Josh Malerman: Lintuhäkki

 

Josh Malerman: Lintuhäkki

Englanninkielinen alkuteos Bird Box (2014)

Suomentanut J. Pekka Mäkelä

Karisto 2019

316 s.

Kauhu ei ole koskaan ollut suosikkigenreni, mutta yläkoulun ja lukion kirjavinkkausten myötä siihen on ollut "pakko" tutustua tarkemmin. Onneksi valikoimaa on laajasti saatavilla myös suomeksi, ja onneksi genren sisällä on vaihtelua. En ole zombimätön ystävä, sen sijaan psykologinen kauhu pitää otteessaan. 

Josh Malermanin esikoisromaani Lintuhäkki on pajatsonräjäyttäjä. Siitä on tehty elokuva, mitä en ihmettele lainkaan. Tarina on intensiivinen ja niin poikkeuksellinen, että sitä on luettava ahmien, on saatava tietää mihin kaikki johtaa. 

Kerran tämä oli oikein kiva talo oikein kivassa Detroitin esikaupungissa. Kerran se oli perheystävällinen ja turvallinen. Vain puolisen vuosikymmentä sitten kuka tahansa kiinteistönvälittäjä olisi esitellyt sitä ylpeänä. Tänä aamuna ikkunat on kuitenkin peitelty pahvi- ja puulevyillä. Hanoista ei tule vettä. Iso puinen ämpäri lojuu tiskipöydän ääressä. Se haisee väljähtyneeltä. Lapsille ei ole mitään kunnollisia leluja. Puutuolin palasista on väkerretty jotakin nukeiksi kelpaavaa, ja niihin on maalattu pieniä naamoja. Kaapit ovat tyhjillään, seinillä ei ole tauluja. Kaapeleita kulkee takaoven alta ensimmäisen kerroksen makuuhuoneisiin, missä vahvistimet varoittavat Malorieta ja lapsia kaikista ulkoa kuuluvista äänistä. Näin he kolme elävät. He eivät käy ulkona kuin pikaisesti. Silloin kun he käyvät, heillä on side silmillä. 

Lapset eivät ole koskaan nähneet maailmaa kotinsa ulkopuolella, eivät edes ikkunoista. Eikä Malorie ole nähnyt ulkomaailmaa yli neljään vuoteen.

Hurjaa ja surullista. Mutta kun talon ulkopuolinen maailma ei ole turvallinen, on pysyteltävä sisältä. Vaara uhkaa kaikkia. Pelottavinta lienee se, että kukaan ei oikeastaan tiedä, mikä vaara oikeastaan on. Suuri osa heistä, jotka ovat kulkeneet ulkona silmät avoinna - tai edes katsoneet ulos -, on kuollut. 

Malorie on menettänyt perheensä, joten hän lähtee kotoaan. Raskaana ja yksin ei ole vaihtoehtoja. Hän päätyy taloon, jossa jo asuu muutama henkilö. Eikä hän ole viimeinen saapuja. Lisäväki aiheuttaa hermojen kiristymistä. On pakko tehdä suunnitelmia, kuka majoittuu missäkin, kenen vuoro on kulloinkin hakea kaivosta vettä, kuka lähtee lähikaduille ja kauemmaskin etsimään ruokaa ja muita välttämättömiä tarvikkeita. Viikot kuluvat, kuukaudet ja vuodetkin. Kun käy selväksi, että paha tulee koko ajan lähemmäs, Malorie pakkaa lapset veneeseen ja soutaa pois. Mutta onko missään paikkaa, jossa on turvallista olla?

Päällimmäinen tunne lukemisen jälkeen on vaikuttuminen. Luin kirjan jo ainakin kuukausi sitten, ehkä kaksikin, mutta yhä tarina nousee mieleeni aivan kuin olisin lukenut sen eilen. Se on alakuloinen, paikoin ahdistava, mutta siinä on myös lämpöä ja kauneutta. Pelkoa en tuntenut lukiessa, jännitystä kylläkin. Ehkä sen vuoksi lukemisessa oli vaikea pitää taukoa, tarina on vaan niin koukuttava. Henkilöhahmoista pidin, ja toivoin että kaikille kävisi hyvin. 

Ehkä häntä kosketti pelkkä putoava lehti.

Olisi niin helppo saada asia selville. Jos hän vain voisi avata silmänsä hetkeksi, hän näkisi olevansa yksin. Hän näkisi, että se oli pelkkä lehti. Ei muuta.

Mutta hän ei voi. 

Kauhukirjoissa minua kiinnostavat juuri tällaiset tarinat, missä paljon jää lukijan mielikuvituksen varaan. Paha ei ole konkreettinen, vaan aistittava. Joku mikä vilahtaa silmänurkassa, tai joku minkä voi haistaa tai kuulla, tai joku minkä tietää olevan lukitun oven toisella puolella. Paha saa henkilöhahmojen elämän muuttumaan selviytymistaisteluksi mutta niin, että taistelusta ei tule taukoamaton verilöyly. Pidän siitä, että lukija haastetaan miettimään, mikä tarinassa on totta ja mikä hahmojen kuvitelmaa. Pidän myös siitä, että tapahtumat eivät ole liian outoja vaan lukiessa herää ajatus että voisiko tämä olla totta jonain päivänä. 

Lintuhäkki on luettu ainakin blogeissa Yöpöydän kirjat, Kirjapöllön huhuiluja, Yksi luku vielä... sekä Kirjahilla.

Helmet-lukuhaasteeseen täyttyy kohta 9, "kirjassa kohdataan pelkoja". Muita kohtia voisivat olla vaikkapa 34, "kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana" tai 45, "esikoiskirja".