Sofia Lundberg: Toinen puoli sydäntä

Sofia Lundberg: Toinen puoli sydäntä
Ruotsinkielinen alkuteos Ett frågetecken är ett halvt hjärta
Suomentanut Terhi Vartia
Otava 2019
400 s.

Kansikuva sai minut herkeämään epäileväksi: onkohan tämä siirappista tusinatavaraa? Esittelyteksti ei vielä vakuuttanut, sillä "voidakseen pelastaa perheen, joka hänellä on, Elinin täytyy kohdata menneisyytensä" ei ole mitenkään omaperäinen. Kirjan alussa kuvioihin ilmestyy mies, mikä saa pelkäämään että onko tämä taas yksi tarina, jossa pääsisältö on naisen tasapainoilu kahden miehen välissä, jossa nainen määrittää itsensä vain miesten kautta.

Onneksi epäilykset ja pelot osoittautuvat turhaksi, ja jokunen yllätyskin osuu matkan varrelle.

Ruotsalainen Elin asuu New Yorkissa ja tekee unelmatyötään valokuvaajana. Työ on vaativaa, ja verottaa perhe-elämää. Eräänä päivänä Elin saa kirjeen, jonka ruotsinkielinen viesti sekoittaa pakan. Gotlantilaisen tytön tie vei Pariisin kautta New Yorkiin, ja Ruotsi jäi unohduksiin. Mutta vaikka Elin on aktiivisesti pyrkinyt unohtamaan lapsuuden ja nuoruuden ajan, nyt se palaa hänen luokseen. Ihmiset, maisemat, ilon ja surun hetket.  

Elin ei halua palata menneisyyden maisemiin, mutta hänen tyttärensä Alice pakottaa hänet. Yhdessä he lähtevät Visbyyn, toinen kohtaamaan vanhat haamut, toinen tutustumaan elämänsä palaseen, josta ei ole koskaan tiennyt. 

Seuraavalle sivulle hän on piirtänyt ulkomuistista pisamaiset kasvot, hymyilevän suun suurine vinoine hampaineen ja tuikkivat silmät, jotka katsovat häneen vetoavasti. Kasvojen ympärillä on pieniä tähtiä. Hänet valtaa outo kaipuu.

Ehkä hän jääkin sänkyyn. Vapaapäivä yksin. Kotona ei ole ketään, ei ole mitään tekemistä, ei velvollisuuksia. Hän laskee kirjan viereensä ja vetää peiton leukaan asti. Puristaa sitä molemmin käsin. Sitten hän tarttuu taas muistikirjaan, avaa sen ja etsii kuvan, jonka tulosti eilen. Asfaltin halkeamasta kasvava yksinäinen voikukka. Auringonkeltainen. Hän muistaa kaikki voikukat, joita he joutuivat kitkemään ja heittämään pois. Kauniit keltaiset kukat, joiden ainoana kohtalona oli tunkio. Mitä jos hän itsekin on voikukka? Rikkaruoho väärässä paikassa. Maalainen kaupungissa. Hän sulkee silmänsä.

Pidän siitä, että vaikka Elin on menestyvä ja rikas, hän ei ole pelkkää pintakiiltoa. Toki hän pyrkii olemaan aina huoliteltu, mutta tulee hetkiä jolloin hän ei välitä. Pidän siitä, että kirjassa ei luetella vaate- ja kosmetiikkamerkkejä, muu on etusijalla. Pariisi ja New York eivät ole luettelo nähtävyyksistä eivät luksuskenkiä ja shampanjaa, ne ovat elämää ja usein varsin kovaa elämää. Pidän siitä, että nykyhetken New Yorkissa ja 1980-luvun alun Gotlannissa viivytään lähes yhtä kauan; tarina on tasapainossa. 

Menestyksestä huolimatta Elin on yksinäinen. Lapsuudessa Gotlannissa ovat Fredrik sekä kaupan Gerd, nuorena  Pariisissa äitihahmo Anne, aikuisena New Yorkissa puoliso Sam sekä Alice, siinäpä ne. Vaikka hän on paljon tekemisissä esimerkiksi agenttinsa kanssa, jäävät kaikki muut ihmiset etäisiksi taustatekijöiksi. Se on varsin surullista. Samalla se ehkä muistuttaa siitä, että ulkokultainen kimallus on vain kylmä kuori, eikä sillä ole tekemistä aidon ystävyyden kanssa. Ja se osoittaa, että tällainen on länsimainen yhteiskunta nykyään; vaikka elämä on perseestä on näytettävä hymynaamaa ja piilotettava vaikeudet. 

Pidän siitä, mitä Elinille ja Fredrikille tapahtuu nykyhetken Visbyssä. Siinä olisi kaikki edellytykset vetää yhteen kaikki viihdekirjallisuuden kliseet, mutta onneksi, onneksi Lundberg kirjoittaa toisin. 

Kirjan on lukenut myös Anu.