Lukuhaasteen sivuraide 6. Kirsi Lehto: Astrobiologia

Kirsi Lehto: Astrobiologia
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa 2019
254 s.

Nyt saatiin Helmet-lukuhaasteeseen kohta 3, "kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue". Luonnontiede ei millään tavoin ole ykköskohteeni tietokirjallisuutta lukiessa; lähtökohtana lienee ajatus siitä että en kuitenkaan ymmärrä mitään. Astrobiologia esittää kuitenkin takakannessa niin kiinnostavia kysymyksiä, että tähän kirjaan oli pakko tarttua. Toki siellä on jotain, mikä menee meikäläiseltä vähän ohi, mutta valtaosa on helposti ymmärrettävää ja ajatuksia herättävää. 

Perusteema kirjassa on elämä. Miten se on syntynyt Maapallolle, miten se on muokkautunut vuosimiljoonien kuluessa, missä muualla voisi olla elämää ja minkämuotoista elämää se kenties olisi? Ongelmaksi tunnustetaan se, että tiedämme vain tämänlaisesta elämästä, jota Maassa on. Siispä etsimme vastaavaa muualta, ja koska emme ole löytäneet, päätelmä on että sitä ei ole. Mutta osaisimmeko tunnistaa elämäksi jonkin, joka poikkeaa Maan elämästä? 

Taas kerran saa muistutuksen siitä, että ihmislaji on nuori, ja lisäksi rajallinen. Reilut parisataatuhatta vuotta on melkein silmänräpäys. Ja kun kirjassa todetaan, että 99 % planeettamme lajistosta ovat arkeoneja ja bakteereja, niin ihminen tuntee itsensä kovin pieneksi. Lisätään siihen vielä kirjan kuvaukset mitä rankemmista olosuhteista, missä jotain elää, niin sitä tuntee olevansa kovin vaatimattoman lajin edustaja. 

Suotuisissakin olosuhteissa elämän synty ja kehitys ovat todennäköisesti hitaita ja epävarmoja tapahtumia. Suuret törmäykset pysäyttävät kertaheitolla elämän kaltaisten hauraiden prosessien etenemisen. Eräänä elämän säilymisen ehtona onkin myös se, että kotiplaneettakunta on riittävän rauhallinen. 

Erityisesti monimuotoisen eliökunnan ja monimutkaisten lajien kehittymiseen tarvitaan riittävästi aikaa vaihtelevien, mutta silti riittävän vakaiden olosuhteiden alaisena. Tarvitaan pitkäikäinen planeettakunta hitaasti kehittyvän tähden ympärillä. Maa-planeetalla monisoluiset eläimet syntyivät vasta noin 3,5 miljardia vuotta elämän alun jälkeen. Tämänkin jälkeen kesti vielä 500 miljoonaa vuotta, ennen kuin eliökunta tuotti älykkään, teknisesti taitavan lajin. Tämä lajinkehitys tapahtui lukuisten sattumanvaraisten ja meidän itsemme kannalta onnellisten suurten mullistusten kautta, joten todennäköisyys sen syntymiselle jossain muualla lienee hyvin pieni. 

On siis olleet tähdet kohdallaan, että on sattunut syntymään tämmöinen planeetta ja sille tämmöistä elämää. 

Pidän siitä, että kirja on kansantajuisesti kirjoitettu. Ei tarvitse olla luonnontieteilijä ymmärtääkseen, mistä puhutaan. Peruskoulun biologialla ja kemialla pärjää, vaikka olisi ollut niissä seiskan oppilas. Asiat on kerrottu selkeästi, välttäen ammattisanastoa. Esimerkiksi planeettojen elinolosuhteissa käytetään ilmauksia liian kylmä ja liian kuuma, eli ei tarvitse miettiä tai googlettaa että mistä kummasta on kyse. 

Kerroin kirjan jutuista kotona, johon fyysikko-mies innostui: "Haa, Henna alkaa kiinnostua fysiikasta!" Mihin minä: "En sitten ollenkaan, mutta onhan tässä tosi kiinnostavia yksityiskohtia ja sattumuksia!" Meillä kyllä harrastetaan tieteellisiä faktoja, mutta minun osaltami kyseessä ovat yleensä lasten tietokirjat :) Olen silti innoissani (miehen kertomasta) tiedosta, jonka mukaan Tyrannosaurus Rex on ajallisesti lähempänä ihmistä kuin Velociraptoria. Niin, helposti niputetaan dinosaurukset samaan, että kuolivat 60 miljoonaa vuotta sitten, mutta eipä niinkään ajatella, että kuinka kauan ne elivät ja muovautuivat ennen tuhoa.

Halusin postata Astrobiologiasta rohkaistakseni ihmisiä tarttumaan kirjoihin, jotka oletusarvoisesti ovat oman mukavuusalueen ulkopuolella. Kannattaa antaa mahdollisuus! Sitä paitsi, tietokirjallisuus ei kärsi siitä, vaikka jättäisi välistä muutaman sanan tai kappaleen lukematta, tai hyppäisi jonkun kohdan yli.