vilkkuivat hurjat silmät. Kainaloiden alla mollottivat tumman hikilaikut. Hän jymisytti lattiaa maihinnousukengillään. Nurkkaan ahdistettu peto. Jääpiikki kourassaan.

Isot pluspisteet menevät suomentajalle sanavalinnoista. Palsa on sellainen sana, että piti kysyä äidiltä ja isältä että mitä se tarkoittaa (kuulemma palttoota eli päällystakkia). Puristustrikoot on hauska valinta, samoin karmin sijasta kamana. Jännitystä lisää esimerkiksi se, että jääpiikki on Kainin kourassa eikä kädessä. Koura on isompi kuin käsi, ja ilman asettakin sormet ovat koukistuneet. Kouralla on tehty fyysistä työtä, koura on kokenut kovempia asioita kuin käsi. Aina suomentajan työtä ei huomaa, mutta tässä jäin monesti miettimään että mitä mahtaa lukea norjankielisessä tekstissä. Tuumin, että suomennoksessa on pohdittu synonyymejä eikä aina valittu sitä helpointa tai yleisintä sanaa. 

Pisteet myös tasa-arvosta, kerrankin kirja jossa hahmot esiintyvät - poliisipäällikköä ja venäläistä sotilasattaseaa lukuunottamatta - etunimellään, niin naiset kuin miehetkin. Tätä olen peräänkuuluttanut monesti. Kiitos mieluusti Kafa ja Fredrik, ei Kafa ja Beier. 

Oletettavasti sarja saa jatkoa. Ihan jees, kunhan Fredrik saisi pilleriongelmansa kuriin. Kyllä hänellä olisi riittävästi perhekiemuroita ilman päihteitä. Kafaan haluaisin tutustua tarkemmin; nyt ihan lopussa hänestä paljastuu yllättäviä juttuja, joita kuitenkaan ei avata yhtään. Hän on toinen päähenkilö, joten hän ansaitsisi enemmän tilaa. Jään odottamaan mitä tuleman pitää.

Metsästäjä on luettu myös blogeissa Mummo matkalla sekä Kirjat, sopat ja sähellykset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti