Jørn Lier Horst: Koodi

Jørn Lier Horst: Koodi

Norjankielinen alkuteos Katharina-koden (2017)

Suomentanut Päivi Kivelä

Otava 2020

396 s.

Olen aiemmin kehunut Jørn Lier Horstin kirjoja, enkä näe syytä toimia toisin nytkään. Koodi ei juhli jännityksellä, mutta se on koukuttava ja ajatuksia herättävä.

William Wistingiä vaivaa vanha selvittämätön katoamistapaus. Mitä tapahtui Katharina Haugenille 24 vuotta sitten? Miksi hän katosi, ja mitä tarkoittaa paperilappu, jossa on mystinen koodi? Kerran vuodessa Wisting käy tapaamassa Katharinan miestä Martinia. Kunnes tänä vuonna Martin ei olekaan kotona. Minne hän on mennyt?

Keskusrikospoliisin tutkija Adrian Schiller tulee Wistingin puheille; aikomus on avata uudelleen toinen vanha katoamistapaus. Uusi teknologia avaa uusia tutkimusmahdollisuuksia, ja siksi vanhoihin juttuihin saadaan uusia todisteita ja näkökulmia. Miten Martin ja Katharina liittyvät Nadian katoamiseen? Samaan aikaan Wistingin toimittajatytär Line saa tehtäväkseen kirjoittaa artikkeleita ja tehdä podcasteja Nadian tapauksesta. Line ja William eivät kerro toisilleen työtehtävistään, eivätkä tiedä niiden sivuavan toisiaan. Kaikilla on kuitenkin tiukka yhteinen tavoite: nyt selvitetään, mitä Nadialle tapahtui. Jos Katharinan katoaminen selviää samalla, aina parempi.

”Oletko ratkaissut koodin?” hän kysyi.

”Katharina-koodin?” Wisting kysyi hymyillen ja pudisti päätään.

Muutamaa vuotta aiemmin hän oli antanut myös Thomasin yrittää ratkaista koodia. Hän ei oikein tiennyt, miten asia oli tullut puheeksi, mutta hänellä oli ollut Katharinan tapaus esillä. He olivat puhuneet navigoinnista ja siitä, miten ennen gps:ää oli osattu perille. Thomas oli arvellut, samoin kuin Wisting, että numerot viittasivat jotenkin karttaan, mutta ei tuntenut ketään kartoituksen tai navigoinnin asiantuntijaa.

Line kurkisti ovesta.

”Mistä te puhutte?”

”Ei mistään, mikä kiinnostaisi sinua”, Wisting naurahti.

”Katharinan tapauksesta”, Thomas sanoi.

”Isä vei paperit takaisin poliisitalolle”, Line kertoi ja häipyi takaisin olohuoneeseen.

”Ehkä oli jo aikakin”, Thomas arveli.

”Ehkä”, Wisting myönsi ja jakoi jauhelihan pizzapohjille.

”Miksi se tapaus on sinulle niin tärkeä?” Thomas kysyi.

Wistingille tuli syyllinen olo. Maailma oli niin paljon suurempi kuin hänen poliisipiirinsä. Thomas oli työskennellyt paikoissa, joissa elämä oli luultavasti paljon raaempaa ja armottomampaa kuin hän osasi kuvitellakaan. Uhreja oli paljon ja länsimaissa hyvin harva välitti heidän kohtalostaan.

Pidän Wisting-sarjasta etenkin sen sympaattisen päähenkilön kanssa. Williamilla ei ole ongelmallista perhe-elämää, eikä ongelmia työkavereidensa kanssa. Hän on tasapainoinen, helposti tykättävä hahmo. Yksinäinen hän on, mutta ei täytä tyhjyyttä päihteillä vaan iloitsee hetkistä ystävän, tyttären, pojan ja lapsenlapsen kanssa. Pidän Thomas-pojan esiintymisestä kirjassa, en itse asiassa edes muistanut hänen olemassa oloaan. Nyt isän, lasten ja lapsenlapsen lämminhenkinen läheisyys tuo kirjaan syvää inhimillisyyttä.

Koodissa jännitys rakentuu vähitellen. Poliisilla on tietty epäilty, mutta ei riittävästi todisteita hänen pidättämisekseen. Schiller on rakentanut suunnitelman, jonka toteuttamisessa Wistingillä on iso osa. Suunnitelma on hyvä, mutta sen onnistuminen ei ole lainkaan varmaa. Wisting tietää, mitä häneltä odotetaan, mutta ei aina tiedä miten toimisi epäilyksiä herättämättä. Myös sanomalehdellä ja televisiolla on suunnitelmassa iso osa, mutta myöskään Line ei tarkkaan tiedä, minkä kokoinen rooli hänellä on. Lukija koukutetaan sillä, että tapahtumien halutaan kulkevan tiettyyn pisteeseen, mutta monien epävarmuustekijöiden takia kukaan ei tiedä, mihin lopulta päädytään. 

Tarina laittaa lukijan miettimään valintojen tekemistä ja niiden seurauksia. Jos tietyssä kohtaa olisi valittu toisin, keiden kaikkien elämä olisi mennyt eri tavalla? Miten itse olisi valinnut kyseisessä tilanteessa? Kuinka joku jaksaa elää syyllisyyden kanssa vuosikymmeniä, entä jos henkilö ei tunnekaan syyllisyyttä lainkaan? Miltä itsestä mahtaisi tuntua?

Mielestäni sarjan kaikki osat ovat sellaisia, että ne kestävät useamman lukukerran. Pienissä tilanteissa, ajatuksissa tai lausahduksissa on isoja asioita, sellaisia joihin voisi pysähtyä, ellei olisi niin kiire jatkaa tarinaa. Mutta kun tietää, miten kaikki päättyy, seuraavilla lukukerroilla voi keskittyä asioihin, jotka ensimmäisellä kerralla ohitti kiireellä.

Pääsen jatkamaan Wistingin kanssa, olen lainannut kirjastosta Det innersta rummet - kirjan jo jokin aika sitten. En kuitenkaan halunnut lukea sitä ennen Koodia, koska kannessa mainitaan Katharinakoden. Vaikka sinänsä lukujärjestyksellä ei varmastikaan olisi väliä, sarja on kuitenkin aloitettu suomentamaan keskeltä eli on vaikea seurata, missä järjestyksessä kirjat on kirjoitettu. Nautittavia ovat yhtä kaikki, lukee missä järjestyksessä tahansa.