Into 2019
344 s.
Matkakertomukset ovat aina kiinnostavia, joskin, mitä kauemmin sitten reissut on tehty, sitä enemmän ne muistuttavat seikkailuja. Kuten Mies ja merilehmä, jossa päästään 1700-luvulle Beringin retkikunnan mukaan kohti Alaskaa. Mukana on saksalainen luonnotutkija Georg Steller, mies jolle luonto oli intohimo ja jonka uteliaisuus oli lähes pohjaton.
Tutkimusmatkat ovat tuolloin olleet aina sekä hankalia että vaarallisia. Hankalia siksi, koska usein on tarvinnut paitsi hankkia tarvikkeita matkalle myös rakentaa laiva jossa lähteä merelle. Tässä tapauksessa matkaan lähdetään Siperian perukoilta, eli lähtöpaikalle on matkustettava tuhansia kilometrejä, maastossa jossa ei ole teitä, aikana jolloin ei kulje junia. Kuten Koivisto toteaa, eräänkin tutkijan yksi ainoa tutkimusretki kesti valmisteluineen kuusitoista vuotta.
Vaaroja tulee monesta suunnasta. Eletään aikaa, jolloin taudit leviävät helposti. Siperia on harvaan asuttua ja köyhää aluetta, jolloin ryöstelyt ja väkivalta ovat uhkana. Meriä ei ole vielä tutkittu läpikotaisin, joten kartat ovat puutteellisia, jopa virheellisiä. Uusia alueita löydettäessä (ja valloitettaessa) kohdataan alkuasukkaita, joista ei voi tietää löytyykö yhteistä kieltä tai elekieltä vai onko odotettavissa väkivaltaa.
Stellerin merimatkan kohtalokkuus tulee siitä, että kartta on epätarkka, sää epäsuotuisa ja laivan miehistö keripukin kourissa. Retkue purjehtii seitsemän viikkoa Alaskaan, missä Stellerin epätoivoksi hänellä on vain muutama tunti aikaa kerätä näytteitä ennen paluumatkan alkamista. Matka etenee hitaasti, ja kaiken huipuksi laiva Pyhä Pietari ajautuu karikkoon. Miehistön on rantauduttava, ja pettymyksekseen he huomaavat osuvansa asumattomalle saarelle, juuri ennen talven tuloa. Steller on onneksi neuvokas mies, ja niinpä henkiinjääneet pystyvät suojautumaan, hankkimaan ruokaa ja kuukausien päästä rakentamaan laivan. Kotimatka voi lopulta alkaa.
Bering on jo hyvin sairas. Hänet tuodaan laivalta varovaisesti kantotuolissa, ja hänelle laitetaan purjekankaalla peitetty suoja yhteen maakuoppaan. Päivä on kolea ja sataa lunta. Steller käy Beringin luona ja hämmästyy tämän mielenrauhaa. He keskustelevan tilanteesta, ja Bering tiedustelee Stellerin mielipidettä. Steller kertoo havainnoistaan ja ilmaisee käsityksensä, että he ovat joutuneet saarelle, jossa ei asu joko lainkaan tai korkeintaan asuu vain hyvin vähän ihmisiä. Kamtsatkan rannikko ei kuitenkaan voi olla kaukana, Steller arvelee, sillä hän on löytänyt rannalle ajautuneet ikkunapuitteet, ristikkoikkunan, joka oli selvästi venäläisen puusepän työtä. Toisaalta rannalle oli ajautunut myös metsästäjän ketunloukku, jossa ei ollut käytetty rautaa, mikä taas viittasi Amerikan alkuperäisväestöön. Ilmeisesti myöskään Amerikka ei ole kaukana.
Tykkäsin tästä kovasti, yhtään ei haitannut etten ollut koskaan kuullutkaan Stellerin nimeä. Koivisto kertoo mukaansatempaavasti 1700-luvun tutkimusretkistä, vallanpitäjien asenteista, akateemisista kiistoista, luonnonmullistuksista ja niin edelleen. On ollut todella hurjaa, miten kauan on mennyt yksittäisen tutkimusmatkan valmisteluihin, ja myös miten tiedonkulun hitaus on aiheuttanut väärinkäsityksiä ja viivästyksiä. Helsingissä on muuten Luonnontieteellisessä museossa stellerinmerilehmän luuranko, liki ainoa kokonainen maailmassa. Muitakin on, mutta ne on koottu yhteen useasta eri luurangosta.
Koivisto on saanut hienon kirjan tehtyä, vaikka tehtävä ei liene ollut helppo. Stelleristä on kirjoitettu vähän, lisäksi hän kuoli suhteellisen nuorena joten hänen itse kirjoittamaansa aineistoa ei ole massiivista määrää. Suureen tutkimusmatkaan liittyvää muistitietoa on kirjattu ylös, mutta vuosikymmeniä matkan jälkeen. Ja kuten tapana on, ihmiset helposti muistavat valikoidusti kirjoittaessaan sellaisesta, missä ovat itse olleet mukaan.
Helmet-lukuhaasteessa kuittaan tällä viimeisen puuttuvan kohdan 22, "ilmastonmuutosta käsittelevä kirja". Kirja loppupuolella pohditaan ilmastonmuutosta ja muistutetaan, mitä kaikkea siitä aiheutuu. Moni on kuullut että jäätiköt sulavat, mutta kuinka moni tulee ajatelleeksi että sulaminen vaikuttaa joihinkin lajeihin, jotka kenties katoavat jolloin jotkut muut lajit jäävät ilman ravintoa. Vaihtoehtoja on vähän: sopeutua, muuttaa muualle ja sopeutua sinne, tai kadota. 1700-luvulla ihmiset ajattelivat, että jos tapetaan kaikki nämä täällä olevat tämän lajin eläimet, niin niitä on varmasti jossain muualla. Nyt Maapallo on pienempi, ja vaikka kaikkia lajeja ei ole vielä löydettykään, varsinkin isommista lajeista ollaan varsin hyvin selvillä, missä niitä elää.
Mies ja merilehmä on luettu myös blogissa Lukihäirikkö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti