Jane Harper: The Lost Man

Jane Harper: The Lost Man
Little, Brown 2019
366 s.

Jane Harper vie kirjoissaan lukijat Australian helteisiin maisemiin. The Lost Man sijoittuu joulun tienoille, Australian kesään, lämpötilan pyöriessä jatkuvasti 45 asteen kieppeillä. Punertava hiekka tarttuu ihoon ja vaatteisiin; lukijankin tekee välillä mieli pudistella vaatteitaan. Kasvoja kuumottaa, janottaa. 

Australian takamailla on Brightin perheen maatila. Kolmesta veljeksestä kaksi asuu siellä, samoin heidän äitinsä ja toisen vaimo sekä lapset. Kolmas veli asuu melkein naapurissa, kolmen tunnin ajomatkan päässä. 

Tarina alkaa veljessarjan keskimmäisen, Cameronin, kuolemasta. Miksi Cameron on kävellyt keskelle ei-mitään, alueelle jossa on vain hiekkaa ja ikivanha hautamuistomerkki? Miksi hän on uhmannut säätilaa ja antautunut kuumuudelle ja nestehukalle, vaikka hänen autossaan on litroittain pullovettä? Koska ollaan kaukana kaikesta, poliisin ja sairaanhoitajan tulo kestää kauan. Mitään todisteita rikoksesta ei löydy. Läheiset sanovat Cameronin olleen outo viime viikkoina, mutta mikä häntä vaivasi? Miten saada selville tapahtumakulku tilanteessa, jossa jokainen lähistöllä ollut henkilö oli kaukana kuolleesta, monet myös kaukana toisistaan?

Vähitellen tapahtumakulku keriytyy auki, pieni palanen kerrallaan. Etenkin vanhin veljeksistä Nathan poikansa Xanderin kanssa keksii paljon palasia, jotka eivät ole ihan paikallaan. On aihetta epäillä, että jokaisella on salaisuuksia ja että joku tietää Cameronin tilanteesta enemmän kuin kertoo. Mutta oliko Cameronkaan lopulta sellainen, millaisena ympäristö hänet näki?

Nathan's hands stilled on his steering wheel. He and Cameron had almost the same car, and he was parked in almost the same place, but something was different this time. He tried to picture himself a few days earlier, out here with Bub and Harry and Xander. He'd offered to drive Cam's car home, climbed into the worn driver's seat, reached down and adjusted the distance from the pedals - 

Nathan stopped. He and Cameron were the same height. They had been since they were teenagers. Why had he had to adjust the seat? Had either of the cops moved it during their search? Nathan didn't think so, but he wasn't sure. By how much had he had to correct it? Backwards first, or forwards? He sat there for a long while, trying to think. He couldn't remember. 

Tämä ei ole perinteinen dekkari, eikä se tarjoa sen enempää vauhdikkaita käänteitä kuin jännitystäkään. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, pidin lukemastani kovasti. Tapahtumapaikan superkuumiin olosuhteisiin ei nopea toiminta soveltuisikaan. Paitsi kuumuus myös Brightin perheen keskinäiset suhteet luovat painostavaa tunnelmaa. On vanhoja ja uusia kaunoja, lapsuuden traumoja, rakastumisia ja eroja, kohtaamisia menneisyyden kanssa... Kun ihmisistä ja heidän suhteistaan paljastuu uusia puolia, tunnelma menee aina hiukan kireämmäksi. Jonkinlainen purkautuminen on vääjäämättömästi tulossa, mutta lukija ei osaa aavistaa milloin on sen aika. 

Vaikka jännitystä ei niinkään ole, Harper osaa kuitenkin lopettaa luvut niin koukuttavasti, että aina tekee mieli jatkaa. Kuuluu ääni, näkyy valoja tai saapuvan auton pölypilvi, paljastuu joku uusi asia ja niin edelleen. Onneksi tekstirakenne on silmää miellyttävä, kappaleissa on säännöllisesti välejä ja fontti on riittävän suurta, voi lukea pitkään yhdellä istumalla eikä silmät ala väsyä. 

Pidin henkilöhahmoista, galleria on riittävän pieni joten heihin ehtii tutustua kunnolla. Tarinaa kerrotaan Nathanin näkökulmasta, mutta vaikka muut ovat hänelle tuttuja kokee hänkin ajoittain yllätyksiä. Kuumuus ja kuolemantapaus käyvät ihmisten hermoille, ja hermojen menettäminen tuo monesta uusia puolia esiin. Lisäksi kuolemantapaus herättää epäilyksiä vähän jokaista kohtaan. 

Harperilta on suomennettu tähän mennessä yksi teos, Kuiva kausi, mutta uskon että myös The Lost Man tulee käännetyksi. Toivottavasti pian! 

Helmet-lukuhaasteeseen täyttyy kohta 31, "kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla". Se onkin mielenkiintoista. Karjaa on paljon, mutta se laiduntaa niin laajalla alueella että eläimet eivät näe ihmisiä usein. Maatilat käyttävät kausityöläisiä, joita tulee ja menee. Vaikka ollaan kuivalla alueella, toisinaan joki tulvii niin että tilat saattavat jäädä eristyksiin viikoiksi. Jos jokin väline menee rikki, se on syytä osata korjata itse - korjaaja tulee vain jos hänelle on muitakin töitä lähialueella. On hurjaa ajatella, millaista olisi elää tuollaisissa olosuhteissa. Ja todeta että varmasti on ihmisiä, jotka elävät näin.