Atena 2015
205 s.
Näin tässä taas käy, vuosi on kulumassa loppuun ja luen hirveällä paniikilla viimeisiä Helmet-lukuhaasteen kohtia. Nyt sain täyteen kohdan 16, "kirja kertoo elokuvan tekemisestä". Yllättävän vaikea kohta, sillä halusin lukea tähän jotain muuta kuin näyttelijän tai ohjaajan elämäkerran, halusin fiktiivisen tarinan, halusin sellaisen joka on niin hyvä että voin suositella sitä muille.
Sari Pöyliö on kirjailijana tuttu vain nimeltä, joten Ihmisen veri on ensikosketukseni hänen tuotantoonsa. Eikä huono startti ollenkaan! Heti tähän alkuun tosin marmatan: en pitänyt siitä kuinka paljon päähenkilö Kulo (lääkäri) viljelee lääketieteellisiä termejä. Lähihoitajan koulutuksella ei kyennyt ymmärtämään läheskään kaikkia, ja koska en jaksanut alkaa googletella niin jotain saattoi jäädä tarinasta saamatta. Alussa huomioni kiinnittyi myös siihen, että muutaman ensimmäisen sivun aikana käytettiin useamman kerran sanoja valtamerellinen ja jysähtely. Myöhemmin en enää kiinnittänyt toisteisuuteen huomiota, ehkä sitä ei ollut tai sitten tarina vei niin etten ärsyyntynyt siitä.
Pääparina ovat 83-vuotias Kulo sekä hänen naapurinsa viisikymppinen Ansa. Eräänä aamuna Ansa tuo Kulolle näytille sanomalehden, jossa on tämän kuolinilmoitus. Virheellinen tieto on oikaistava, tietysti. Toimittaja kiinnostuu asiasta ja Kulosta halutaan tehdä haastattelu. Tärkeä osa on elokuva nimeltä Ihmisen veri, Kulon ohjaama mestariteos joka varastettiin tai katosi ennen ensi-iltaa. Kuka kriitikko näki elokuvan ennen sen katoamista, kuka vei elokuvan ainoan kopion, miksi ja minne se katosi? Ansa ja Kulo saavat seuraansa herra Erland Kumlanderin, joka auttaa heitä tapaamaan elokuvanteossa mukana olleita, yhä elossa olevia henkilöitä. Mysteeri ei kuitenkaan ota selvitäkseen.
Kirjassa seurataan Kulon elämän kahtiajakoisuutta. Hän halusi tulla vain ja ainoastaan elokuvaohjaajaksi, koska koki että elokuva on se keino jolla hän saa sanottua sen mitä haluaa sanoa. Äidin painostuksesta hän kuitenkin opiskeli lääkäriksi. Työ ei jaksa kiinnostaa; pinnan alla piilee aina himo kuvaamiseen. Mutta miksi Kulo ei koskaan tehnyt elokuvia, miksi kaikki alkoi Ihmisen verestä ja myös päättyi siihen?
Hän ei kohdannut kuvauksissa muita ongelmia kuin Armo Aarettilan akkamaisen nalkutuksen ja Teljon toistuvat katoamiset lähiseudun ravintoloihin. Valentin Vaalan oppien mukaisesti hän laati kuvat päässään ennen kuin käynnistytti kameran. Hänen skenarionsa oli enemmän kuin sanoja paperilla; hän ei kuvittanut kertomusta, vaan kuvasi elokuvaa.
Mutta leikkauspöydän ääressä hän joutui vastakkain ensimmäisten ongelmien kanssa.
Kuka olisi tullut etukäteen ajatelleeksi, miten paljon kuvia sisältää kolmekymmentätuhatta metriä filmiä? Veivatessaan Lytax-pöydän suurennuslasin takana vellovaa hallitsematonta kuvakavalkadia Kulon mielessä alkoi lisäksi orastaa ajatus, että ohjaajan yksilöllisen tyylin kuvallisen implementaation taustalla vaikutti joukko näkemyksiä, joilla ei ollut mitään tekemistä elokuvan tarinan tai muodon kanssa.
Mutta hän ei tiennyt, mitä ne voisivat olla.
Seuraavaksi hänen mielessään alkoi versoa epäilys, että elokuva saattoi joissain tapauksissa olla ohjaajalle enemmän sanoman välinen kuin varsinainen päämäärä.
Hän mietti omaa ohjausfilosofiaansa.
Elokuva oli hänen päämääränsä.
Lisäksi hänen päämäärähakuinen ohjaustyylinsä oli niin salamyhkäinen, ettei hän työkopion ruutusarjoja katsellessaan ymmärtänyt, mihin oli pyrkinyt. Hän selasi väljälinjaista luonnostaan, joka kätki enemmän kuin kertoi. Hän kaipasi skenariota, jota ei ollut. Hän hapuili tyhjyydestä päiväkirjaa, johon olisi kuvausten aikana kirjannut ohikiitäviä, mutta painavia mietteitään.
Pidin siitä, mihin suuntaan tapahtumat kehittyvät. Kuinka alku vaikuttaa tavalliselta, mutta vähitellen mukaan tulee asioita, jotka vievät tarinaa oudompaan suuntaan. Lukija saa yllättyä, että näinkö tässä kävikin, samalla hän joutuu kelaamaan mielessään takaisinpäin että hetkinen, mites tähän oikein päädyttiin. Tavallaan Kulon elämäntarina on traaginen, on menetettyjä unelmia ja pettymyksiä sekä ammatillisesti että ihmissuhteissa. Kuitenkin nykyhetkessä hänen elämänsä on varsin viihdyttävää, ja vielä enemmän siihen tulee huumoria Ansan astuttua kuvioihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti