Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Tom Rachman: Keskeneräiset

Tom Rachman: Keskeneräiset
Englanninkielinen alkuteos The Imperfectionists (2010)
Suomentanut Matti Apunen
Paasilinna 2011
251 s.







Helmet-lukuhaasteen kohta 10, "ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja" toteutui odotetusti jouluna :) Uskallan jo luottaa siihen, että vähintään yhdestä paketista paljastuu kirja. Tällä kertaa Tom Rachmanin tarinakokoelma.

Pidän tällaisesta, missä kertomuksissa on osittain samat henkilöt ja sama toimintaympäristö, mutta missä kuitenkin tarinoiden sisältö on vaihteleva. Yhdessätoista tarinassa kehyksenä on Roomassa toimitettava englanninkielinen sanomalehti. Yhdeksän sijoittuu Roomaan, kaksi ulkomaankirjeenvaihtajien ja -avustajien myötä Pariisiin ja Kairoon. Jokaisen tarinan päähenkilö liittyy kiinteästi lehteen, vaikkakin hyvin eri tavalla. Kohtaamme niin toimittajia kuin palkkahallinnon henkilön, lehden lukijan ja kustantajan. Jokaisen tarinan lopussa on muutaman sivun mittainen "extra", kursiivilla kirjoitettu lisä lehden historiaa sen syntymästä nykyhetkeen.

Kokoelman sävy on mollivoittoinen. Lehti kitkuttaa niukin naukin hengissä, ilmapiiri toimituksessa on huono, ihmisten välinen kommunikaatio ei toimi. Yhteistä päämäärää ei ole, vaan jokainen haluaa olla parempi kuin muut. Lehtitalon ulkopuolella on myös elämää, mutta jostain syystä jokaisella on vaikeuksia. Yksi on joutunut irtisanomaan ihmisiä, parilla on avio-ongelmia, yksi on jämähtänyt 1990-luvulle, yksi menettää lapsensa... Moni pitää yksityiselämän täysin irti työkuvioista, joten muut eivät tiedä miten toisilla menee. Joissain tapauksissa yksityiset asiat tunkeutuvat työmaalle, mutta ne sivuutetaan ja painetaan unohduksiin pian. 

"Ahah", Menzies vastaa varovasti. "Mutta anteeksi, mikä siinä on uutinen?"
"Ei se ole uutinen. Se on pelkkä reportaasi."
"Eikö ole mitään muuta?"
Lloyd rapistelee taas lehtiötään. "Miten olisi talouteen juttu viinistä: roseeviinien myynti ohittaa valkoiset ensimmäistä kertaa Ranskassa."
"Onko näin?"
"Taitaa olla. Täytyy kyllä tarkistaa vielä."
"Ei mitään ajankohtaisempaa?"
"Eikö peltosirkut kelpaa?"
"Ei taida nyt olla tilaa. Tiukka lehti, uutisille ei ole kuin neljä sivua."
Kaikki muut julkaisut, joihin Lloyd oli kirjoittanut, olivat katkaisseet avustajasuhteen. Nyt hän epäili, että lehti - hänen viimeinen oljenkortensa, viimeinen toimeksiantajansa - aikoi laittaa hänet pihalle. 
"Tiedät varmaan, että meillä on vähän tiukkaa rahan kanssa. Freelancereilta ostetaan pelkästään sellaisia juttuja, jotka vetää ihan jalat alta. Eikä tämä ole epäluottamuslause sinulle. Tarkoitan vaan, että Kathleen haluaa pelkästään kovia juttuja. Terrorismia, Iranin ydinohjelmaa, Venäjän uutta nousua - kaikkea sellaista. Kaikki muu tulee periaatteessa tietotoimistoilta. Johtuu rahasta, ei mitään henkilökohtaista."
Lloyd sulkee puhelimen ja palaa ikkunaan, tuijottaa kuudennen kaupunginosan kerrostaloja, valkoisia seiniä joita sateen roiskeet ja vuotavat rännit ovat lianneet, kuoriutuvaa maalia, tiukasti suljettuja ikkunaluukkuja, pihoja joissa rykelmä asukkaiden pyöriä on painautunut toisiinsa, ohjaustangot ja polkimet sotkeutuneena, yläpuolella sinkkikattoja, hatutettuja savupiippuja jotka juovittavat valkoista savua valkoiselle taivaalle. 

("Bushin Gallup-suosio uusiin pohjalukemiin". Pariisin-kirjeenvaihtaja Lloyd Burko)

Tässäkin on kirja, josta jäi kaksijakoiset fiilikset. Alussa olin kovin ihastunut, mutta jossain kohtaa alkoi vähän ärsyttää, heräsi ajatus että miksi kaikkien elämän pitää olla niin synkkää. Nekin, jotka eivät itse koe asioita niin, herättävät lähinnä sääliä ja halua ravistella heidät hereille. Jos jollakulla sattuukin tulemaan ammatillisia onnistumisia, ne jäävät armotta yksityiselämän surujen alle. Jotenkin henkilöhahmot jäävät irrallisiksi ja etäisiksi, siitä huolimatta että moni esiintyy useammassa kuin yhdessä tarinassa.

Samalla kuitenkin tuntui siltä, että on vaan pakko lukea eteenpäin, pakko tavata uusia ihmisiä. Jotain tarinoiden absurdeissa piirteissä on sellaista, että lukemista ei voinut lopettaa. Lisäksi tarinoissa on yllätyksellisiä käänteitä; monesti on yksi lause joka muuttaa tarinakulun kokonaan. Sitä alkaa jo odottaa, että mitä tässä tapahtuu ja missä kohtaa, keskellä vai lopussa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti