Lastenkirjalauantai: Madeleine Bernadotte: Stella ja salaisuus

Madeleine Bernadotte: Stella ja salaisuus
Teksti ja idea: Madeleine Bernadotte ja Karini Gustafson-Teixeira
Käsikirjoitus ja teksti: Marie Oskarsson
Kuvitus Stina Lövkvist
Suomentanut Katriina Kauppila
Otava 2020
142 s.

Ruotsin prinsessa Madeleine on ideoinut ja osin myös kirjoittanut lastenkirjan, joka yllätti minut iloisesti. Ensinnäkin, jotenkin olin olettanut että kyseessä on kuvakirja mutta ei, tämä on romaani. Toiseksi, äkkiä voisi ajatella että prinsessa kirjoittaa vaaleanpunaisesta prinsessaelämästä mutta ei, nyt ollaan monien vakavien asioiden äärellä.

Stella on muuttanut New Yorkista Ruotsiin, ja uusi kouluvuosi on alkamassa. Moni asia ärsyttää ja jännittää. Uusperheen keskinäiset välit ovat kireät, osin väärinymmärrysten ja yliyrittämisen takia. Uusi maa, erilaiset tavat, uusi koulu ja uudet ihmiset jännittävät. Alku on hankalaa, mutta pian Stella saa uusia ystäviä. Eräänä päivänä Elena kertoo Stellalle salaisuuden, jota ei saa kertoa kenellekään. Stella kuitenkin kokee salaisuuden painon niin raskaana, että hänen on uskouduttava isälle. Isä lohduttaa ja sanoo, että Stella on tehnyt oikean ratkaisun, sillä on asioita joita ei ole tarkoitettu lasten kannettavaksi vaan ne pitää aikuisten hoitaa kuntoon. 

Moni asia on tässä maassa toisin. Oppilaiden täytyy esimerkiksi olla ulkona välitunneilla, vaikka sadepilvet roikkuvat raskaina koulunpihan yllä. Stella vilkuilee ympärilleen. Kukaan ei näytä välittävän. He pelaavat jalkapalloa ja leikkivät, ihan kuten tavallisesti.

- Tule, mennään tuonne, sanoo Isabelle.

Hän kiskoo Stellaa pyörätelineille, missä Amira, Ali ja Elena jo norkoilevat katoksen alla. 

- No, millaista tennis oli? Ali kysyy.

- Se oli oikeastaan ihan ookoo, sanoo Stella. 

- Niin että sinä olet jo ihan sairaan taitava.

He katsovat toisiaan ja alkavat tirskua. Isabelle ja Amira näyttävät kysyviltä.

- Mitä nyt? Mikä on noin hauskaa? kysyy Amira.

- Ei mikään, sanoo Stella.

- Tennis vain... svoosh! sanoo Ali ja tekee muutaman iskun ilmaan.

Stella ei pysty hillitsemään itseään.

Hän nauraa niin että ei melkein saa henkeä.

- Eihän teidän kanssa pysty juttelemaan! Mille te nauratte? kysyy Isabelle.

- En tiedä... sanoo Ali ja nauraa ihan kaksinkerroin.

Se tarttuu. Elenakin alkaa tirskua. Stella saa naurukohtauksen. Kukaan ei pysty selittämään mitään, kaikki kolme ovat saaneet tartunnan naurubasillista.

- Te ette ole ihan viisaita. Tule Amira, lähdetään, sanoo Isabelle happamasti.

He menevät puolijuoksua pihan yli päät yhdessä.

Stella tulee yhtäkkiä ajatelleeksi koulua kotona. Mitä hänen ystävänsä tekevät nyt? Ajattelevatko hekin joskus häntä? Vai ovatko he jo unohtaneet hänet? Ärsyttävät kyyneleet lymyävät taas yhtäkkiä silmäkulmissa. "Kaikki täällä on niin kummallista. Minä kaipaan kotiin. minä kaipaan ystäviäni", hän ajattelee.

Kirjassa on todella paljon vaikeita aiheita, kuten lapsen oikeus koskemattomuuteen, yli-innokas äitipuoli, äidin ikävä, kulttuurierot, fyysinen välimatka, koulumaailmassa oleva paine että kaikkien pitäisi olla tietynlaisia... Kokonaisuus pysyy kasassa eikä se ole liian raskas lukijalle. Huumori ja lasten ilo on osa tarinaa. Päällimmäiseksi kokemukseksi minulle jäi Stellan ja kavereiden ystävyys, joka muodostuu tiiviiksi jo lyhyen tuttavuuden jälkeen. Kirjassa nostetaan hienosti esiin se, että on aina parempi sanoa ääneen se mikä vaivaa, on kyse sitten isosta tai pienestä asiasta. Jos et halua halata etäistä sukulaista vaikka tämä haluaa aina halata sinua, on ok sanoa että et pidä halailusta. Tai että olisi kiva kysyä ensin, mitä toinen haluaa harrastaa, ennen kuin ostaa lahjaksi uuden harrastuksen.

Jäi olo, että olisi kiva lukea Stellan kuulumisista lisää. Onko Ruotsissa asuminen todellakin väliaikaista, niin kuin on suunniteltu? Onko äiti hankkimassa Stellalle isäpuolen? Onko äitipuoli relaamassa yhtään, vai pysyykö hän aina yhtä hyperaktiivisena ja nipona? Miten Elenalle käy, miten hänen elämänsä jatkuu?