Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

lauantai 6. lokakuuta 2018

Rene Denfeld: The Child Finder

Rene Denfeld: The Child Finder
Harper Perennial 2018
273 s.









Joskus sitä osuu ihan sattumalta kultasuoneen. Lentokentällä etsiskelin kirjakaupasta luettavaa matkalle. Tarjontaa oli vaikka kuinka,  mutta tässä vangitsi sekä kirjan nimi että kansikuva. Takakannen esittelyteksti oli se viimeinen niitti, että tämän ostan. Koneessa olin lukenut 20 sivua kun sanoin kaverilleni, että tykkään tästä tosi paljon. 

Tarina ei ole kaunis eikä kiehtova. Ei, se on rujo, onneton, hyytävä. On lapsi, joka on kadonnut viisivuotiaana. Katoamisesta on kulunut kolme vuotta, mutta vanhemmat eivät ole luopuneet toivosta. Eivät, vaikka tyttö on kadonnut lumisessa metsässä, joulukuusenhakumatkalla. Vanhemmat ottavat yhteyttä Naomiin, kolmekymppiseen naiseen, joka on tullut tunnetuksi kadonneiden lasten löytäjänä. Jotkut hän on löytänyt elossa, toisia ei. Mutta päättyi etsintä miten tahansa, Naomi tuo vanhemmille tiedon, rauhan. 

Katoamistapausten selvittäminen on hidasta ja raskasta työtä, mutta Naomilla ei ole valinnanvaraa, hän ei voi tehdä mitään muuta. Sillä vuosia sitten hän oli itse yksi kadonneista. Hän ei tiedä mitä tapahtui, ei tiedä missä oli. Hän tietää päässeensä pakoon ja tietää saaneensa itselleen perheen. Madison Culverin etsintä palauttaa hänen mieleensä muistoja, tekee yöllisistä painajaisista entistä pahempia ja todentuntuisempia. Vähitellen oregonilainen pikkukaupunki ja kansallispuiston valtava metsäalue alkavat paljastaa salaisuuksiaan. 

Samaan aikaan Naomin jäljitystyön kanssa ollaan Madisonin luona. Tunne on aika jännä; lukija tietää mitä Madisonille tapahtui, missä hän on nyt, millaista hänen elämänsä on. Olot ovat kurjat, tietenkin. Lukija ei voi kuin tuskastuneena odottaa, milloin Naomi saa ratkaisevia tietoja.

Mr. B had been watching, and waiting, for the woman hunter. He had spent that morning along the ridge above the ravine where she had crossed before. In the afternoon he had turned back in the direction of the lower elevations towards the store, checking the perimeters of the land.
He saw the woman in a clearing below him. She was moving rapidly near a large black rock, looking through bushes. She looked excited. She appeared ready to run into the forest to him, but then she stopped suddenly, as if caught with an idea.
He watched as she turned and hiked back down towards the store, her pack high in excitement.

After she was gone, B descended down to inspect the area around the black rock. Her tracks stopped, and then ran all over the place. No, he observed. She had moved methodically, in a circle, as if searching for something. She had stopped at every low bush and branch.
B returned to the black rock, trying to figure it out. He sat down on the rock as if he were the woman hunter. He could still smell the coffee she had opened, lingering in the air. He made his eyes her eyes, and looked around. 
Then he saw it, as tiny and delicate as the spot on a bird's wing.

Viime aikoina on ollut paljon puhetta siitä, kuinka nykyjännäreissä on jatkuvasti lapsiuhreja. Osa lukijoista on kyllästynyt tähän trendiin. Tässä kirjassa on lapsilla kurjia oloja, on kaltoinkohtelua, mutta vastaavasti on lämmintä huolenpitoa ja pyyteetöntä rakkautta. Pidän tärkeänä sitä, että kaltoinkohtelu on selitetty, se ei ole pelkästään yksioikoisten vinoutuneiden mielien syytä vaan sillä on toisinaan kaukaakin juontuvat juuret. Pahuus esitellään paitsi synnynnäisenä ominaisuutena myös opittuna toimintatapana. 

Kirjan kansikuva on nappiosuma kertomaan tunnelmasta. On koleaa, hiljaista ja yksinäistä. Alistunut surumielisyys kuorruttaa niin ihmiset kuin tapahtumat. Välissä on pieniä lämmön pilkahduksia, hitunen kimalletta, ettei ihan kokonaan unohdeta että maailmassa on myös hyvää. 

Kaikki henkilöhahmot ovat koskettavia. Kaikilla on ollut surua, kaikki ovat jotenkin vankina elämässään. Heitä säälii, mutta ei surkuttelevalla tavalla. 

Toivoisin että tämä olisi sarjan alku. Haluaisin seurata Naomia toiseen kaupunkiin, etsimään lisää kadonneita - ja myös etsimään omaa tarinaansa. Toivoisin lisäksi, että kirja suomennettaisiin. Uskon, että se järisyttäisi myös muiden lukijoiden perustuksia. 

Helmet-lukuhaasteessa laitan tämän kohtaan 47, "kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta". Koko kirjaa ei kerrota, mutta pieni Madison Culver on äänessä jokaisessa luvussa. 

2 kommenttia:

  1. Tämä kuuulostaa kirjalta, jonka minäkin voisin ehkä lukea, vaikka aihe tuntuukin aika rankalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa antaa mahdollisuus. Aina voi jättää kesken jos siltä tuntuu. Suoraa väkivallan kuvausta tässä on todella vähän, onneksi.

      Poista