Terve! Kirjamessut oli ja meni, ja yhden toipumispäivän jälkeen kykenen ehkä jäsentämään kahden messupäivän kulkua. Vaikka suunnitelmani piti aika hyvin, mahtui päiviin sekä yllättäviä kohtaamisia että erinäisiä sattumuksia.
Perjantaiaamuna starttasin kotoa aamukuuden maissa. Olin ajatellut ottaa bussissa torkut mutta eipä nukuttanut. Jännitystä ehkä :)
Etukäteen mietin, kuinka kiire tulee klo 10.15 alkavaan lukupiiriin. Ei onneksi tullut, sillä sisälle halliin pääsi jo ennen kymmentä. Kävin hakemassa bloggaajakylttini ja join lasin vettä, sitten olin valmis messukoitoksiin. Olin nähnyt Riitta Konttisen esiintymisen Turun kirjamessuilla, mutta koin että lukupiiri on siihen verrattuna erilainen. Ei ole suoria kysymyksiä tekijälle, vaan lukijat keskustelevat kirjailijan kanssa. Tuntui myös siltä, että Konttinen sai vastata pidemmin ja laajemmin kuin perinteisessä messuesiintymisessä. Harmi, että jouduin lähtemään pois puolivälin jälkeen, mutta en halunnut myöhästyä seuraavasta kohteesta.
En tiedä, olinko lukenut sähköpostiviestin huolimattomasti, mutta yllättäen osallistuin Vaelluksia Italiassa - kirjan julkkareihin. Tiesin osallistuvani kustantamon järjestämään tilaisuuteen, mutta julkkarit olivat (iloinen) yllätys. Kirja on jo ehditty valita vuoden matkailukirjaksi, onnea tekijöille! Kirjassa suomalaiset liikkuvat Italiassa erilaisissa kohteissa, erilaisista syistä. Tässä ei pelkästään mennä vuoristopoluilla vaelluskengät jalassa, vaan tutustutaan italialaiseen kulttuuriin ja elämään eri näkökulmista, alkaen olutpanimosta. Tokihan kaikki tuntevat Italian nimenomaan sen olutkulttuurista :)
Hui, kuohuvaa ennen puoltapäivää!
Yksi suuria messumysteerejä on se, miten aina päädyn kuuntelemaan Virpi Hämeen-Anttilaa. Uusi kirja joka vuosi, mutta samat kysymykset 1920-luvusta, Björkin naisista ynnä muusta. Ehkä kyse onkin siitä, että pidän Hämeen-Anttilan esiintymisestä, tuosta rauhallisesta humoristisuudesta.
Päivällä yllättävin kohtaaminen oli entisen luokkakaverini kanssa. Emme ole nähneet sitten 1990-luvun puolivälin, vaikka vanhempamme asuvat edelleen saman kadun varrella. Emmekä ehkä olisi tunnistaneet toisiamme ilman somen voimaa. Tällaiset ovat aina niin hauskoja hetkiä, vaikka emme ehtineet puhua kauaa niin kuitenkin saimme vaihdettua kuulumiset.
Merete Mazzarellan teos Varovainen matkailija on lukulistallani, taitaa olla e-äänikirjana varauksessa. Lavalla käytiin mielenkiintoista keskustelua muun muassa siitä, että nykyään ihmisillä on tarve ostaa elämyksiä. Että reissusta voi tulla pettymys, jos valasretkellä ei näykään valaita. Että ei riitä olla ihan vaan lomalla, ihan vaan olla, täytyy saada elämyksiä suunnilleen aamusta iltaan.
Seuraava esiintyjä oli Sanna Tahvanainen, jonka teos Kirsikoita lumessa on minulla vielä kesken. Pidän siitä, mitä olen tähän mennessä lukenut. Sylvia Plath on jossain määrin tuttu, olen lukenut hänen runojaan ja tiedän elämästä jotain. Pakko todeta tähän, että suomennoksen kansi on kyllä ehkä sata kertaa hienompi kuin ruotsinkielisen, toisaalta jännä että kannet ovat hyvin erilaiset keskenään. Tänään en saanut Tahvanaisesta hyvää kuvaa, kiitos sekä oman että työpuhelimeni joissa molemmissa kamera temppuilee eikä suostu tarkentamaan.
Aulan media- ja bloggaajailtapäivässä kuulimme Lasse Nousiaisen kirjasta Itärajatapaus. Helsinkiläinen lähtee Itä-Suomeen, mikäs sen herkullisempi lähtökohta. Olen kuullut kirjasta paljon hyvää, meidän pirkanmaalaisen kirjaston asiakaat ovat tykänneet.
Kääntäjä Kristiina Drews kertoi Lucia Berlin - suomennoksistaan. Kolmas kirja tuli vähän yllättäen, oli luultu että kaikki novellit oli löydetty kahteen ensimmäiseen, vaan eipä olleetkaan. Ehkä enempää ei enää putkahda ilmoille.
Tanskalainen Kaspar Colling Nielsen kertoi kirjastaan Tanskan sisällissota 2018-24. Ei ehkä tyypillisin aihe hauskaksi sanotulle kirjalle. Mielenkiintoista, että Tanskasta saadaan (vaihteeksi) muutakin suomeksi kuin dekkareita.
Iltapäivällä havaitsin, että eipä ole tullut juotua sen aamukymmenen jälkeen (paitsi lasillinen kuoharia), onneksi pressitilassa oli vettä tarjolla. Tajusin myös, että syöminen oli rajoittunut metrilakuun ja pressitilan suolakekseihin. Mutta nyt oli niin vauhti päällä, että syöminen jäi kakkoseksi.
Ensimmäistä kertaa koskaan kävi niin, että lähdin kesken ohjelmaa siksi, että en kestänyt kuunnella enempää. Kyseessä oli France, paradise for book lovers? Esittelyteksti puhui lupaavasti muun muassa itsenäisistä kirjakaupoista, ehkä niistä tulikin siinä vaiheessa kun olin lähtenyt pois. Ranskan instituutin ihminen esitteli ranskalaisen ministerin, joka sitten istui yksin sohvalla, puhua papatti supernopeaa englantia ja esitteli Power Pointteja täynnä tekstiä. En vaan jaksanut kuunnella kirjojen ja e-kirjojen verotuksesta.
Loppuiltapäivään tuli muutoksia. Klo 16 olin suunnitellut Märta Tikkasen, mutta hän oli sairastunut ja jäänyt pois. En jäänyt kuuntelemaan muita puhujia, vaan tein pikaisesti suunnitelma B:n. Se oli mennä kuuntelemaan Juha Rautaheimoa. Hermo - murharyhmän mies kertoo suomalaisista henkirikoksista. Ikävä kyllä ihmishenki viedään toisinaan hyvin pienestä syystä, varsinkin jos alkoholi on kuvioissa. Ja aina on tapauksia, jotka jäävät kummittelemaan kokeneenkin poliisin mieleen.
Skippasin sitten Karhuryhmä-esityksen, tuumasin että yksi poliisijuttu riittää. Alkoi olla sen verran nälkä ja väsy, että katsoin parhaaksi suunnata Helsingin keskustaan ja kohti bussiasemaa.
Lauantaina oli puolitoista tuntia myöhäisempi lähtö, koska tulin junalla. Iloisesti kuuntelin musiikkia ja luin kirjaa matkalla, sitten vähän ennen Tikkurilaa sain soiton että lompakkoni on Tampereen rautatieaseman R-kioskilla. Se siitä messupäivästä sitten siltä osin, että ostokset jäivät tekemättä. Ja kun olin perjantaina tehnyt listan, mitä itselle ja mitä joululahjaksi... No, uutuuksia olivat joten ei suurta vahinkoa, saan ne Tampereeltakin ostettua. Onneksi olimme sopineet tapaamisen siskoni kanssa, soitin että voisiko hän lainata minulle käteistä rahaa, jotta pääsen bloggari-illalliselle ja saan ostettua paluulipun. Vähän oli hassu olo mutta minkäs sille voi, näitä sattuu. Onneksi oli pankkikortti tallessa lompakossa niin ei tarvinnut alkaa soitella sulkuoperaatiota.
Aamu alkoi toisella maailmansodalla, ei kuitenkaan niin synkästi kuin olisi voinut olettaa, kiitos haastattelijan humorististen kommenttien. Otsikko puhuu Hitlerin valtakuntaan lähteneistä naisista, opimme että heitä lähti noin tuhat joista osa jäi Norjaan ja osa palasi Suomeen. Jotkut menettivät lapsensa arjalaisille perheille.
Päivän ensimmäinen yllätysohjelma oli Fiskehamnenissa, jossa bongasin Bokprogrammet-ohjelman (on muuten ihan paras kirjallisuusohjelma!) isännän Petter Lindbergin haastattelemassa Sanna Tahvanaista ja Markus Leikolaa aiheesta När verkligheten blir fiktion. Tuossa on muuten Tahvanaisen ruotsinkielisen kirjan kansi. Mutta, kuten Tahvanainen sanoi, ei voi olla kirjoittamatta kun tyyppi haluaa kertoa tarinansa. Näinhän se on.
Kotoisista räsymatoista tunnelma vaihtui melkein silmiäsärkevään punaiseen, kun Maria Veitola valtasi lavan. Hänen uudessa kirjassaan on kiinnostava lähtökohta, kun kerrankin toimittaja on se jota haastatellaan. Ja vieläpä niin, että kustannustoimittaja on valikoinut kysymykset, ei suinkaan Veitola itse.
Sitten olikin vuorossa lounasaika. Ihanaa, tänään ainakin tuli syötyä! Gummerus järjesti bloggarilounaan Camilla Greben kanssa. Olen pitänyt Greben ja Leander-Engströmin Moskova noir - sarjasta, joka harmi kyllä loppui kolmeen osaan. Kun jää pettää alta ei tullut suosikkikirjakseni, mutta sitä seuraava Lemmikki olikin tosi hyvä. Kolmatta osaa Horros en ole vielä ehtinyt lukea. Harkitsin lukea ruotsiksi, mutta en sitten kuitenkaan kun suomennos tuli näin pian. Seuraava osa sarjaa - jonka jokaisen osan voi lukea erikseenkin - on jo valmis ja se ilmestyy Ruotsissa marraskuun alussa, suomeksi ensi kesänä.
Meitä oli kaksi pöydällistä bloggaajia mukana, ja ruuan ja kahvin välissä Grebe vaihtoi pöydästä toiseen. Oli mukava keskustella kaikenlaista, niin hänen kirjoistaan kuin suomalaisista sukujuurista, unohtamatta sitä mitä hän itse lukee (muun muassa Sofi Oksasta ja John Ajvide Lindqvistiä).
Lounaalta säntäsin seuraavaan tilaisuuteen, Into-kustantamolla oli vieraana Arne Dahl. Hänet näin Turussa mutta halusin nähdä myös pienemmät ympyrät, kun kerran oli tilaisuus siihen. A-ryhmä oli pitkä sarja joka suomennettiin, OpCopia olen lukenut ruotsiksi mutta suomennoksista en tiedä onko niitä tulossa, Dahlin mukaan sarja on varsin monimutkainen ja laajalle levittyvä. Uusin Berger & Blom -sarja on saanut jo kolme osaa suomeksi, hassua, olin varma että niitä on vasta kaksi. Vaikka tiedän lukeneeni kolmannen ruotsiksi :D
Iltapäivään tuli yksi ohjelmanmuutos. Olin suunnitellut meneväni katsomaan Patrik Berghälliä ja kirjaa Vaaran vuosien vakooja, mutta päädyinkin siskoni mukana seuraamaan kaksikkoa Loiri & Tervo. Puoli tuntia oli varsin lyhyt aika näiden herrojen jutustelulle, tarinaa olisi varmasti riittänyt koko päiväksi.
Tunnustan unohtaneeni seuraavan osan suunnitelmastani eli Vive la littérature -keskustelun. Kiertelimme siskoni kanssa puoli viiteen saakka, jolloin suuntasin Kallioon. Lukiolaiset haastattelivat Inka Nousiaista ja Eeva Soiviota kirjasta Mustarastas. Se on yksi niistä, jotka olisin ostanut itselleni, jos lompakkoni olis matkustanut Helsinkiin asti...
Iltapäivän viimeisen ohjelmanumeron piti olla Kaisa Happosen Pisteen. (Ja se melkein olikin.) Mukana oli kuvittaja Joonas Utti, joka piirsi Pisteen mukaan messuille. Myös lapset saivat piirtää. Piste on kerrassaan ihana hahmo, ei siitä voi olla tykkäämättä.
Olin lähdössä kohti bloggaajien illallista, kun huomasin vahingossa Kjell Westön ja Juha Itkosen. Siskoni tapaamisessa (ja rahan lainaamisessa) olin unohtanut täysin, että minun piti nähdä heidät Fiskehamnenissa. No, onneksi osuin vielä tähän ja ehdin kuulla puolet esityksestä. Joku kommentoi, että pitäisi julkaista sellainen painos kirjasta, että siinä olisi Westön kirjeet ruotsiksi ja Itkosen kirjeet suomeksi. Saa bähdä, tuleeko sellainen joskus.
Messupäiväni päättyi siis bloggaajakavereiden seurassa. Söimme uuden kauppakeskuksen Fame-ravintolassa, ruoka oli hyvää mutta laskun saaminen kesti niin kauan että myöhästyin aikaisemmasta bussista (eikä meiltä kysytty haluammeko jälkiruokaa). Koska junassa ei enää myydä käteisellä lippuja, jouduin menemään Kamppiin. Eihän Onnibussiinkaan käy käteinen, mutta onneksi bussi tuli laituriin tarpeeksi ajoissa että ehdin selvittää asian ja käydä ostamassa lipun R-kioskilta. Ja jotta kotimatka ei sujuisi liian hyvin, bussi meni rikki ja jouduimme odottamaan Hämeenlinnassa puoli tuntia vaihtobussia. Pääsin kotiin puoli yhden jälkeen yöllä, ja voin tunnustaa että sunnuntai meni hyvin pitkäksi makuuasennossa. Sen verran kävin ulkona, että hain lompakkoni. Tänään olen jo virkeämpi ja lauantain seikkailut naurattaa.
Kiitos Helsinki, nähdään taas ensi vuonna!