Englanninkielinen alkuteos Still Life (2005)
Suomentanut Raimo Salminen
Kansi Perttu Lämsä
Bazar 2019
Kustantajalta saatu ennakkokappale
Dekkarigenreä sulostuttaa uusvanha tuttavuus, Louise Pennyn Kuolema kiitospäivänä, joka on aiemmin julkaistu suomeksi kymmenkunta vuotta sitten, WSOY:n toimesta nimellä Naivistin kuolema. Uusintajulkaisu on tarpeen; meidän kirjastomme kappale Naivistin kuolemasta on kovin kellastunut. Lisäksi kirja on pienikokoinen, ja siis fonttikin kovin pientä. Aiemmin Pennyltä on suomennettu kaksi kirjaa, Bazar julkaisee ne uudelleen ja lisäksi ainakin kolmannen osan. Toivottavasti enemmänkin!
Minä pidän kovasti tällaisista kylädekkareista. Ehkä se johtuu siitä, että olen kotoisin pikkukaupungista jossa kaikki tunsivat kaikki, tai siis tuntevat edelleen. Ehkä siksi kanadalainen Three Pinesin kylä tuntuu niin kotoisalta. Kun Jane Neal murhataan, kylä järkyttyy. Katseet kääntyvät muualle; murhaajan täytyy olla joku ulkopuolinen, se ei voi olla kukaan meikäläisistä. Quebeckiläinen komisario Armand Gamache on toista mieltä. Jollakin kyläläisistä on murha tunnollaan, ja hän aikoo selvittää kenellä. Tehtävä on tavanomaista hankalampi, sillä kukaan ei ole nähnyt mitään, kukaan ei ole kuullut mitään, kukaan ei tiedä mitään - paitsi sen että syyllinen ei ole Three Pinesista! Selvitystyötä hidastaa myös se, että murha-ase on sellainen jota lähes kuka tahansa kyläläisistä osaa käyttää.
"Se oli joku metsästäjä, eikö niin?"
"Sitä ei oikeastaan tiedetä. Mutta ellei ollut, tuleeko mieleenne joku?"
Gabri kurotti itselleen muffinin. Beauvoir ymmärsi sen luvaksi tehdä samoin. Muffinit olivat vielä paistolämpimiä.
Gabri oli ääneti kahden muffinin ajan ja sanoi sitten hiljaa: "Ei tule mieleen ketään. Mutta", hän käänsi läpitunkevat ruskeat silmänsä Gamacheen, "pitäisikö edes tulla? Tarkoitan, että eikö juuri se ole murhassa niin kauheaa? Sen tuloa ei näe. Taisin muotoilla tämän vähän huonosti." Hän kurotti itselleen vielä yhden muffinin ja söi sen ruusuineen päivineen. "Ne ihmiset, joille olen ollut eniten vihoissani, ovat tuskin edes huomanneet mitään. Onko tässä nyt järkeä?"
Gabri näytti anovan Gamachelta, että tämä ymmärtäisi.
"On. Hyvin paljon", Gamache sanoi, ja tarkoitti mitä sanoi. Vain harvat pystyivät oivaltamaan yhtä nopeasti, että harkituissa murhissa on useimmiten kyse pitkään muhineista tulahdutetuista tunteista - ahneudesta, mustasukkaisuudesta, pelosta. Kuten Gabri sanoi, ihmiset eivät näe murhan tuloa, koska murhaaja on mielikuvien ja pettävän julkisivun mestari, joka osaa luoda järjellisen, jopa tyynen ulkokuoren. Mutta sen alla piilee hirveyksiä. Ja siksi ilme, jonka Gamache uhrien kasvoilla useimmiten näki, ei ollut pelokas eikä raivostunut. Se oli yllättynyt.
Johtuuko lie kyläympäristöstä, että henkilöhahmot ovat toinen toistaan herkullisempia persoonia. Ihmiset tapaavat toisiaan päivittäin, vierailevat toistensa kodeissa, harrastavat yhdessä. He pystyvät puhumaan toisilleen suoraan, mistä seuraa nasevaa sanailua ja humoristisia tilanteita. Vaikka on tapahtunut murha, kyläläiset pysyttelevät järkevinä eivätkä panikoi. Siksi tietynlainen kodikkuus päilyy tapahtumien yllä. On ihan ok, enemmänkin kuin ok, itse asiassa sehän kuuluu täällä asiaan että poliisi istuu keinutuolissa tai syö muffineja tehdessään kuulusteluja.
En keksi kirjasta mitään negatiivista sanottavaa, minulle se upposi heti. Toki jos joku kaipaa hiuksianostattavaa jännitystä tai sarjamurhaajia niin hänelle tämä kenties on liian leppoisa. Minä kuitenkin kaipaan raakuuksien rinnalle kevyempää, sellaista minkä lukeminen on hauskaa ja mistä jää hyvä mieli (vaikka murhattua sääliikin).
Kuolema kiitospäivänä ilmestyy 4.6. Ennakkokappaleen on lukenut myös Leena Lumi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti