Lola Lafon: Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt

Lola Lafon: Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt
Ranskankielinen alkuperäisteos La petite communiste qui ne souriait jamais (2014)
Suomentanut Aura Sevón
Like 2017
304 s.

Tämän kirjan nimi on sellainen, jota ei voi ohittaa. Kuva ei välttämättä kerro mitään, mutta takakansi saattaa herättää kiinnostuksen. Itse tiesin Nadia Comanecin nimeltä, tiesin hänen olleen huippulahjakas ja menestyksekäs voimistelija. Mitään muuta en tiennyt. Lola Lafon on tehnyt Comanecista fiktiivisen elämäkerran, jossa on kuitenkin käytetty lähteenä sekä arkistolähteitä että keskusteluja ja sähköpostiviestejä Comanecin itsensä kanssa. 

Pieni Nadia osoittaa lahjakkuutensa voimistelussa, ja loppu on historiaa. Telinevoimistelun maailma on kuitenkin äärettömän kova. Joihinkin kilpailuihin hän ei pääse, koska on liian nuori. Treenaaminen kohti täydellisyyttä vaatii korkeaa kipukynnystä ja sitä että ei välitä kivusta. Lääkärivierailut ovat jokapäiväinen juttu. Lomaa on jouluna, kaksi päivää. Muuten treenataan tuntitolkulla joka päivä. Loukkaantumiset ovat tuikitavallisia mutta niiden ei anneta vaikuttaa harjoitteluun. Nadia on suurin ja rohkein; hän tekee liikkeitä joita muut eivät uskalla tehdä, evät naiset eivätkä miehet. Hänestä tulee suuri tähti, mutta loisto on lyhytkestoinen. Murrosikä muuttaa muotoja, ja hänet leimataan entiseksi suuruudeksi. Kotimaalleen hän on hyödyksi vain niin kauan kuin voittaa kultaa täysillä kympeillä. Kakkostila on häpeä ja aiheuttaa maansurun. 

27. joulukuuta Stefania saattaa Nadian takaisin sisäoppilaitokseen ja pääsee katsomaan harjoituksia. Hänen tekisi mieli sulkea silmänsä, kun voimistelijat ponnistavat horisonttiin, kääntävät tilan ylösalaisin, venyttävät ilmaa. Hänen tyttärensä aloittaa sarjan alusta. Nousee puomille, putoaa. Nappaa hengästyneenä juomapullon, hörppää kulauksen ja jatkaa, yrittää uudelleen kaksoisvolttia taaksepäin. Kello 16 Bela antaa merkin ja sali tyhjennetään: siivoojaa, muita valmentajia, jopa pianistia pyydetään poistumaan, vain Bela, Nadia ja Stefania jäävät saliin, ja Bela vannottaa Stefaniaa lupaamaan, ettei kertoisi kenellekään siitä, mitä pian tulisi näkemään. Verhot suljetaan ja valot sytytetään päälle keskellä päivää. 

(...)

Tämä yllätys on salaisuus, josta ei tiedä vielä kukaan, uuden maailmanvallan julistus. Käsittämätön liike, jota tehdessään on vain unohdettava luunmurtuman, katkeavan jänteen tai poksahtavan selkänikaman vaara. On pelattava hullua peliä, edettävä omalla radalla. Uskomaton liike sai alkunsa joitakin kuukausia aiemmin eräänä aamuna sattuneesta virheestä. 

Tämä oli aika hämmentävä lukukokemus. Fiktiivisten lukujen perässä - tai joskus alussa - kirjailija kertoo kursiivilla, mitä fiktiivinen Nadia itse on kommentoinut lukuun liittyen. Kursiiviosuudet ovat välillä varsin pitkiä. Ne ovat kuitenkin mielenkiintoisia. Kiinnostaisi tietää, onko oikea, reaalimaailman Nadia lukenut kirjaa ja jos on, mitä hän siitä ajattelee.

Tarina on hurja. On helppo ajatella, että hirveää millaiseen henkiseen ja fyysiseen rääkkiin nuoret voimistelijatytöt ovat joutuneet. Fiktiivinen Nadia Comaneci ampuu alas tällaiset mietteet. Hän rakasti voimistelua, eikä olisi halunnut olla missään muualla kuin voimistelusalissa. Se oli hänelle tavallista elämää, eikä hän kaivannut muuta. Hän ei halunnut shoppailla tai istua kahviloissa, hän halusi voimistella, kehitellä yhä uusia ja aina vaan vaativampia liikesarjoja. 

Voimistelun ohella saamme tietoa Ceaucescun ajan Romaniasta, siitä millaista oli elää diktaattorin hallitsemassa maassa. Ja millaista oli elää, kun valtakausi oli loppumassa. Niin valmentaja Bela kuin Nadia loikkasivat länteen, eri aikaan tosin. Vapaa maa ei kuitenkaan tuo vapautta ja onnea. Nadiakin sai kokea, että aiemmat meriitit painuvat unohduksiin. Hänen nimensä ei unohdu, mutta henkilönä hän hukkuu yhä uusien voimistelutähtien alle. 

Ehkä olisin halunnut vielä lisää kommentteja ja näkemyksiä, heiltä jotka olivat Nadiaa lähellä. Nyt esimerkiksi joukkuekavereiden mielipiteet jäävät yhden haastattelun varaan, eikä kilpakumppaneiden ajatuksista saada tietää mitään. Myös perhe olisi saanut esiintyä enemmän, nyt he jäävät kovin ulkopuolisiksi. Toki tämän on Nadian tarina, mutta olisin kaivannut muitakin suhteita kuin Nadian ja hänen valmentajansa välisen. 

Voimistelijan arkea kuvataan hätkähdyttävällä tavalla. Pienen pienet ateriat, tulehtuneet akillesjänteet, mustelmat jotka eivät koskaan ehdi parantua, murrosiän käsitteleminen sairautena... Ei voi olla miettimättä, onko meno samanlaista edelleen. Ja toivomatta, että niin ei ole. Toivomatta, että jonkinlainen inhimillisyys olisi saanut jalansijaa sitten 1960- ja 1970-lukujen. 

Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt on luettu myös blogeissa Sivutiellä ja Illuusioita.    

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan "kirja aiheesta josta tiedät hyvin vähän". Aiheita on useampikin: Nadia Comaneci, telinevoimistelu, Romania yleensä ja Romanian vuoden 1989 vallankumous.