Pekka Hiltunen: Syvyys

Pekka Hiltunen: Syvyys

WSOY 2019

374 s.

Olen lukenut Studio-sarjan aiemmat osat ja pitänyt niistä, vaikka en osaisikaan äkkiä sanoa, mitä niissä on tapahtunut. Muistan Studion idean, henkilöhahmot ja yksittäisiä kohtauksia. Mutta, kuten Syvyyden takakansitekstissä sanotaan, tämä neljäs osa toimii myös itsenäisenä romaanina. 

Suomalainen Lia Pajala asuu Lontoossa ja työskentelee aiempaa vastuullisemmassa asemassa Level-lehdessä. Aikaa jää silti Studiolle, salaiselle ryhmälle joka taistelee rikollisuutta vastaan mutta näkymättömissä pysyen. Tällä kertaa pelastettavana on Espanjassa orjatyössä olleita kaivosmiehiä, joita jahtaa pahamaineinen tappaja Hakkumies. Studiolla on osaava henkilökunta, jos heitä henkilökunnaksi voi sanoa, Studio kun tuntuu olevan monelle enemmän elämäntapa kuin työpaikka. Heillä on paitsi taitoa myös yhteyksiä, joita hyödyntää. Silti on haastava tehtävä kuljettaa miesjoukko Lontooseen ja löytää heille turvapaikka. Pitää myös miettiä, keneen voi luottaa, sillä raha on tehokas keino saada ihmiset puhumaan. Samalla kun studiolaiset haluavat pitää kaivosmiehet hengissä, he haluavat saattaa näitä orjuuttaneen ja ihmisiä tappaneen yhtiön vastuuseen. Se tarkoittaa, että on astuttava pimeyden ytimeen - syvälle kaivokseen. 

Vähän myöhemmin Mari puhui. 

"Se mies", Mari sanoi. "Pico. Hakkumies. Ymmärrän miksi sellainen käyttää aseenaan hakkua."

Ei tuo tappaja ollut vain sattuman synnyttämä, kauhistuttava oikku, Mari totesi. 

"Hän tuntee olevansa käsityöläinen, käsillään tappaja. Hän taatusti osaa myös käyttää ampuma-asetta, mutta hakku sopii hänelle paremmin. Se on hyvin käytännöllinen. Hakkua ei tarvitse ladata eikä huoltaa, eikä sen hallussapitoa tai kuljettamista voi kukaan kieltää - se on virallisesti työkalu, vaikka todellisuudessa tappoväline. Sen kantaja muistetaan. Se herättää ihmisissä enemmän kauhua kuin yksikään pistooli, mikä varmaan tyydyttää häntä."

Hakulla tappaja myös jätti uhreihinsa ikään kuin oman puumerkkinsä, Mari totesi. 

Lia lopetti uutisten selaamisen ja meni istumaan Marin viereen. "Toisinaan minua hirvittää, kuinka pitkälle sinä ymmärrät sellaisia ihmisiä", Lia sanoi.

"Niin", Mari sanoi. "Niin hirvittää minuakin. Ja se yhdeksänvuotias poika ja hänen perheensä tulevat ajattelemaan niitä jälkiä yhä uudelleen. Poika on siinä iässä, jossa ihminen saa perusturvallisuuden kokemuksen loppuelämäkseen - tai sitten ei saa."

Kirjassa on isoja teemoja, jotka kulkevat sujuvasti rinnakkain. Yhteiskunnallisista oloista puhutaan monesta eri näkökulmasta, on ylikansallinen yhtiö, köyhät maahanmuuttajat, ihmisoikeuksien polkeminen, poliittinen "suhmurointi", tragedioiden ylitarjonta mediassa, mahdollisimman myyvät nettiotsikot... Kokonaisuus pysyy silti hallittuna ja tasapainoisena. Pidän siitä, että isot ja tärkeät asiat ovat esillä, mutta luontevana osana tarinaa ja niin, että tapahtumat etenevät koko ajan. Kertaakaan ei tule olo, että voi ei, nyt lukijalle paasataan oikein huolella, alleviivataan kolminkertaisella alleviivauksella että huomaathan mikä yhteiskunnassa mättää. Pidän myös siitä, että pelastettavat miehet eivät jää kasvottomaksi massaksi. Tarina etenee myös heidän kokemanaan, ei pelkkänä kertomuksena siitä mitä heille on tapahtunut tai juuri nyt tapahtumassa. 

Henkilöhahmot ovat jääneet minulle etäisiksi, ja jäivät vieläkin. En erityisemmin pidä sen kummemmin Liasta kuin Marista, ehkä se johtuu Marin salaperäisyydestä ja siitä, että hahmojen historia on suurelta osin pimennossa. Yleensä suhtaudun nuivasti kirjoihin, joiden hahmoista en saa otetta, mutta tämä sarja tekee poikkeuksen. Studio on kiinnostava tapaus, ja jos tai kun lisää osia tulee niin taatusti luen nekin. 

Syvyydestä on postattu esimerkiksi blogeissa Kirjakirjokansi ja Amman lukuhetki.

Helmet-lukuhaasteeseen tämä menee itselläni kohtaan 6, "kirjan nimi alkaa ja loppuu samalla kirjaimella". Muita mahdollisia kohtia ovat ainakin 30, "kirjassa pelastetaan ihminen" ja 39, "kirjassa lennetään".