Kuvittaneet Kristiina Haapalainen ja Sami Vähä-Aho
Sitruuna 2020
32 s.
”Valmis!” huokaisee ompelijaneiti Aliisa ihastuneena ja nostaa ompelukoneen neulan irti kankaasta. Aliisa palaa muistoissaan lapsuuden kesään mummolassa, kun raparperikeittoa kaatui maailman kauneimmalle pöytäliinalle. Liina oli mummon aarre, mutta nyt siitä on tullut kellohelmainen mekko, joka on valmis maailmalle!
Vuokko näkee vaateputiikin ikkunassa ihanan mekon; sen hän haluaa kevätsoittajaisiin! Ja sen hän myös saa, sillä ”[M]ekko sopii Vuokolle kuin nonparelli jäätelöannoksen päälle!” Siitä tulee Vuokon lempimekko, joka pakataan mukaan myös kesälomareissulle Roomaan. Mutta voi, mekko katoaa eikä sitä löydy mistään. Vuosia myöhemmin, aikuisena, Vuokko on tyttärensä kanssa Italiassa. Vaan mitä näkyykään näyteikkunassa? Vihdoin Vuokko saa selville, mitä mekolle tapahtui silloin kauan sitten. Se ei olekaan ihan tavallinen tarina.
Pidin tästä kovasti. Tarina ja kuvitus ovat kauniit, pidän etenkin siitä että mekko ei jää ikuisesti kadoksiin. Tarinalle tulee hieno päätepiste, etenkin kun Vuokko on mukana kuulemassa sen historian. Kirja muistuttaa vanhojen tavaroiden arvosta ja kierrättämisestä, lempeästi ja ilman uhkakuvia. Lukemisesta jää lämmin olo. Ja tekee mieli mennä penkomaan omaa vaatekaappia, että mihin kaikkeen minulla on suhde ja yhteys. Jos en muista jonkin vaatteen olemassaoloa, tulisinko kaipaamaan sitä jos laittaisin sen kiertoon seuraavalle käyttäjälle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti