Otava 2019
444 s.
Taiteilijaromaaneita on tullut viime vuosina tiuhaan, eikä mielestäni lainkaan turhaan. Moni osaava kirjoittaja on tehnyt hienon fiktiivisen tarinan todellisesta henkilöstä, joko koko elämästä tai osasta. Antti Tuuri on ottanut kohteekseen taidemaalari Arvid Bromsin, joka saattaa monelle lukijalle olla vieraampi tuttavuus. Minulle ainakin, sillä en tiennyt Bromsista muuta kuin nimen.
Tarina keskittyy Bromsin viimeiseen vuosikymmeneen, aikaan jolloin hän on solminut viidennen avioliiton ja asettuu asumaan Lappajärvelle. Elämä on kaksijakoista, toisaalta leppoisaa maalaiselämää, toisaalta kaupungin humua. Rahan puute on lähes aina läsnä, ja Broms joutuu kulkemaan myymässä taulujaan ja piirustuksiaan niin omalla kylällä kuin muualla, lähinnä Seinäjoella. Kaupankäynti on aina pois maalausajasta, unohtamatta kaupungin tarjoamaa ryyppyseuraa.
Ajatuksissaan Broms palaa usein värikkääseen historiaansa. Viides vaimo Helvi Inkeri oli jo hänen nuoruudenrakastettunsa, mutta vasta nyt he ovat päätyneet pysyvämmin yhteen. Väliin mahtuu liuta avioliittoja ja avioliiton ulkopuolisia suhteita, joista etenkin suhde Emmi Jurkan kanssa on yhä mielessä. Monenlaiset väärinkäsitykset ja Bromsin ajattelematon toiminta on johtanut siihen, että hän on istunut vankilassa muutamaan otteeseen, ja yhä on ihmisiä jotka tuntevat kaunaa häntä kohtaan. Alkoholin kutsu on voimakas, eikä naukkailu ole aina jäänyt inspiraation hakemiseen. Paljon on mennyt tavaroita rikki, ihmisiäkin. Anteeksipyydettävää on riittänyt. Bromsille taide on asia, mikä menee kaiken muun yli, ja sillä voi perustella kaiken.
Helvi Inkeri on tuvassa ja kysyy iloisesti, kuinka myyntireissu oli onnistunut. Väitän, etteivät tauluni enää kelpaa kenellekään, taiteilijana olen epäonnistunut ja unohdettu: kaikki työni on ollut turhaa. Istun penkillä, Helvi Inkeri tulee ja silittää tukkaani. Se uskoo, ettei minua unohdeta; vielä sadan vuoden kuluttua jotkut ihmiset saavat iloa ja rauhaa katsellessaan maalauksiani.
Sitten Helvi Inkeri kertoo kirjakauppiaan soittaneen Seinäjoelta: kaikki sinne lähettämäni taulut on myyty hintaan, jonka olin niille määrännyt. Kirjakauppias oli pyytänyt lähettämään lisää töitä, monet halusivat nyt Seinäjoella hankkia taulujani; meistä oli puhuttu kauppalassa paljo sen jälkeen, kun Ilkka-lehdessä oli kerrottu seinäjokisten taiteenystävien auttavan meidän opintomatkalle Firenzeen: taiteeni ystäviä halusivat nyt olla monet.
Tämä on hieno, äärettömän hieno kirja!
Arvidin hahmo on hallitseva, mutta hän pysyy koko ajan kiinnostavana. Välillä hän on kuin lapsi, joka loukkaantuu verisesti kun ei saa tahtoaan läpi, ja joka selittää tapahtumat itselleen aina edullisesti. Kun hän vie naapurista tynnyrillisen lämmitysöljyä sanoen emännälle että sopii maksusta isännän kanssa, myöhemmin hän ei ota asiaa puheeksi vaan miettii että maksaa sitten jos isäntä pyytää. Hänen tavaton itsekkyytensä on samaan aikaan huvittavaa ja hämmentävää, sama pätee ylidramaattisuuteen ja tapaan kääntää omat virheet (kuten varkaudet ja petokset) muiden syyksi. Pidän henkilöhahmoista, heitä on maltillinen määrä ja valtaosa esiintyy useita kertoja, niin että heistä tulee vähän lukijankin ystäviä ja tuttuja. Välillä he saattavat tuskastua taiteilijaan, mutta antavat törttöilyt anteeksi ja luottavat tämän menestykseen.
Kirjan tunnelma on verkkainen, mikä vaatii lukemaan hitaasti. Paljon on toistoa, mutta tähän kirjaan se sopii erinomaisesti. Samanlaiset tilanteet ja lähes sanasta sanaan samat lauseet toistuvat, mutta ne virittävät rauhalliseen tunnelmaan, ovat kuin verkko joka kietoutuu lukijan ympärille. Vaikka Bromsin elämä on ollut vauhdikas ja rikkonainen, koin lukemisen lohdullisena. Epäonnistumisista on mahdollista päästä yli ja unelmia voi olla elämän loppuun asti.
Tuuri kirjoittaa hyvin visuaalisesti, tilanne- ja tapahtumapaikkakuvia suorastaan vyöryi päähän lukiessa. Tarina toimisi varmasti myös elokuvana.
Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 24, "kirja kirjailijalta joka on kirjoittanut yli 20 teosta." Se sopisi myös esimerkiksi kohtaan 7, "kirjassa rikotaan lakia", 15, "fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö" sekä 46, "kirjassa on sauna".
Levoton mieli on luettu myös blogeissa Tuijata. Kulttuuripihdintoja, Kirjareppu, Sanat sekä Hyvä riippuvuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti