Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

maanantai 24. syyskuuta 2018

Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä

Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä
Kansi: Martti Ruokonen
WSOY 2018
358 s.








On vaikea valita, minkä sitaatin nostaisi postaukseen. Kaikkien toiveiden kylä on tunnerikas, elinvoimainen, kiihkeä, vimmainen, paikoin rujokin. Se on aistivoimainen kertomus autioituneesta vuoristokylästä, vanhasta ja nuoresta naisesta, ystävyydestä, menneisyyden ja tulevaisuuden painosta. Jokaiselta sivulta löytyy jotain hienoa, jonka voisi ottaa näytteeksi.

Kreetalaisessa Pneuman kylässä elää 93-vuotias Agave. Hän on kylän ainoa ihmisasukas, seuranaan koira nimeltä Adonis ja aasi nimeltä Pyhä Eufemia Kaikkienylistämä Khalkidonialainen. Yhtenä päivänä Agave löytää pahoin loukkaantuneen naisen. Mitä tälle on tapahtunut? Kuka on suomalainen Monika, matkaopas, elämässään eksyksissä oleva? Agaven huomassa Monikan fyysiset vammat paranevat vähitellen, kuitenkin niin hitaasti että he joutuvat viettämään koko kesän yhdessä. Niin erilaisia kuin naiset ovat, historialtaan ja nykytilanteelta, heidän välilleen syntyy ystävyys. 

Kuka sinut lähetti? Agave kuiskuttaa eräänä yönä kun Monika on harvinaista kyllä nukahtanut apteekkarin puutarhaan, katoksen alle kiskomalleen viinipunaiselle divaanille. Vanhus on katsellut Monikaa läheltä, seisonut siinä orvokkikukallinen yöpaita päällään outo ilme kasvoillaan, kynttilä kädessään.

Tiedoksesi, en pelkää mitään, en sinuakaan. Olen täyttänyt tehtäväni tässä maailmassa. Olen maalannut koko luolaston seinät sinisiksi ja valkoisiksi. Olen ollut runoilija ja maalari näissä maisemissa. Haudankaivajakin olen ollut. Tiedoksesi, tämä kylä on ollut osa Afrikkaa. Olen raaputellut kallioseinistä simpukoita ja kotiloita. Kerran yhden merihevosenkin löysin, ei se ollut ruostunut rautanaula, vaikka joku niin väitti. Ihmeitä tapahtuu. Tuon suuren eukalyptuspuun ei pitäisi olla hengissä näin korkealla. Syön sen lehtiä ja sitkeämmäksi tulen.

Taustalla ollaan sekä Agaven nuoruusajassa että Monikan elämässä Kreetalla. Oppaan työ on esitellä matkalaisille alueen parhaita puolia, mutta Akhilleus aktivistiystävineen näyttää Monikalle arjen toisen puolen. Turismi ei aina tuo tullessaan pelkkää hyvää. Agaven luona Monika on kaukana turistikohteista, kaukana vaativista matkalaisista - ja kaukana Akhilleuksesta. Hän oppii tuntemaan Kreetasta aivan uusia puolia ja luo samalla käsityksensä saaresta uudelleen. Samalla lukija saa pohdiskella omia käsityksiään turismista ja turismiteollisuudesta. 

"Olen ollut runoilija ja maalari näissä maisemissa." Sitä on ollut Snellmankin. Kieli on upeaa, samaan aikaan keveää ja painavaa. Lyhyisiin lauseisiin mahtuu paljon, toisinaan kokonainen maailma. Runsaat yksityiskohdat loihtivat lukijan silmien eteen maiseman, jonne haluaa astua sisään. Lukeminen repii välillä kahtia; toisaalta haluaisi kiirehtiä eteenpäin, kohti vakaasti lähestyvää syksyä, toisaalta haluaisi pysähtyä tähän, viivähtää hetken ja antaa kaikkien aistien vaeltaa. Lukiessa tulee sisäisesti lämmin, sellainen auringon hehku joka säteilee sisältäpäin vielä kauan viimeisen pisteen jälkeen. 

Tämä on luettu myös Kirjasähkökäyrässä. Mai on aivan yhtä haltioissaan kuin minäkin :) 




4 kommenttia:

  1. Nautin tästä tarinasta suunnattomasti. Kiva saada kirjailijalta tämmöinen upea tarina Kreikasta, jossa hän lomailee säännöllisesti. Tätä olin toivonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä niin hieno että! Lukemisen jälkeen haudoin kirjaa kotona, tuijottelin kantta aina välillä. Mutta pakko oli palauttaa kirjastoon kun oli varauksia :D Mutta Kreetan aurinko lämmittää vieläkin.

      Poista
  2. Ihana kirja!

    Minusta Anja Snellman on yksi hienoimmista kielenkäyttäjistä Suomessa. Aistivoimaista, sitä Snelmannin kieli todellakin on. Toivoisin, että joku vahvan visuaalisen kielikuvan omaava elokuvaohjaaja tarttuisi tähän tarinaan ja kuvittaisi sen. Vai olisiko se tarpeen?

    Kirjassa kuvataan erityisen hienosti kahta teemaa: vanhenemista ja suhdetta eläimiin. Eivätkö ne kotipiirin eläinten kuvaukset oleetkin aivan ihania!

    Kirjassa oli myös ripaus vanhaa, kunnon Anja Kaurasta. Romanssi kapinalliseen anarkistiin toi muistumia Sonja O:sta.

    Mitä mieltä olit kirjan lopusta? Tarina vaan loppui. En tiedä, mutta ehkä jäin kaipaamaan - tai ainakin odotin - jonkinlaista dramaattisempaa loppua. Nyt jäi sellainen tunnelma, että kirjailija oli miettinyt tarkkaan tarinan ympäristön, henkilöt ja historian, mutta ei ollut keksinyt, miten päättää tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että tämä toimisi hyvin myös elokuvana, toivotaan että joku joskus tarttuu tilaisuuteen.

      Olen samaa mieltä, loppu tuli aika yllättäen. Ystävystyminen käy hitaasti, ja sitten yhtäkkiä Monika ottaa ja lähtee. Olisin jaksanut lukea vähän pidemmistä jäähyväisistä.

      Poista